Helsingin Reservin Sanomat verkkolehti
Nro 2/2022 (8. vsk), ilm. 8.4.2022
Pääkirjoitus / puheenjohtajilta
Uutiset
Suomen puolustuskykyä ja Puolustusvoimien valmiutta vahvistetaan
Puolustusvoimien päätehtävä on Suomen sotilaallinen puolustaminen, ja Venäjän hyökkäys Ukrainaan on osoittanut kansallisen puolustuskyvyn tärkeyden. Suomen hallitus on kehysriihessään 5.4.2022 päättänyt kohdentaa Hallituksen julkisen talouden suunnitelmassa vuosille 2023–2026 puolustusmäärärahoihin lisärahoitusta yhteensä noin 2,2 miljardia euroa. Suunnitelma kohdentaa lisäpanostuksia myös muille turvallisuusviranomaisille mm. rajavalvonnan tehostamiseen sekä kyberturvallisuuden parantamiseen.
Lue lisää
Puolustusministeri Kaikkonen osallistui reserviläisten verenluovutuskampanjaan
Helsingin Seudun Reserviläispiiri ry aloitti 1.3.2022 Reserviläinen ei luovuta! (paitsi verta) -verenluovutuskampanjan, jonka alkuperäisenä tarkoituksena oli yleishyödyllisenä toimenpiteenä täydentää Suomen Punaisen Ristin Veripalvelun verivarastoja.
Lue lisää
Urlus-Säätiö palkitsi aktiivisia toimijoita
Urlus-Säätiö on säännöllisten avustustensa lisäksi palkinnut vuosittain tarkoitusperiensä mukaista toimintaa edistäneitä yhdistyksiä tai yhteisöjä. Urlus-palkinto jaetaan ansioituneille yhdistyksille ilman hakemusta ja se kohdennetaan Säätiön sääntöjen mukaisiin kohteisiin painottaen vuosittaista teemaa. Vuonna 2022 Urlus-palkintoina jaettiin yhteensä 50 000 euroa.
Lue lisää
Lottaperinteen vaalimista Keski-Uudellamaalla
Kun oman lottaperinneyhdistyksen perustamista Keski-Uudellemaalle suunniteltiin vuonna 2016, oli tavoitteena tukea Lottamuseon toimintaa ja vaalia menneiden sukupolvien jättämää arvokasta perintöä, lottahistoriaan tutustumista ja lottaperinteestä kertomista tuleville sukupolville yhdistystoiminnan muodossa.
Lue lisää
Reserviläisen muistilista varautumiseen
Jokaisen kannattaa varautua siihen, että tavallinen arki häiriintyy onnettomuuden tai poikkeustilanteen takia. Varautuminen on ennaltaehkäisyä ja harjoittelua siltä varalta, että jokin riski toteutuu.
Lue lisää
Ukraina
Venäjän röyhkeä hyökkäys Ukrainaan 24.2.2022 muutti eurooppalaisen turvallisuusympäristön kerralla ja pitkäksi aikaa. Karulla tavalla meille konkretisoitui, että Venäjän uhkaukset eivät olleet vain uhkauksia.
Lue lisää
Reservin kouluttaminen on MPK:n toiminnan ydin
Maanpuolustuskoulutus (MPK) tarjoaa koulutusta kaikille, jotka ovat kiinnostuneita sotilastaitojensa tai yleisten turvallisuustaitojensa ylläpitämisestä, kehittämisestä ja laajentamisesta. MPK:n kursseille voi osallistua matalalla kynnyksellä kaikki sotilaista siviileihin ja sukupuolesta riippumatta.
Lue lisää
Uudistettu lehti sekä sodan varjossa avautuva yhteiskunta
Asioilla on tapana uudistua ja kehittyä. Uudenmaan reservipiirien yhteisen piirilehden Oltermannin jo tovi sitten käynnistynyttä uudistamisprosessia läheltä seuranneena ja tätä 30.3.2022 julkistettavaa verkkojulkaisua katsoessani olen enemmän kuin tyytyväinen prosessin lopputulokseen.
Lue lisää