Siirry sisältöön

Verkkolehti 02/2021

Lyijyammusrajoitukset vaarantavat maanpuolustusta

Euroopan unionissa on tällä hetkellä meneillään kaksi lyijyammusten rajoitusehdotusta. Suomen Reserviupseeriliitto ja Upseeriliitto vastustavat EU:n lyijyammuskieltoa. Erityisesti mahdollinen lyijyn kieltäminen luotiaseissa vaarantaa maanpuolustusta.

Pääkirjoitus / puheenjohtajilta

Kevät marssien tulevi!

Kevät marssien tulevi! Marssit ja etämarssit olivat jo viime vuonna suosittuja ja tarjonta monipuolistuu tänä…

Piirin kuulumisia alkaneelta vuodelta

Piirin kuulumisia alkaneelta vuodelta Tämän talven ja kevään aikana on pandemia-tilanteen vuoksi peruttu tapahtuma jos…

Uutiset

75. Oltermannin hiihto järjestettiin Lapin alueella, piirien yhteisjoukkue mukana

75. Oltermannin hiihto järjestettiin Lapin alueella, piirien yhteisjoukkue mukana Puolustusvoimien vanhin hiihtokilpailu Oltermannin hiihto järjestettiin…

Sotilastaitokilpailu Pirkkajotos turvasi toimintakykynsä koronan keskelläkin

Sotilastaitokilpailu Pirkkajotos turvasi toimintakykynsä koronan keskelläkin Koronaturvatoimet toteutettiin hyödyntämällä tehokkaasti jotospartioiden omia älypuhelimia sekä hajauttamalla toiminta maantieteellisesti…

Helsingin Reserviläiset ry:n pimeäammuntaharjoitus Lopen ampumaradalla 18.2.2021

Helsingin Reserviläiset ry:n pimeäammuntaharjoitus Lopen ampumaradalla 18.2.2021 Muutaman hallituksen jäsenen kanssa tuumailtiin vuoden 2020 syksyllä,…

Sotilasliikunnan infowebinaari 25.3. oli menestys

Sotilasliikunnan infowebinaari 25.3. oli menestys Helsingin reservipiirien kenttäkelpoisuustoimikunta järjestää vuosittain kaksi sotilasliikunnan infotilaisuutta. Vallitsevan tilanteen…

Yhteiskunnan turvallisuusstrategia ja korona

Yhteiskunnan turvallisuusstrategia ja korona Koronapandemia on jo kestänyt Suomessa runsaan vuoden. Mielenkiintoista on tarkastella, miten…

Maavoimat 202X -paikallispuolustusjoukkojen kehittäminen -webinaarisarja

Maavoimat 202X -paikallispuolustusjoukkojen kehittäminen -webinaarisarja MPK Etelä-Suomi(ESMPP) järjestää yhteistoiminnassa Maavoimien esikunnan kanssa korkeatasoisen Maavoimat 202X…

RUK 100 -pääjuhlaa vietetään 12. kesäkuuta verkossa

RUK 100 -pääjuhlaa vietetään 12. kesäkuuta verkossa Reserviupseerikoulun 100-vuotisjuhla 12.6.2021 järjestetään koronaviruksen takia ilman suurta…

Suomi ja NATO – jäseneksi vai ei?

Suomi ja NATO – jäseneksi vai ei? Taustaa Tässä tekstissä on tarkoitus tarkastella Natoa ja…

Uudenmaan jääkäripataljoona – pääkaupunkiseudun hoodien puolustaja

Uudenmaan jääkäripataljoona – pääkaupunkiseudun hoodien puolustaja Sotilaallinen toiminta käsitetään perinteisesti hyvin käytännönläheisenä – nähdään juoksevia,…

Hangon vuokra-alue, ”kuin suoraan Suomen sydäntä vastaan tähdätty pistooli”

Hangon vuokra-alue, ”kuin suoraan Suomen sydäntä vastaan tähdätty pistooli” Evakuointia Hangossa. SA-kuva. Hankoniemi kiinnosti niin…

Räjähdetehtävissä näkyy poliisin ja Puolustusvoimien saumaton yhteistyö

Räjähdetehtävissä näkyy poliisin ja Puolustusvoimien saumaton yhteistyö Majuri (evp) Mika Tyryllä on 20 vuoden kokemus…

Ampumaharrastuksen jatkumisen osoittaminen

Ampumaharrastuksen jatkumisen osoittaminen   Ampuma-aselain 53 a §:n mukaan luvanhaltijan tulee osoittaa harrastuksensa jatkuminen. Kyseisen pykälän…

Tiesitkö, että lottajärjestö oli jäädä syntymättä – perustamisesta 100 vuotta

Tiesitkö, että lottajärjestö oli jäädä syntymättä – perustamisesta 100 vuotta Lotta Svärd -järjestö perustettiin maaliskuussa…

RUL Plus -jäsenryhmän vakuutukset

RUL Plus -jäsenryhmän vakuutukset RUL Plus -jäsenryhmän jäsenyys antaa osallistumisoikeuden Suomen Reserviupseeriliiton, Reserviläisurheiluliiton ja Reserviläisliiton…

MPK:n uusi Kouluttajan käsikirja julkaistu

MPK:n uusi Kouluttajan käsikirja julkaistu MPK:n uusi Kouluttajan käsikirja mahtuu painotuotteena maastopuvun reisitaskuun ja kulkee…

Meitä on paljon – tutustu yhdistysten toimintakalentereihin

Meitä on paljon – tutustu yhdistysten toimintakalentereihin

Ajankohtaista / kaikille avoimet tapahtumat

Webinaari: Vapaaehtoinen maanpuolustus kyberturvallisuuden kansallisessa kehittämisessä 20.5.2021

Akateemisen Karjala-Seuran Perinneyhdistys: kuukausiesitelmät syksyllä 2021

Kahdeksan sillan marssi Töölössä 22.5.2021

Kalliosuojakoulutus – yhdessä stadilaisia turvaamassa

RESUL:n Ampumasuunnistus Niinisalossa 24.4.

Veteraanikeräykseen voi osallistua verkossa

RESUL:n Falling plates -mestaruuskilpailut Kangasniemellä 15.5.2021

Rantojen marssi Helsingissä 10. – 11.4.

Senioriupseerien sotahistoriallinen retki (Kuhmo, Suomussalmi, Ilomantsi) 21. – 24.8.2021

Helsingin Seudun Reserviläispiirin kevätkokous Töölössä 11.5.

Helsingin Reserviupseeripiirin kevätkokous etänä 10.5.

Reserviläisasekisa Santahaminassa 8.5.

Kesäyön marssi Tuusula 12.6.2021

RESUL:n pistooliampumajuoksu Imatralla 22.5.

Helsingin reservipiirien SRA-karsintakilpailut keväällä 2021

Maanantaimarssit jatkuvat

Spjutsundin piirimajan talkoot 5.5.

Kutsu Pioneeriaiheiselle etämarssille 1.-30.4.

Espoon Reserviläiset hakee toimitiloja

Saatan kuolla jo rajalla – Suomen ja Neuvostoliiton vakoilusodan hahmoja

Sodan kokemuksia monelta rintamalta