Reserviläisliiton naiset Immolassa

Mitäpä luulet, jos pyydät muutamaa tuttavapiirisi naisista matkaamaan muutaman sadan kilometrin päähän, kävelemään metsään katsomaan graniittilohkareita, minkälaisen vastauksen saisit? Niinpä… Mutta reserviläisyhdistyksen nainen ei olekaan ihan tavallinen nainen! Tämän väitteen voi todistaa todeksi ainakin ne parikymmentä naista, jotka osallistuivat Reserviläisliiton järjestämälle toukokuiselle, viikonlopun mittaiselle kurssille Imatralla!

Perjantaina 13.5. ei ollut tälle porukalle maineensa mukainen epäonnen päivä – päinvastoin. Illalla Imatralle, Raja- ja merivartiokoulun tiloihin kokoontui innokas kurssilaisjoukko saapuen ympäri Suomen. Odotettavissa oli maanpuolustushenkinen viikonloppu, jonka aikana saisimme rautaisannoksen tietoa koulun toiminnasta, rajavalvonnasta ja pisteenä iin päällä; saisimme tutustua pätkään salpalinjaa.

Lauantai-aamu aloitettiin luonnollisesti loistavalla aamiaisella koulun ruokalassa. Aamupalan jälkeen raja- ja merivartiokoulun apulaisjohtaja everstiluutnantti Tuomas Laosmaa kertoi meille koulun historiasta, raja- ja merivalvonnan perusteista sekä päivittäisestä työstä. Lisäksi lyhyesti kuulimme mm. erikoisrajajääkäreiden koulutukseen hakeutumisen pääsyvaatimuksista.

Raja- ja merivartiokoulu sijaitsee Imatran Immolassa, noin 10 km rajalta. Koulurakennus on valmistunut vuonna 1938 silloisen ilmavalvonnan tukikohdaksi. Rajan läheisyyden vuoksi on toiminnot hajautettu eri rakennuksiin, jotka sijaitsevat selkeästi erillään toisistaan, alue kun jo 70 vuotta sitten oli hyvinkin tykinkantaman päässä rajalta… Imatralla annetaan rajavartiokoulutusta, merivartiokoulutus puolestaan Porkkalassa. Alueen rakennukset henkivät tyylikästä funkkishenkeä, mutta kieltämättä rakennusten vanhanaikaisuus ja koulutuksen nykyaikaisuus varmastikin ovat haasteellinen yhdistelmä jokapäiväisessä toiminnassa. Alueelle onkin suunniteltu osittain rakennuskannan uusimista, joka käynnistynee jo tänä vuonna.

Samalla alueella toimii myös Rajamuseo, jota voikin suositella vierailukohteeksi! Museo oli tiivis, mutta erittäin hienosti rakennettu. Tilaa on noin 200 m2. Kartat, aseet, asepukujen kehittyminen ja muu erityisesti rajan puolustamiseen liittyvä historia oli varsin hienosti esillä. Paikallista tuntumaa tuo mm. karhun rikkoma puinen rajatolppa, liekö tullut kontio rajan takaa, kun niin sinivalkoinen tolppa oli ärsyttänyt. Museossa oli myös paikalla osaava ja asiaan innolla paneutunut opas.

Rajan läheisyys konkretisoitui vierailullamme läheisellä Pelkolan raja-asemalla. Siellä meille kertoi rajapuolustukseen liittyvistä asioista astetta syvemmin raja-aseman päällikkö, kapteeni Antti Vahe. Hänen pitkien askeltensa jäljissä saimme astella myös välittömässä rajan tuntumassa. Siinähän se valtion raja oli, aidan toisella puolella, sinivalkoisten ja punavihreiden rajatolppien puolivälissä. Puustosta ja risukosta vapaata, noin 10-15 metrin levyistä raja-aluetta näkyi pitkästi kumpuilevassa itäsuomalaisessa maastossa suuntaan ja toiseen, hyvin valvottuna ja hyvin hoidettuna.  Länsisuomalaisena, merenrannan asukkaana ei tuo valtion raja ole ollut niin kovin konkreettinen, tuolla merellä kun sitä rajaa ei näe.

Itseäni ilahdutti ammattilaisen asiallinen ja arvostava asenne itänaapurin virkamies-kollegoihin sekä etenkin ”oman kylän” asukkaiden maanpuolustustahtoon – kyläläiset kun ovat kuulemma se ”paras rajavartija”. Tuntevat toisensa ja tietävät hyvinkin, jos kylällä kulkee joku, joka ”ei kuulu joukkoon”…

Rajan vartiointiin kuuluu oleellisena osana myös koirat, joita rajavartiolaitoksella on kaikkiaan noin 160. Tästä määrästä kaakonkulman raja-alueelle on sijoitettu hyvinkin puolet, niin voimakkaasti on rajan ylitykset suuntaan ja toiseen keskittyneet sinne. Vaikkakin rajaylitykset ovat vähentyneet viimeisten parin vuoden aikana. Rajavartijakoiran optimaalinen työaika sijoittuu ikävuosien 3-10 välille. Tämän jälkeen koirat yleensä eläköityvät, toivottavasti, onnelliseen kotikoiran elämään.

Lauantai-illan päätti illallinen vuonna 1903 käyttöön vihityssä Imatran Valtionhotellissa. Tämäkin rakennus on osa suomalaista sotahistoriaa; vuonna 1917 hotelli toimi sotilassairaalana ja toisen maailmansodan aikana Kannaksen armeijan esikuntana sekä jatkosodassa päämajan sotilashallinto-osastona. Imatran koski on harmillisesti nykyään kuiva ja kivinen uoma, jossa lasketaan vettä vain muutaman kerran kesässä. Kuivasta koskesta huolimatta pystyy hyvinkin uskomaan, että Imatran matkailuhistoria on kestänyt jo 300 vuotta!

Koko viikonlopun kruunasi sunnuntaipäivän vierailu Lappeenrannan Rutolan kylään, jossa tutustuimme salpalinjaan. Salpalinjan oppaat ry:n osaavat oppaat Mauno Sirén ja Pekka Kivinen johdattivat naisjoukkomme bunkkerista toiseen kertoen rakennelmista, majoitteista sekä Salpalinjan rakentamisen perusteista ja historiasta, taidolla ja erittäin mielenkiintoisesti. On varmasti vaikea uskoa, miten joukko naisia aidosti kiinnostuu kulkemaan pimeissä, kylmissä ja kosteissa maan alle rakennetuissa betonista, kivestä ja tiilestä kasatuissa rakennelmissa, mutta näinpä vain tapahtui! Yksikään ei jäänyt ulkopuolelle eikä yksikään kadonnut pimeän kantalinnoitteen uumeniin. Muuten! Tiesitkö sen tärkeimmän asian salpalinjasta? Siellä ei koskaan sodittu… Tämä tiedon vannotti oppaamme meidät muistamaan ”vaikka kesken unien”…

Näimme salpalinjan nelirivisestä panssariesteestä pätkiä siellä täällä, useitakin linnoitteita ja saimme perusteellisen perehdytyksen – osin hyväksikäyttäen naisten hyväksi todettua mielikuvitusta – sodankäynnin kulkuun ja vihollisen suunnitelmien ennakointiin. Erittäin mielenkiintoinen kokemus!

Salpalinjalla järjestetään tänäkin vuonna mm. salpavaellus, jota näiden osaavien oppaiden johtamana voi kyllä suositella.

Reserviläisnaisten joukko oli koko viikonlopun ajan innokkaasti mukana, valmiina ajallaan, mieluusti jo vähän etuajassa. Esiintyjät ja oppaat olivat valmistautuneet hienosti ja saimmekin nauttia laadukkaista esityksistä. Lämmin kiitos kaikille esiintyjille!

Viikonlopun onnistumisesta suuri kiitos kuuluu etenkin matkan järjestäjätaholle; Reserviläisliitolle sekä kurssin puuhanaisille liiton 2. varapuheenjohtajalle Terhi Hakolalle, järjestöpäällikkö Suvi Salolle sekä kurssimme johtajalle, Reserviläisliiton Naisten toimikunnan jäsen Taru Rantaselle. Kiitos myös kaikille muille kurssilaisille – toivottavasti nähdään taas viimeistään ensi vuonna!

Jaana Westerholm, Raision reserviläiset ry:n hallituksen jäsen