2024-05

Naissaari majakasta nähtynä.

Majurit matkalla – Paluu Naissaarelle

Kolme vuotta sitten kävin päiväretkellä Tallinnan edustalla sijaitsevalla Naissaareella. Tästä reissusta oli artikkeli alkuvuodesta 2022. Jo tuolloin kirjoitin: ” Allekirjoittanut ainakin tietää, mihin suuntaan jonain kauniina viikonloppuna ensikesänä uudestaan!” Kesiä oli hieman enemmän mutta matkaseurana oli nyt majurikaksikko Rusila & Valjakka.

Koska alustava maastontiedustelu oli jo suoritettu, oli reissumme suunnittelu ja kohteet tällä kertaa selvät. Kesäkuisen viikonlopun aikana siirryimme perjantai iltana Tallinnaan, jotta ehtisimme lauantai aamun lauttaan, joka lähti samasta laiturista, josta aikanaan Linda Lines operoi. Saaressa vuokraisimme polkupyörät ja kiertäisimme saaren sotahistorialliset ja muut nähtävyydet mahdollisimman tarkkaan omatoimisesti. Näin myös tapahtui ja maastopyörillä poljimme yhteensä n. 35 km matkan.

Saaressa on myös tarjolla valmiita retkipaketteja, joissa kuljetaan maastokuorma-autojen lavalla. Saaren kapearaitainen rautatie on myös edelleen turistien käytössä. Tällä aikanaan pystyttiin siirtämään ammuksia pattereille ja lastamaan saareen sisäosissa olleen merimiinanlataamon ja varaston tuotokset eteenpäin.

Saaren rautatietä pystyi käyttämään myös maastopyörien ajoreittinä.
Saaren sotahistoriasta kerrottiin laajemmin kunnostettavaksi suunnitellun patterin luona. Suomalaisajasta oli myös kattava esitys.

Saaren satamassa ja siellä täällä muuallakin on ihan asialliset kartat, joista keskeiset paikat löytyvät. Maastossa ja teiden varrella opasteita, sekä infokylttejä on sitten vaihtelevammin. Pääosin ne ovat vain Viroksi. Majoituksen olimme varanneet saaren eteläkärjessä sijaitsevasta Isokylästä, jossa vanhassa Neuvostoliitonaikaisessa kasarmirakennuksessa sijaitsi täysin remontoidussa tiloissa oikean mukavat puitteet majureiden matkalle. Isokylässä asuivat aikanaan saaren vakinaiset asukkaat nk. rantaruotsalaiset.

Naissaaren kirkko.

Saareen viehättävä kirkko on restauroitu täysin ja vihitty uudelleen v.2008. Paikalla tilaisuudessa oli kruununprinsessa Victoria puolisoineen. Hautausmaalla ja muutamassa muussa paikassa löytyy hautoja ja muistomerkkejä Krimin sodassa kuolleille englantilaisille ja ranskalaisille merimiehille.

Sotilaita saari on nähnyt useammaltakin valtiolta krimin sodan lisäksi. Viron ja Neuvostoliiton ohella myös saksalaiset ja suomalaiset ovat hyödyntäneet paikkaa. Tykistöpattereita ja linnoitteita on Pietari I ajalta (maavallilinnoitus, joka metsittynyt täysin), Pietari Suuren merilinnoituksen osia ensimmäisen maailmansodan aikakaudelta. Lisäksi virolaiset rakensivat itsenäisyyden aikana rannikkopattereita. ”Uusinta” edustaa ohjustukikohta 60-luvulta. Naissaareen ja Suomen puolella olevan Mäkiluodon 305 mm Obuhov tykkien tarkoituksena oli sulkea Suomenlahti ristitulella. Osumatarkkuudesta emme tiedä mutta pelotteena se toimi halutulla tavalla. Kaikki tykistöasemat on räjäytetty (osin jo v.1918) tai muutoin tuhottu viimeistään silloin kun Neuvostojoukot poistuivat 1994. Tämä siis vasta kolme vuotta Viron itsenäistymisen jälkeen!

Bunkkeri ja luonto kesäisessä kauneudessaan.
Patteri 10A on metsittynyt pahoin.

Pohjoiskärjessä oleva majakka on 1960-luvulla rakennettu. Ensimmäiset 1700- ja 1800-luvulla olivat puurakenteisia ja myöhemmät kärsivät vaurioita niin Krimin kuin Toisessa Maailmansodassa. Sen huipulta avautuu maisemat saaren yli etelään, sekä pohjoiseen Suomenlahdelle ja näkyypä horisontissa Mäkiluoto n. 36 km päässä. Kivutessamme tämän 45 m korkean majakan huipulle, sen seinillä ilahduttaa saaren elämää esittävien valokuvien kokoelma n.100 vuoden takaa. Monenmoista elämää sen rannoilla on nähty. Saaren hienoin rakennus on upseerikerho ”Casino”, joka nyt valitettavasti seisoo pahoin rapistuneena pöheikön keskellä. Virolaisilla on kuitenkin kunnianhimoiset suunnitelmat sen ja muutaman bunkkerin kunnostamisesta entiseen loistoonsa.

Teksti ja kuvat: Jyri Vilamo

Jaa uutinen: