Ampumahiihtoa Espoossa

Pusken suksilla ylämäkeen minkä pääsen, mutta Jukka vain porskuttaa perässä. Syke on 199, joten enempää ei koneestani irtoa. Ennen ampumapaikkaa on tiputettava sykettä mahdollisimman paljon, vaikka huohotuksen määrään se ei ehdi vaikuttaa. Osumia ei todellakaan tule rauhallisen perusammunnan tahtiin, munilleen menee…

Nyt meitä on hellitty hyvien hiihtokelien merkeissä täällä eteläisimmässä Suomessa. Tätä oivaa tilannetta hyödynsimme 14.2.2018 järjestämällä Ampumahiihtotapahtuman Lahnuksen ampumaradalla. Täällähän on kansallisen tason kisoja varten fasiliteetit hiihtolatujen ja ampumastadionin puolesta. Latuihin on saatu kummasti enemmän ylämäkiä.

Ampumajuoksuista tutulla sapluunalla vedimme ampumahiihdon ja kivaahan meillä kaikilla oli. Ennen ampumahiihtoa suunnittelimme kevään muita tapahtumia ja perään osa vaihtoi hiihtovarusteet päälle. Kävimme läpi toiminnan, aseilla oli mahdollista ampua muutama tutustumislaukaus ja sitten aloitimme kisaamisen – leikkimielellä totta kai.

Uskoo ken uskoo, sillä kun itse lähdin ladulle, piti Rusilan Jukka saada hinnalla millä hyvänsä jäämään. No eihän se onnistunut, Jukka kun sitkeästi seurasi perässä ja minulla sykkeet olivat aivan tapissa.

Suurin ylämäki on juuri ennen ammuntaa, joten syke siinä huipussaan ja laski hieman ennen ampumapaikkaa.

Ampuminen oli tietysti hieman outoa sukset jalassa tai seisaaltaan.

Varsinainen haaste tietysti tuli hengästymisestä ja joillekin vielä rillien huurtumisesta. Sakkoa tuli jokaisesta ohilaukauksesta minuutti.

Tuloksiin sakot eivät vaikuttaneet, koska hyvin ampuneet myös hiihtivät nopeasti.

Lopputulemaksi jäi – ainakin itselle – että kaikkia osa-alueita pitää petrata ja sehän onnistuu vain ladulla, radalla, ulkona – harjoittelemalla yhtä kerrallaan tai kokonaissuorituksia. Siis radalle mars!

Teksti ja kuvat

Heikki Valkonen