01/2018 uutiset

Viro 100

Suomi itsenäistyi 6.12.1917 ja Viro itsenäistyi 24.2.1918. Veljeskansoilla on satavuotisjuhlat. Suomen juhlavuosi oli viime vuonna ja nyt on Viron juhlavuosi.

Kuulun siihen ikäluokkaan, joka ei aikanaan tiennyt paljoakaan Viron ensimmäisestä itsenäisyydestä. Koulussa opin sen, että Neuvostoliittoon kuului Viro kuten sen kaksi eteläistä naapuria eli Latvia ja Liettua.

Ehdin kaksi kertaa käydä Tallinnassa ennen Neuvostoliiton luhistumista ja Viron uutta itsenäisyyttä. Nämä käynnit tapahtuivat syksyllä, kun Tallinnassa järjestettiin Rahva Jooks. Juoksin muiden kuntoilijoiden mukana puolimaratonin.

Elokuussa 1991, kun Viro sitten itsenäistyi uudelleen olin valmistautumassa rauhanturvatehtävään Etelä-Libanoniin. En ehtinyt kovin hyvin seurata Baltian tapahtumia. Olen vasta jälkikäteen perehtynyt tarkemmin näihin asioihin.

Kesällä 1993 minusta tuli Viron Suojeluskuntien päällikön neuvonantaja. Olin tehtävässä runsaan vuoden ja onnistuin käynnistämään uusia yhteyksiä virolaisten ja suomalaisten välille. Suomen reserviläisjärjestöt aloittivat Viron Suojeluskuntien ja niiden maakunnallisten organisaatioiden eli malevien tukemisen.

Kesällä 1996 jatkoin Viron puolustusvoimien avustamista toimien upseerikoulutusasiantuntijana. Vuodet 1999 – 2004 toimin Tartossa Viron Maanpuolustuskorkeakoulun johtajan neuvonantajana.

Näiden Viro-vuosieni aikana opin paljon Viron historiasta ja saavutin kohtuullisen kielitaidonkin.

Edgar Savisaar sai toiminnallaan aikaan Toompean mäellä esteiden rakentamisen Viron parlamentin suojaksi. Ensimmäisenä Viro-vuotenani 20.8.1993 olin juhlistamassa kaksi vuotta aikaisemmin tehtyä ”panssareiden torjuntaa”. Vuoden 1991 estekivistä oli tehty kansallinen muistomerkki, joka sai silloin muistolaattansa.

Ensimmäisen kerran olin vuonna 1994 Tallinnassa Toompean mäellä seuraamassa Viron itsenäisyyspäivän lipunnostoa. Sinimustvalge-lippu nostettiin Pikk Hermannin tornin salkoon samalla hetkellä kuin aurinko nousi. Ehdin olla todistamassa samaa tapahtumaa useammankin kerran paikan päällä. Helsingissä olen jonkun kerran seurannut lipunnostoa Viron television välittämänä.

Osallistuin useammankin kerran kutsuttuna vieraana Viron itsenäisyyspäiväjuhliin. Sain olla mukana sekä 24. helmikuuta – itsenäisyyspäivänä – että 20. elokuuta järjestetyissä – uuden itsenäisyyspäivän – juhlissa. Tarton vuosien aikana minusta tuli kaupungin virallinen asukas.

Virosta tuli minun Viro-aikanani, vuonna 2004 Naton ja Euroopan unionin jäsenvaltio. Onnittelut 100-vuotiaalle Virolle.

Lauri Väättänen

Kirjoittaja on yleisesikuntaupseeri, joka seuraa puolustusvoimia ja turvallisuuspolitiikkaa sekä muutakin maailman menoa.

Jaa uutinen: