Yleisesikuntaupseeri
Sotilasjohtamista tehdään eri tasoilla. Ryhmänjohtajat – useimmiten alikersantit – johtavat omia ryhmiään. Kapteeneille on komppaniansa ja eversteillä on prikaatinsa jne.
Mitä sitten tekevät yleisesikuntaupseerit? Onko yleisesikuntaupseereilla oma joukko johdettavanaan?
Kirjassa ”Sotakorkeakoulu – Suomalaisen sotataidon kehittäjänä” kirjoitetaan seuraavasti: ” Yleisesikunta on yleisnimitys ylipäällikön tai asevoimien komentajan alaiselle korkeimmalle esikunnalle, joka rauhan aikana huolehtii sodanajan tai kriisitilanteiden valmisteluista ja valvoo valtakunnan alueellista koskemattomuutta. Sodan aikana yleisesikunta johtaa sotatoimia ylipäällikön esikuntana. Yleisesikuntaupseeri on yleisesikuntaupseeritutkinnon suorittanut upseeri. Tutkinto on edellytyksenä puolustusvoimien korkeimpiin virkoihin.” Tämä tarkoittaa sitä, että eversteiksi ja kenraaleiksi ylennettäviltä edellytetään suoritettua yleisesikuntaupseeritutkintoa.
Vapaussotamme käytiin ilman suomalaisia yleisesikuntaupseereita. Puolustusvoimat käynnisti kadettiupseerikoulutuksensa hyvinkin ripeästi, mutta suomalaista omaa yleisesikuntaupseerikoulutusta ei voitu heti kohta käynnistää. Niinpä ensimmäiset suomalaiset yleisesikuntaupseerit koulutettiin Ranskassa (1919) sekä Ruotsissa, Belgiassa ja Italiassa.
Oma suomalaisia yleisesikuntaupseereita kouluttava Sotakorkeakoulu aloitti toimintansa vuonna 1924. Koulun johtaja – Aarne Sihvo – ja useat muutkin opetuksen suunnittelusta ja itse opetuksesta vastaavat upseerit, kuten A. E. Martola olivat saaneet yleisesikuntaupseerikoulutuksensa ulkomailla. Edellä mainitussa kirjassa Sotakorkeakoulustamme todetaan se, että alkuvaiheessa koulu oli erittäin kansainvälinen laitos. Sotakorkeakoulussa oli ruotsalaista, englantilaista, ranskalaista ja italialaista tietämystä ja opettajakuntaa.
Vuonna 2016 on suomalaisella yleisesikuntaupseerikoulutuksella pitkät perinteet. Marraskuun 3. päivänä 2016 juhlisti Maanpuolustuskorkeakoulun jatkotutkinto-osasto Sotakorkeakoulun perinnepäivää. 58. yleisesikuntaupseerikurssi juhli Santahaminassa opettajiensa ja juhlavieraittensa kanssa perinnepäivää. Ensimmäinen uusimuotoinen kaksivuotinen yleisesikuntaupseerikurssi ja tutkintouudistus todettiin onnistuneiksi. Opetusohjelmassa on kaikkiaan 140 opintopistettä. Toisaalta nähtiin kuitenkin kehittämistarpeitakin. Kansainvälinen opiskelijavaihtokin jatkuu kuten jo lähes sata vuotta sitten.
Sotahistiorijoitsija Sampo Ahto kirjoitti vuonna 1984 artikkelin ”Eversti Valo Nihtilä suomalainen yleisesikuntaupseeri”. Lainaus artikkelin alusta: ” Vanhan sanonnan mukaan yleisesikuntaupseeri ei saisi näkyä; hänen pitäisi olla enemmän kuin miltä hän näyttää.”
Eversti Valo Nihtilä on ollut yksi merkittävimmistä suomalaisista yleisesikuntaupseereista. Hän toimi 1930-luvulla opettajana Sotakorkeakoulussa ja kasvatti siten talvi- ja jatkosodan yleisesikuntaupseereita. Valo Nihtilän rooli päämajassa sotatoimien suunnittelussa jatkosodan aikana oli oiva osoitus siitä mitä on olla yleisesikuntaupseeri.
Sampo Ahto kertoo artikkelissaan siitä miten Valo Nihtilä 1950- ja 1960- luvulla kehitti suomalaista sotataitoa. Reservissä – rakastamaansa Isänmaata palvellen – eversti kehitti Suomen uutta puolustusjärjestelmää eli alueellista puolustusta johon Suomessa oltiin kypsiä siirtymään vasta vuosikymmen myöhemmin.
Kirjoittaja on valmistunut upseeriksi Kadettikoulusta vuonna 1967 ja on suorittanut yleisesikuntaupseerikurssin – MSL 34 eli Maasotalinjan kurssi 34 – vanhassa Sotakorkeakoulussa vuosina 1975-1977. Yleisesikuntaupseerin arvo minulle myönnettiin marraskuun 3. päivänä vuonna 1978. Sen jälkeen olen palveluksessa ja myös reservissä ollut yleisesikuntaupseeri sotilasarvosta välittämättä. Aloitin yleisesikuntaupseeriurani kapteenina ja palvelin kansainvälisissä tehtävissä myös everstinä. Erosin puolustusvoimien palveluksesta yleisesikuntaeverstiluutnanttina eli olen evp ye-evl, jos asian esittää sotilastermeillä.
Arvostan saamaani yleisesikuntaupseerin koulutusta. Palvelin kurssini jälkeen useammassakin esikunnassa osallistuen rauhan aikaiseen sodan ajan ja kriisitilanteiden valmisteluihin. Palvelin myös kansainvälisissä kriisinhallintatehtävissä ja koin, että yleisesikuntaupseerikoulutuksesta oli hyötyä niissäkin tehtävissä.
Lauri Väättänen
Kirjoittaja on yleisesikuntaupseeri, joka seuraa maanpuolustusta ja turvallisuuspolitiikkaa.
