2023-05

Viestintäosaston toimintapäivä Santahaminassa 2.9.2023

Helsingin Reserviupseeripiirin Viestiosasto järjesti jo perinteeksi tulleen Toimintapäivän Santahaminan varuskunnassa lauantaina 2. syyskuuta. Tapahtuma on järjestetty vuodesta 2014 lähtien. Osallistujia oli järjestäjät mukaan lukien lähemmäs 30 reserviupseeria 10:stä eri kerhosta.

Tapahtuma oli avoin ja maksuton kaikille piirin kerhojen jäsenille. Sponsoreina toimivat Reserviupseeriliitto (RUL) ja Viestiosasto. Päivän antiin oltiin ilmeisen tyytyväisiä, palautteiden keskiarvon ollessa 4,2 (vain arvosanoja 4 ja 5).

Rasteina oli ammunta, (harjoitus)käsikranaatin tarkkuusheitto, aseiden purku/puhdistus ja kaluston tunnistustehtävä. Lopuksi saunomista, uintia ja nuotiolla valmistettua lohta ja muita herkkuja Teerisaunalla. Ja tietenkin rentoa ja mukavaa yhdessäoloa!

Erilaisia rasteja

Päivä alkoi tapahtuman johtajan Erkka Suopankin pitämän alkupuhuttelun jälkeen ammuntaosuudella pistooliradalla, jossa oli mahdollisuus kokeilla mm. RONI- ja Ruger-pistoolikarbiineita. Kilpasarjat ammuttiin omalla tai Glock/CZ pistoolilla sekä karbiinilla. Ammuntaa oli siis eri aseilla, mutta osallistuminen ei edellyttänyt mitään aiempaa kokemusta, sillä Viestiosaston ampumaupseerit Niko Hämäläisen johdolla kouluttivat kaiken tarpeellisen. Tarkimmin tähtäsi Antti Leskinen (KHRU) ja seuraaviksi tulivat Taneli Heikkinen (VOS) ja Erkka Suopanki (VOS).

Maukkaan välipalan ja pullakahvien jälkeen siirryttiin Teerisaareen.

Aseiden purku ja puhdistus oli joillekin uuden oppimista, vaikka olikin ampunut aikaisemmin esim. Glock pistoolilla kerhojen ammunnoissa.

Kaluston tunnistustehtävässä piti kuvien perusteella tunnistaa erilaisia laitteita, koneita ja härveleitä. Kolmen kärki oli Taneli Heikkinen (VOS), Antti Karhunen (IT-kerho) ja Aatu Pulkkinen (Tapiolan RU).

Käsikranaatin tarkkuusheitto on yllättävän haastavaa! Parhaan tuloksen teki Aatu Pulkkinen (Tapiolan RU) ja seuraaviksi tulivat Peik Etzell ja Markku Sipi (VOS).

Ja ei kun saunaan!

Rastien jälkeen päästiin saunamajuri Raimo Nikkasen lämmittämän Teerisaunan makoisiin löylyihin ja mereen pulahtelemaan. Perinteiseen tapaan nautittiin myös nuotiolla valmistetusta lohifileestä ja muista buffetin herkuista, jotka oli loihtinut ”gourmet” muonamestarimme John Shibutani.

Lopuksi julkistettiin rastien tulokset ja jaettiin RUL:n lahjoittamat palkinnot rastien yhteispisteiden mukaisesti kolmelle parhaalle. Kaikki osallistujat saivat myös liiton heijastimen. Alla on rastien yhteistuloksen viiden kärki:

NimiKerhoPisteet
Aatu PulkkinenTARU320
Taneli HeikkinenVOS253
Antti KarhunenIT-kerho245
Tero PesonenVOS232
Antti LeskinenKHRU231

Yhteenveto

Toimintapäivä oli varsin onnistunut kokonaisuus. Tiivis yhden päivän paketti, ilmeisen sopivassa suhteessa ”vakavaa” kilpailua, oppimista ja leppoisaa tekemistä. Yhteishenki oli erinomainen.

Palautteista poimittua: ”Hyvä ja innostava ilmapiiri”, ”Päivän ohjelma oli hyvä, aikataulu oli realistinen”, ”Rentoa tekemistä, ei liian kiire”, ”Ruoka oli huippuhyvää!”, ”Tehokkaasti toteutetut hyvät ammunnat, hyvää ruokaa ja lämmin sauna”.

Runsas osanottajien määrä toi mukaan myös erilaisia haasteita ja saimmekin rakentavaa palautetta ja hyviä ehdotuksia jatkoa ajatellen.

Monet kiitokset kaikille tapahtumaan osallistuneille ja järjestäjille sekä tapahtuman tukijoille! Ensi vuonna taas uudestaan ja se onkin sitten jo 11. peräkkäinen vuosi tälle ”Viestiosaston Toimintapäivälle”.

Teksti ja kuvat: Erkka Suopanki

Jaa uutinen: