02/2016 uutiset
Veteraanikeräyksen tuloksia
Sotiemme veteraaneja on keskuudessamme vielä 22 000 ja heidän keski-ikänsä on yli 91 vuotta.
Veteraanikeräyksen tuotto käytetään pienituloisimpien sotiemme veteraanien arjen tarpeisiin, jotta he halutessaan voisivat asua omissa kodeissaan mahdollisimman pitkään. Kotona selvitäkseen useimmat heistä tarvitsevat lääkkeiden ja kuntoutuksen lisäksi erilaisia apuvälineitä ja kotiin tuotavia palveluja.
Veteraanien lisäksi keräystuotolla tuetaan veteraanien puolisoita ja leskiä sekä sotaleskiä.
Vuoden 2015 keräyksemme tuotto oli 2,1 miljoonaa euroa. Nettotuotto oli noin 87 euroa/veteraani. Valtaosa kerättiin paikallisissa keräyspiireissä. Keräyspiireissä kerätyt varat jäävät keräyspaikkakunnalle käytettäväksi suoraan paikkakunnan omien veteraanien hyväksi.
Veteraanikeräyksen palkitsemistilaisuus pidettiin Katajanokan Kasinolla 18.4.2016. Ohessa luettelo keräyksen tuloksista vuosina 2006-2015.
Veteraanikeräyksen ahkerimmat palkittiin. Oikealla keräyspäällikkö Viljo Lehtonen.[/caption]
Kymmenen vuoden yhteenveto: Sotiemme Veteraanit keräys 2006-2015
Palkitsemiset / Kimmo Pälikön Marskin taulut
Kaartin Jääkärirykmentti – keräystulos 857.939,24 €
Helsingin Reservin sanomat – keräystulos 85.061,63 €
Merisotakoulu RUK – keräystulos 56.068,20 €
Helsingin rauhanturvaajat – keräystulos 40.177,42 €
Itä- Helsingin Reserviupseerit – keräystulos 21.512,30 €
Töölön Reserviupseerit – keräystulos 11.300,79 €
Varusmiehet 960.366,04 64,5 %
- Kaartin Jääkärirykmentti
- Merisotakoulu RUK
- Suomenliinan Rannikkorykmentti
- Helsingin Ilmatorjuntarykmentti
- Suomenlahden meripuolustusale
- Uudenmaan Prikaati
- yhteensä 10289 varusmiestä / 93,40 € / kerääjä
Keräyskirjeet 168.286,75 € 11,3 %
Helsingin Reservin Sanomat 85.061,63 € 5,7 %
Reserviläiset 61.591,60 € 3,6 %
– Itä-Helsingin Reserviläiset
– Helsingin Reserviläiset
– Vantaan Reserviläiset
– Vääpelikilta
– Helsingin Rauhanturvaajat
– S- Ryhmän Reserviläiset
Muut maanpuolustusjärjestöt 19.088,92 € 1.3 %
- NVL:n alueneuvottelukunta
- Suomenlinnan Rannikkotykistökilta
- Kaartin Jääkärirykmentin kilta
- Helsingin / Etelä-Suomen kiltapiiri
Reserviupseerit 38.119,51 € 2,6 %
- Itä- Helsingin Reserviupseerit
- Töölön Reserviupseerit
- Helsingfors Svenska Reservofficersklubb
- Reservofficeerare vin Nylansnation
- Tikkurilan Reserviupseerit
- HRUP:n Pioneeriosasto
Koulujen päivätyökeräykset 28.439,21 € 2.0 %
- Klaukkalan yläaste
- Ala- Malmin peruskoulu
- Korson Lumon koulu
- Länsimäen yläaste
- Kallalahden yläaste
- Norssin koulu
- Lauttasaaren yhteiskoulu
- Martinlaakson koulu
- Pakilan yläaste
- Apollon yhteiskoulu
Osuuspankin markkakeräys (2012) 19.517,06 € 1,3 %
Muut tukijat ja myyntulot 107.441,10 € 7,2 %
Keräystulokset yhteensä 2006-2015 1.487.911,84 €
Jaa uutinen: