Utria 2017

12.1-14.1.2017, Narva, Viro.

Joulun aika on aina raskasta. On liiaksi syötävää, yöllisen leivänkin päälle löytyy rasvaista savukinkkua. Liiaksi lämpöä kodissa ja uudet villasukat jalassa. Ihminen pehmittyy sisältä ja ulkoa. Tähän kaikkeen maanpuolustukselliset kanssa-ajattelijat lahden toisen puolelta, Viron kaitseliitistä, tarjoavat täydellistä ratkaisua. Utria Dessant partiotaitokilpailu raikkaassa tammikuisessa säässä ja taatussa rannikkotuulessa.

Stadin sissit osallistuivat kisaan jälleen motivoituneella osastolla, johon kuului neljän hengen kisapartio ja kolmen hengen huoltojoukkue. Lähdimme kisa-aamuna lautalla kohti Viroa ja hioimme matkan aikana toimintasuunnitelmat huippuunsa.

Pelipaikalla aikataulu oli lähdön suhteen tehty vähintäänkin tiiviiksi ja kovin montaa hengenvetoa ei ehditty vetämään ennen kuin vaatteet vaihdettu, aseet kuitattu ja miehistö ruokittu. Lisäksi globaalit ilmastoilmiöt ja paikalliset föhn-tuulet olivat tehneet pahimmat pelkomme toteen. Kisajärjestäjät totesivat lumitilanteen vähyyden vuoksi, että tämän vuoden kisa toteutettaisiin kävellen, polvia ja niveliä hyväilevän, suomalaiseen liikuntakulttuuriin sopivamman, hiihdon sijaan (mikä oli ihan oikea ratkaisu). Tästä ilmoituksesta myös yksi kisaajista oppi varmasti tulevaisuutta ajatellen, että yhdet kisakelpoiset kävelykengät olisi hyvä ottaa näiden tilanteiden varalle. Onneksi kanssakisaajalta löytyi yhdet ylimääräiset sisäänajetut maihinnousukengät, ettei matkaa tarvinnut talsia hiihtoon paremmin sopivimmissa huopakumisaappaissa.

Ennen lähtöä kisaajille järjestettiin myös MG-3-konekiväärin käyttökoulutus, jonka myötä lupaukset tulevasta konekiväärirastista. Aivan kaikki aseen käyttöprotokollasta sekä purku- ja kokoamisohjeista ei sisäistynyt kisaajien mieleen eestiksi kerrottuna, vaan kaksi uusintakierrosta kansainvälisimmillä kielillä oli tarpeen asioiden ymmärtämiseksi.

Ensimmäinen partio lähetettiin matkaan 20.00 ja meidän lähtönumero 20 tarkoitti maastoon päästämistä kello 23.15 aikaan.

Sää tarjosi jatkuvaa mukavaa vaihtelua liki 10 asteen pakkasesta muutaman asteen plussakeleihin pienen piiskarännän kera. Kylmältä ja märältä ei siis tarvinnut vieläkään pettyä.

Alun taipaleet rastilta rastille sujuivat tuoreilla jaloilla ja osaksi muiden tekemiä polkuja käyttäen helposti ja nopeasti, tiukoista aikamääreistä huolimatta. Pian sissit kuitenkin kiisivät omia teitään neitseellistä radanvartta pitkin. Maasto oli Virolaisittain yllättävän helppokulkuista lukuisilla metsäurilla ja teillä, mitä vastatoiminta ei partioinut. Tämä yllätti sissit, jotka näkivät vaaran joka tiellä ja uralla, eivätkä siksi käyttäneet paikoin yhtä röyhkeästi tiestöä, kuin kanssakilpailijamme. Tietysti, muutama tarkoin sijoitettu rasti ja valvontapaikka tiestöllä tarkoittivat, että kyllä siihen surullisenkuuluisaan virolalaiseen keppihelvettiin, mitä ei tästä maailmasta muualta löydä, otettiin myös tuntumaa. Tarpeeksi monen tunnin ajan, ettei tullut ikävä.

Kilpailun rastit ansaitsevat erityismaininnan. Jo muutaman partiotaitokilpailun nähneenä Utrian rastit yllättivät positiivisesti. Isoissa kisoissa on vaikeaa järjestää rasteja kaikenlaisille kisaajille ja siksi rastit tuppaavat joskus olemaan tylsiä ja yksinkertaisia, toki sellaisiakin tähänkin kisaan mahtui.

Kisajärjestäjät olivat mm. luoneet mielikuvituksellisen esteradan, joka oli täysin luomua paikallista läpipääsemätöntä rinnemetsikköä. Lääkintärastin hyljättyyn tehdasrakennukseen, jossa hoidettiin pommin jäljiltä eri tasoisia potilaita. Alkukantaisen selviytymisrastin, jossa saalis oli ensin kaadettava keihäällä, josta päästiin tulien tekoon ja veden keittoon märillä puilla. Onneksemme joukossamme oli eräopas, joka taitoa ja loitsuja käyttäen loi tulet ennätysajassa.

Muut rastit mittasivat vieraan valtion karttapiirroksien tunnistamista, etäisyyksien mittaamista, tietotaitoa sekä luovuutta räjähteiden kanssa.

Sissit rikkoivat myös omat perinteensä ehtimällä ajoissa ampumarasteille ja pääsemällä oikeasti ampumaan. Ensimmäinen ammunta sujui kunniakkaasti ja nopeasti, josta päästiin etenemään konekiväärille.

Tajunnan rajamaille kerratun MG-3:n käsittelytaitojen avulla läpäisimme tarkastuksen ja saimme palkinnoksi pareittain niskoille koristeeksi vyötetyn vyön, mikä tulisi pian rei’ittämään vihaisesti seisovia peltitauluja maastossa. Kiitos järjestäjille mahdollisuudesta päästä kokeilemaan saksalaista insinöörinäytettä!

Rastien väliset siirtymät olivat kaikkea puolesta tunnista kuuteen ajallisesti, ja aikataulutus tarkoitti sisseille muutamaa huoltotaukoa lukuun ottamatta jatkuvaa siirtymistä kahden vuorokauden verran. Viimeistään toisena vuorokautena alkoi jokaisessa partion jäsenessä näkyä väsymyksen merkkejä ja pystyyn nukahtamisia tapahtui. Useita. Reittivalinnat ja suunnistus onnistui ryhmältä mallikkaasti koko kisan ajan. Yksi maaston sanelema koukkaus sattui kisan loppupuolelle, mikä merkitsi lopulta aikataulusta jälkeen jäämisen. Yli kahden tunnin verran. Tapahtumasta muovautui sisseille kisan henkinen mittari.

Pitkä takaa-ajo kahden vuorokauden liikkumisen jälkeen. Ensimmäisen päivän jälkeen kaikille muovautunut käsite ”naurettavan märät maiharit” ja jalkojen pehmittymiset todella koettelivat kaikkien omia fyysisiä rajoja. Sissihenkeä ylläpitäen partiomme jäsenet laittoivat jalat muovipusseissa märkiin kenkiin ja pingoimme viimeisten etappien välit lähes yli-inhimillistä keskivauhtia ylläpitäen, ottaen samalla aikataulun kiinni ja toisaalta, menettämällä loputkin jaloistamme. Muille kisan viimeinen rasti, pikataival kesti vain toistakymmentä minuuttia. Sisseille liki kuusi tuntia.

Loppuspektaakkeli oli henkeä nostattava ja kerrallaan jopa useiden metrien ajaksi endorfiinit lievittivät jalkojen kivut viimeisiin juoksuaskeliin.

Stadin sissien osasto, neljän hengen tiivishenkinen partio ja kaikki mahdolliset ylisanat ansaitseva huoltojoukko siivittivät tänäkin vuonna osaston maaliin, yhtä koettelemusta rikkaampana.