Tuntematon sotilas suomalaisten sydämissä ja Hangon rintamalla

Kesällä Raaseporissa esitettiin ulkoilmateatterissa Tuntematon sotilas  vanhan Hangontien varrella entisellä Harparskogin linjalla (https://www.instagram.com/harparskogarena). Puolustuslinja rakennettiin Talvisodan päätteeksi Neuvostoliitolle vuokratun Hankoniemen ja mantereen väliin.

Tuntematonta sotilasta ei ole koskaan aikaisemmin esitetty ruotsinkielisenä näytelmänä, nyt se nähtiin joko ruotsin tai suomenkielisenä 15.6.-5.8. Esitys kesti väliaikoineen kolmisen tuntia, esiintyjiä oli Kirppu-hevosen lisäksi 25. Muutama näyttelijä joutui tekemään kaksi roolia. Alueen Martat, Dragsvikin varuskunnan sotilaskotisisaret ja varusmiehet huolehtivat muonituksesta. Kustannusvaikuttavuudeltaan voisi uskoa produktion olleen Suomi Finland 100 -hankkeen kärkipäässä.

Tuntematon sotilas perustuu vihaisena sodasta palanneen Väinö Linnan Sotaromaaniin, joka WSOY:ssä muokattiin ankaralla kädellä julkaisukuntoon. Sotaromaani, eli Tuntemattoman käsikirjoitus julkaistiin vasta 2000.

Teoksissa keskeisen Antti Rokan mallina olevaa Kannakselta kotoisin olevaa taistelijaa on kuvattu Kaarlo Nuorvalan 1955 julkaistussa kirjassa Viljam Pylkäs – Rokka –  Kertomus konekiväärimiehen sodasta. Haastatteluihin perustuva teos osoittaa, miten paljon Tuntematon sotilas on velkaa Linnan (s. 1920) sodanaikaisille muistiinmerkinnöille sotataipaleelta, jonka hän kävi 11. divisioonan Jalkaväkirykmentti 8:ssa ryhmänjohtajana samassa konekiväärikomppaniassa itseään kahdeksan vuotta vanhemman Viljam Pylkkään kanssa.

Näytelmään oli Sotaromaanista jätetty elementtejä, joita ei olisi voitu yleisesti hyväksyä Tuntemattoman sotilaan ilmestyessä 1954. Tosin Helsingin Sanomien kulttuuritoimittaja Toini Havulle ei kelvannut siistittykään versio, vaan hän tyrmäsi teoksen perusteellisesti.

Näytelmän ensimmäinen suomenkielinen esitys heinäkuussa oli kerta kaikkiaan upea, väkevä ja koskettava. Tuntemattoman sotilaan ja myös Sotaromaanin sanoma oli kyetty tiivistämään näytelmässä tavalla, jota ei ole aiemmin koettu. Lähes täysin ruotsinkielinen näyttelijäkaarti selvisi hienosti Linnan murrekielitestistä, aksentit takana eivät ärsyttäneet, päinvastoin. Näytelmä oli eräänlainen ruotsinkielisten käden ojennus.

Väliaikainen, osin konttien päälle suunniteltu näyttämö ja 810-paikkainen katsomo oli nerokkaan yksinkertainen. Esityslavan alle oli rakennettu kellari, jolloin juoksuhaudan pituutta voi säädellä luukuilla. Haudassa esitettiin alikersantti Rokan ja vänrikki Kariluodon vimmainen taisteluhaudan vyörytys. Siinä sai luodin otsaansa myös vasta rintamalle tullut Milton Bäcksbackan hellyttävä Hauhia.

Puulavan edessä oli tasaista maastoa, joka jatkui jyrkkänä kalliona. Koko alue käytettiin tehokkaasti hyväksi. Ääni- ja valotehosteet olivat vaikuttavia. Näyttämölavan edessä olevaan rinteeseen oli sijoitettu ”konekiväärejä”, siellä räjähtelivät myös dramaattisesti kranaatit. Pyrotekniikan sytyttämät pienet tulipalot saatiin nopeasti sammumaan.

Näytelmän ohjasi Erik Pöysti, sen tuottaja oli Kerstin Karlberg. Käsikirjoituksen olivat laatineet Edvin Laine ja Olavi Veistäjä. Näyttelijät olivat pääosin harrastelijoita tai opiskelijoita. Keskeiset Rokan, Hietasen, Koskelan ja Lammion roolit tekivät ammattilaiset. Sotilasrooleista viisi oli upseereita, seitsemän aliupseeria ja yhdeksän sotamiestä.

Viulu kantoi

Esitys avattiin Sibeliuksen Karelia-sarjan Intermezzolla. Edessä olevalta kalliolta lähti laskeutumaan kansallispukuinen, kukkaseppeleellä laakeroitu Suomi-neito viulua edessään kantaen. Jo työsuojelullisesti Helena Puukan esiintulo jyrkässä rinteessä oli suoritus.

Suomi-neidon rooli oli näytelmässä tärkeä, hänen soittonsa kuului hyvin perusmusiikin yli. Herkkä neito eläytyi kaikkiin tunnelmiin niitä vahvistaen. Taistelussa kuolleet marssivat yleisön ohi lavasteisiin Puukan viulun saattelemina.

Esityksen ensimmäinen osa seurasi tarkoin Tuntemattoman sotilaan tekstiä. Toisessa osassa painottui Linnan alkuperäinen Sotaromaani, joka on raivoisaa suomalaisen yhteiskunnan ja sodan arvostelua. Ilman kustannustoimittajien siivoustyötä romaanista ei olisi koskaan tullut kansaa yhdistävää järkälettä, joksi se vähitellen muodostui.

Panssarituhoja

Elokuvan rekvisiittana mm. oli yksityisen henkilön omistuksessa oleva vihreä Dodge-kuorma-auto, jolla lähdettiin komeasti paloaukealta. Venäläistunnuksin varustetun Sotkan, T-34 panssarivaunun räjäytti ensin varsin uskottavasti Willehard Koranderin alikersantti Hietanen, tosin vaunun tyyppi oli romaanissa raskas Klim Voroshilov.

Toisen kerran näytelmässä vaunun räjäytti luutnantti Koskela, joka ammuttiin heti kasapanoksen heittämisen jälkeen. Jyrisevä taisteluvaunu ajettiin vauhdikkaasti paikalle, missä se ”tuhottiin” räiskyvillä tehosteilla.

Rytmi

Näytelmän rytmitys oli erinomaista, kertoja Hellen Willberg taustoitti ja jäsensi tarinan etenemistä. Voimakkaissa taistelukohtauksissa liike oli yleisöstä poispäin. Lopulta suunta vaihtui, kuten sodassakin. Väliin oli pitkiä monologeja, joita kevennettiin vain teatterissa mahdollisella huumorilla.

Pahasti päihtynyt Koskela esitti Tshaikovskin riemastuttavan Pikku joutsenten tanssin mennessään hoiperrellen Mannerheimin syntymäpäivänä konekiväärikomppanian komentokorsulle riitaa haastamaan. Tätä on turha etsiä enempää kirjasta kuin elokuvaversioistakaan.

Naisen osa

Naisen osa niin Tuntemattomassa Sotilaassa kuin myös näytelmässä oli vähäinen ja vääristynyt sovinistiseen suuntaan. Tämä ärsytti myös Helsingin Sanomien Toini Havua. Toki Catrine Krusbergin Veera tanssi Äänislinnassa Rokalle, Hietaselle ja Vanhaselle jumalaisesti, ilmeisesti oli flamenco-osaamista taustalla. Rokan esittämä Veeran kannustus oli aivan upea ja ylitti kirjan rajat.

Palkaksi leivän tuomisesta venäläisille pikkupojille Alekseille ja Tanjalle Hietanen sai suukon lisäksi vapisevin sormin ottaa Veeran povelta Nuorisoliiton merkin. Aina hihittelevä Vanhala oli tyttövierailussa muuttunut kirjan ”Ylen Sankiasta Prihasta” ”Ylen Salskeaksi Prihaksi”. Näin täytyi tehdä, koska Vanhalaa esittävää Svante Lindholmia ei mitenkään olisi voinut kirjan tavoin kutsua lihavaksi.

Sankari Rokka

Rokka jäi vartiossa kiinni lampun jalan kaivertamisesta everstin tarkastuskäynnillä. Tästä hyvästä hän joutui pataljoonan komentajan majuri Sarastien kuulusteluun.

Edeltävänä yönä Rokka oli vaarallisella ”Pikkumiljoonalla” vartiossa ollessaan ottanut venäläisen vangin, jonka hän ilveilymielessä otti kuulustelupaikalle. Rotevan Kåre Collinin esittämä vastaan hangoitteleva kapteeni Baranov oli vaikuttava ruskeassa univormussaan.

Rokka perusteli, että ”ko nyt tehhää niit sellasii pöytäkirjoi ni vissii se männöö hänenkii samas. Työ kuulemma ootta minnuu linnatuomioil uhkailleet ni mie aatteli jot myö männääki sit yhes”.

Kirjaan perehtymättömälle saattoi jäädä epäselväksi, millä perusteilla Sarastie Lammion suureksi harmiksi antoi Rokalle anteeksi. Toki Rokka muisti myös pyytää vangin ottamisesta luvatun loman, minkä hän saikin. Rokkaa esittävä Joonas Heikkinen ei näytellyt, hän tuntui vain olevan oma itsevarma itsensä. Mannerheimin ristiä ei sentään Joonakselle myönnetty, vaikka hän olisi sen ansainnutkin. Rokan esikuva Viljam Pylkäs sai sentään Saksan armeijan rautaristin!

Pellejäkin nousee

Näyttämön päässä oli upseeripöytä sekä väliin korsun kerrossänkyjä. Tässä tilassa ikiliikkujaa kehittelevä, jousipyssyä kantava sotamies Honkajoki esitti sodan loppuvaiheessa korsuvierailullaan mahtavan, laverilla makaavaa luutnanttia ärsyttäneen rukouksensa. Heiveröinen Jens Nyström ei mitenkään riittänyt täyttämään Honkajoen fyysistä olemusta, mutta puhuttu käsikirjoitus oli riemastuttava.

Tommy Haakanan luoma suurivatsainen Mäkilä oli rakastettava nuukana peräkärryjä vetävänä huoltoalikersanttina. Hän sai surmansa kranaatista näyttämön ulkopuolella taluttaessaan kenttäkeittiötä vetävää Kirppu -hevosta. Iäkäs huonokarvainen Kirppu ei tosin aina ollut kovin innokas lähtemään liikkeelle räjähdyksiä päin. Tämä tuskin oli ohjaajan tarkoitus, mutta ymmärrettävää hevosen kannalta.

Walter Ruokolahden tekemä sotamies Riitaoja oli liikuttava vapisevassa pelossaan, jota alikersantti Lehto eli Jan Karell ei voinut sietää. Lehdon väkivaltaisuus tuntui katsomoon saakka.

Uljaasti kaatuva kommunisti

Mats Lundberg esitti alikersantti Lahtista, joka kommunistina oli yleensä eri mieltä joukkueen enemmistön kanssa. Alikersantti, myöhemmin kersantti Hietanen oli hahmo, joka purki tilanteet Lahtisen tosikkomaisen motkotuksen jälkeen. Neuvostoliittoa puolustava Lahtinen koki lumipukuisena uljaan kuoleman talvella konekivääriä pelastaessaan.

Lundberg esitti myös vakuuttavasti hevosmies Korpelaa, joka ei millään halunnut rintamalle ilmoittautuessaan ilmoittaa nimeään. ”Pitäs tietää. Kun on kerran osattu kotoo hakee.”

Viltillä käyttöä

Joonas Vartiaisen esittämä pinnari, kauppamies Rahikainen vakuutti lähtiessään 1942 Marskin syntymäpäivänä jahtaamaan tienrakennustöihin tulleita lottia ottaen viltin mukaan. ”Kukas sitä nyt paljaalla maalla.”

Sotamies Rahikainen, alikersantti Lehto sekä David Sandqvistin esittämä sotamies Määttä jäivät kiinni muonavarojen varastamisesta. He joutuivat komppanianpäällikkö Lammion määräyksestä seisomaan kovennettua rangaistusta kersantti Hietasen valvomana. Kukaan ei livennyt rangaistuspaikalta neuvostopommittajien tullessa suoraan kohti majapaikka-aluetta –  toki Rahikainen välillä kyyristyi. Herravihaa lietsottiin ja myyttiä sankaruudesta rakennettiin upeasti.

Silmänsä menettänyt Hietanen auttoi valkoinen side päässään muita haavoittuneita venäläisten ammuttua Punaisella Ristillä merkityn bussin tuleen. Hän teki vielä pitkän vaikuttavan monologin näyttämöllä yksin seisten.

Upseerien ääripäitä

Pitkän ja komean Martin Bahnen luoma, alaistensa kunnioittama luutnantti Koskela oli jykevä hahmo. Hän ei paljon puhunut mutta kun puhui, sai asiat vähäeleisesti sujumaan. Ellei sitten ympäri päissään töppäillyt Marskin 75 -vuotispäivänä.

Luutnantti Lammiosta Carl Alm rakensi naurettavan, omahyväisen ja huonoryhtisen kuikelon. Hän oli kaukana Jussi Jurkan elokuvaversiossa luomasta ryhdikkäästä ammattisotilaasta, mikä toimi hyvin näytelmässä. Nyt nähty Lammio oli lähempänä Linnan alkuperäistä hahmoa.

Henrik Wickströmin luoma isänmaallinen, tuolloinen kapteeni Kariluoto oli peräytymisvaiheessa 1944 pitkällä lomalla, jolla hän avioitui Sirkkansa kanssa. Lomalta palattuaan Kariluoto oli varsin järkyttynyt Koskelan kanssa käydyn keskustelun jälkeen. Koskelan mukaan ”Kaikki on lopussa. Niin kerta kaikkiaan kuin voi.” Sen jälkeen Kariluoto tuntui hakevan omaa kuolemaansa jonka hän viimein kohtasikin.

Martin Kevinin majuri Sarastie selviytyi roolissaan kohtuullisesti. Kenneth Lindholm oli vakuuttava sekopäisenä, konepistoolimies Viirilän pikateloittavana everstiluutnantti Karjulana. Sibeliuksen Valse tristen voi juuri ja juuri erottaa tapahtumassa kaiken metelin takana.

Tuntemattoman paikka

Lokakuussa 2017 ensi-iltansa saava Aki Louhimiehen elokuva Tuntemattomasta sotilaasta on taas osoitus Linnan teoksen tavattomasta merkityksestä suomalaisen identiteetin muokkaajana.

On sääli, jos Harparskogin Areenan esitykset jäävät vain tähän kesään. Produktio tarjoaa paljon uusia elämyksiä niin Tuntemattoman sotilaan, Sotaromaanin kuin Rokan esikuvana olleesta Viljam Pylkkäästä tehdyn kirjankin lukeneelle ja Tuntemattoman elokuvaversiot useaankin kertaan nähneelle.  Näytelmästä tehdään ohjaaja Erik Pöystin mukaan sentään 25 minuutin dokumentti.

28.7.2017 Tapani Sarvanti

tapani.sarvanti at gmail.com

050-5535534