Tulta Heinolassa

Uusi rata, uudet osallistujat, uusi sapluuna ja uudet kokemukset. Näistä aineksista keitettiin maukas paukepäivä Heinolan radoilla 20.9.2020 Tapiolan Reserviupseereiden toimesta.

Sunnuntaiaamuna kello soi kuudelta. Seitsemältä olen aloittamassa ampumapäivän varusteiden lastauksen Jukan ja Christerin kanssa. Kahdeksaan mennessä melkein kaikki ovat jo saapuneet paikalle ja osa on lähetetty jo kohti Heinolan ampumarataa. Syy miksi tapahtuma alkoi samasta paikasta on yhteiskyytien koordinointi. Näin kaikille löytyy kyyti, eikä jokaisen tarvitse ajella yksin Heinolaan ja takaisin. Matkalla ehtii tapahtua tutustumista ja innostusta.

Perillä alkaa vatulointi mitä pitikään viedä minnekin ja mitä kunkin pitäisi tehdä. Kuorma-autokin saatiin jämähtämään ampumaradan pehmeään savimaahan. Onneksi kaikilla oli intoa ja osaamista. Tarvitsi vain opastaa mitä halutaan minnekin. Työkaluja oli mukana reilusti, sillä tilannetta radalla ei tiedetty ihan tarkalleen, piti varautua kaikkeen. Nokkakärryt, ruuvinvääntimiä, rautakanki, lapio, kirves, saha, sirkkeli – näillä pärjäisi varmaan missä tahansa.

Kun pitkän matkan radalle oli saatu pahvitauluille kehikot tehtyä ja pystytettyä, reagoivat maalilaitteet toimintakuntoon ja paikoilleen, metallimaalit nostettua pystyy ja maalikamerat käyntiin kokoonnuttiin alku- varo- ja koronapuhutteluun. Ilokseni lääkintähuolto oli järjestetty Karin toimesta viimeisen päälle – lääkärillä oli lääkärin välineet.

Jakaannuimme kahteen ryhmään ja kahdelle radalle. Kari koulutti tarkka-ammunnan perusteita hyödyntäen kerhon Tikka T3:a ja TRG:itä sekä Zeissin spotteria. Tehtävänä oli arvioida, mitata tai muuten saada tulokset maalien etäisyyksille ja tähtäinten säädöille. Kullekin aseelle oli jaettu ase- ja patruunakohtaiset korjaustaulukot. Näistä saattoi löytää oikeat säädöt ja tehdä ne kyseisille aseille. Kun Tämä aivojumppa -vaihe oli ohi, uskaltautuivat ensimmäiset ottamaan patruunalaatikosta sopivat patruunat ja tähtäämään aseilla.

Ammuimme 200, 300, 385 ja 500 metriin. Spotterilla näki ainakin ensimmäiset osumat 200 metrin SRA-tauluissa. Kaikilla matkoilla oli reagoivat maalilaitteet osoittamassa osumat kaatumalla hetkeksi. Saman tekivät myös radan omat metallimaalit, joskin ne kaatuivat vain kerran. Ruokatauolla ne pääsi nostamaan takaisin pystyyn. 300 metrissä sekä 500 metrissä apuna oli maalikamera, joka lähetti kuvan ampumapaikalle tablettiin, josta näki tarkasti mihin mikäkin laukaus oli mennyt. Tämä säästi joka kerralla kilometrin tauluntarkastuskäynnin.

Ruokailu oli hoidettu kootusti tukeutuen paikalliseen pizzeriaan ja sen take away palveluun. Vain aseiden vartijat jäivät radalle, saaden tosin vahdinvaihdon ensimmäisten saatua syödyksi. Nyt ryhmät vaihtoivat paikkaa ja toimintaradalla ampunut ryhmä vaihtoi pitkälle kivääriradalle ja toinen toimintaradalle.

Toimintaradalla oli näppärästi viisi rataa tiiviisti, joten liikkumiseen ei mennyt lainkaan aikaa ja johtaminen helpottui huomattavasti. Tarjolla oli automaattihaulikkorasti, RK-rasti, MP5 rasti, sekä kaksi pistoolirastia. Kun joka radalla oli ammuttaja, pääsi ampumaan sitä tahtia, kuin ehti lipastaa. Yksilöllinen opastus oli myös mahdollista ja tapahtuman tavoitteena olikin tutustuttaa jäsenet kerhon mahdollisuuksiin ja antaa kullekin koulutusta juuri siinä tahdissa kuin halusi. Tavoitteena oli mahdollistaa niin ensikertalaisen nopea oppiminen turvalliseen toimintaan ja perusaseiden käsittelyyn kuin antaa kokeneempien keskittyä ampumisen nautintoon.

Puolitoistatuhatta laukausta myöhemmin aika loppui ja ammunta radalla piti lopettaa kellon käskemänä. Olisihan tuota voinut vielä ampua vaikka kuinka, kun oli niin kivaa. Mutta joukolla ryhdyttiin toimeen purkamaan rakenteet, keräämään hylsyt ja roskat sekä huoltamaan aseet. Loppupuhuttelussa kerrattiin päivän antia ja päätettiin jatkaa seuraavassa tapahtumassa.

Teksti ja kuvat

Heikki, Tapiolan Reserviupseerit ry