Toimintakalenteri
Helsingin Reserviupseeripiiri
Senioriupseerit
Arvoisat senioriupseeriveljet!
Vuosi on vaihtunut ja kerhotoimintamme on pyörähtänyt käyntiin. Hallitus piti järjestäytymiskokouksensa 16. tammikuuta, jolloin kerhon hallinto koki muutoksen. Sihteerin tehtäviä pitkän ansiokkaasti hoitanut Ahti I. Pohjonen siirtyi syrjään. Kiitämme Ahtia monivuotisesta työstään kerhomme tavoitteiden edistämisessä ja toimintamme kehittämisessä sekä toivotamme hänelle iloa ja menestystä uusien haasteiden parissa.
Toimintavuonna 2020 kerhon puheenjohtajana jatkaa syyskokouksen valitsemana Seppo Kulmala (0405869252, skulmala48@gmail.com) ja kerhon hallituksen kutsumana sihteerinä Hannu Venäläinen (0405302259, venalaisenhannu@gmail.com). Meihin voit olla yhteydessä kaikissa Senioriupseerien kerhoa koskevissa kysymyksissänne.
Toimintavuoden 2020 teemaksi olemme valinneet ”Suomi 1940; Ratkaisevia tapahtumia 80 vuotta sitten”. Kevätkautemme koostuukin vahvasti tähän teemaan kytkeytyvistä mielenkiintoisista päiväretkistä sekä totutusti korkealaatuisista esitelmätilaisuuksista seuraavasti:
26.3. Kevätkokous klo 18:00. Kokousesitelmä: Vaikea tie talvisodan rauhaan; Esitelmöitsijä professori Ohto Manninen. Töölöntorin Auditorio klo 19:00.
Ilmoittautuminen Senioriupseerien kerhon puheenjohtajalle sähköpostitse skulmala48@gmail.com tai puhelimitse 0405869252.
16.4. Kerhoesitelmä: Sotataito ja johtaminen talvisodassa; Esitelmöitsijä FT, dosentti, maj.res. Pasi Tuunainen. Töölöntorin Auditorio klo 18:00
Ilmoittautuminen Senioriupseerien kerhon puheenjohtajalle sähköpostitse skulmala48@gmail.com tai puhelimitse 0405869252.
11.5. Kerhon kevätretki Salpalinjalle (avec).
Retken matkanjohtajana toimii Senioriupseerien Kerhon puheenjohtaja Seppo Kulmala ja asiantuntijaoppaana Kerhon jäsen KTM, ylil res Göran Lindgren. Retken ohjelma ja artikkeli Salpalinjan synnystä ja merkityksestä toisaalla lehdessä.
Ilmoittautuminen retkelle; toimi seuraavasti: suorita retken hinta 50 €/ henkilö Senioriupseerien kerhon tilille, tilinumero FI47 1386 5000 1006 37 ja vahvista ilmoittautumisesi puheenjohtajalle, sähköposti: skulmala48@gmail.com tai puhelimitse 040-5869252 30.4.2020 mennessä.
Retken hinta sisältää bussikuljetuksen, sisäänpääsyn Bunkkerimuseoon, lounaan Rajahovissa ja opastuksen kohteissa.
13.6. Kerhon päiväretki Kuivasaareen (avec.)
Kymmenen kilometriä lähes suoraan etelään Helsingin Kauppatorilta laivaväylän varrella Harmajan kohdalla sijaitsee Kuivasaaren linnakesaari. Saari on ollut puolustushallinnon käytössä runsaat sata vuotta. Tällä hetkellä saari on Suomenlinnan Rannikkotykistökillan ylläpitämä museosaari.
Kuivasaaressa on järeän 12-tuumaisen kaksiputkisen tykkitornin lisäksi esillä lähes kaikki Suomen itsenäisyyden aikana käytetyt rannikkotykit.
Retken ohjelma ja välttämättömästi huomioon otettavat lisäohjeet toisaalla tässä lehdessä.
Ilmoittautuminen retkelle; toimi seuraavasti: suorita retken hinta 35 €/ henkilö Senioriupseerien kerhon tilille, tilinumero FI47 1386 5000 1006 37 ja vahvista ilmoittautumisesi puheenjohtajalle, sähköposti: skulmala48@gmail.com tai puhelimitse 040-5869252, 15.5.2020 mennessä.
Hintaan sisältyvät laivakuljetukset ja opastus saaressa.
22.-25.8. Senioriupseerien syysretki teemalla ”Talvisotaa 1939-40 Laatokan Karjalassa”
Asiantuntijaoppaana toimii sotahistorian tutkija KTM Göran Lindgren avustajanaan Jarmo Sarjanen. Vastuullisena matkanjärjestäjänä Vihdin Liikenne Oy/VL-Matkat
Tällä sotahistoriallisella retkellämme tutustumme talvisodan katkeriin mottitaisteluihin Laatokan Karjalassa. Yksi talvisodan ihmeistä oli vihollisen pysäyttäminen tällä suunnalla. Käymme Kitilän, Koirinojan ja Lemetin mottialuella ja Kollaan maineikkailla taistelutantereille ja muistomerkeillä. Käymme vielä Suojärvellä saakka, jonka kauppalakeskuksesta Suvilahdesta suomalaiset joukot luopuivat Ylipäällikön mielestä liian helposti
Matkan hinta 532 €/hlö jaetussa 2 h huoneessa, mikäli osallistujia on vähintään 25.
1 h huoneen lisämaksu on 50 €.
Matkan hintaan sisältyvät bussikuljetukset ohjelman mukaan, majoitukset 3 yötä puolihoidolla (= aamiainen ja illallinen), keittolounaat sunnuntaina ja tiistaina , asiantuntijaoppaan palvelut, Venäjän ryhmäviisumi sekä rekisteröintimaksu.
Matkan hintaan ei sisälly henkilökohtaista matkavakuutusta eikä laskutuslisää 5 €/lasku.
Uutta sähköistä Venäjän e-viisumia ei voi saada tälle matkalle, jolla käydään Karjalan tasavallan alueella. Henkilökohtaisesta moniviisumista hyvitys 80 €.
Suosittelemme kattavan matkavakuutuksen ottamista mahdollisen sairauden varalta.
Matkaohjelma ja lisäohjeet löytyvät Vihdin Liikenteen kotisivuilta www,vihdinliikenne.fi, jonne myös ilmoittautumiset tai puhelimitse 09 444774, sähköposti myynti@vihdinliikenne.fi
Matkaa hoitaa Helena Kuosmanen.
Kanta-Helsinki
Kevätkokous: Yhdistyksen kevätkokous pidetään piirin yhteisessä kokousillassa ma 23.3.2020 klo 19:00 Pohjois-Haagan yhteiskoululla (Pietari Hannikaisen tie 6, 00440 Helsinki; pihalla pysäköintitilaa). RUL:n uusi puheenjohtaja ylil.res Aaro Mäkelä pitää yhteisen kokousesitelmän ennen kevätkokousta klo 18:00-19:00.
Pistoolivuorot: Töölön pistoolivuoro jatkuvat parittomien viikkojen keskiviikkoisin klo 16:30-19:00 Töölön sisäradalla. Kevätkauden vuorot järjestetään seuraavasti: 11.3., 25.3., 8.4., 22.4, 6.5., 20.5. ja 3.6. Ilmoittautumiset ratavuoroille ampumaupseerit@khru.net.
Padasjoki 2020: KHRU järjestää jäsenilleen perinteisen ampumaleirin Padasjoella 31.7.-2.8.2020. Merkitkää ajankohta hyvissä ajoin kalenteriin! Tilaisuudessa on mahdollisuus tutustua toiminnalliseen ammuntaan sekä kokeilla erilaisia aseita. Monipuoliset ampumaohjelmat soveltuvat sekä vasta-alkajille että ammuntaa ennenkin harrastaneille. Lisätietoja ja sitovat ilmoittautumiset ampumaupseereille 20.7.2020 mennessä (ampumaupseerit@khru.net).
Viron kevätretki: KHRU suunnittelee perinteistä Viron kevätretkeä 8.5.2020 (päiväretki). Retkestä kiinnostuneita pyydetään olemaan yhteydessä matkanjohtaja Sakari Väliahteeseen (saku@phyk.fi).
Yhteystiedot: Puheenjohtaja Jussi Kangaspunta (puheenjohtaja@khru.net, 0503756772), ampumaupseerit (ampumaupseerit@khru.net). Yhdistyksen verkkosivut: www.khru.net.
Munkkivuori
Kerhomme kevätkokous pidetään maanantaina 23.3 kello 18.00 yhteistilaisuutena Pohjois-Haagan yhteiskoululla, Pietari Hannikaisentie 6, 00400 Helsinki. Ennen kokousta on kokousesitelmä / RUL piirikierros: RUL uusi puheenjohtaja ylil. Aaro Mäkelä. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat.
Urheilutalossa jatkuvat 22-vuorot kevätkaudella parillisten viikkojen perjantaisin 18.00 – 19.30, seuraavaksi 6.3. ja siitä kahden viikon välein. Viimeinen vuoro on 17.4. Ammunnat vetää Yrjö Alastalo, puh. 0400 306787.
Kalvolassa ammuntakausi alkaa maaliskuussa 21.3. Tätä seuraava ampumapäivä on 18.4. Lisätietoja ampumaupseerilta. Varmista ennen radalle lähtöä, ettei ole tullut muutoksia.
Töölössä ammutaan 7.3 kello 10.00 – 12.00. Tarkemmat tiedot ja ilmoittautuminen: mauri.routio@sci.fi
Ilmoita sähköpostiosoitteesi tiedon saannin varmistamiseksi siltä varalta, että järjestetään muita tilaisuuksia. Tämä on entistä tärkeämpää, koska Reservin Sanomat ilmestyy paperilehtenä vain neljä kertaa tänä vuonna. Ilmoituksen voi tehdä: mauri.routio@sci.fi
Itä-Helsingin Reserviupseerit
KEVÄTKOKOUS
Itä-Helsingin Reserviupseerit ry:n sääntömääräinen kevätkokous järjestetään keskiviikkona 25.
maaliskuuta 2020 klo 18 osoitteessa Puotilantie 1D, Helsinki.
Kokouksessa esitellään vuoden 2019 tilinpäätös ja toimintakertomus, mutta näiden lisäksi
palkitaan vuonna 2019 ansioituneet upseerit. Tilaisuus on avoin kaikille yhdistyksen jäsenille,
tervetuloa paikalle! Kahvitarjoilu.
KAATUNEIDEN MUISTOPÄIVÄ 17.5.
Kerhomme on mukana seppeleenlaskussa Leposaaren hautausmaalla Kulosaaressa 17.5. klo
12 alkaen. Tervetuloa mukaan!
NUORTEN UPSEERIEN TUTUSTUMISAMMUNNAT
Nuorille upseereille maksuton tutustumisammuntatilaisuus järjestetään Töölön ampumaradalla
12.3. klo 19. Tervetuloa mukaan tutustumaan kerhomme toimintaan ja jäseniin!
Ilmoittautuminen sähköpostitse: ihrury@gmail.com
AMMUNNAT
Ilma-aseammunnat jatkuvat Tukikohdan radalla (Puotilantie 1 D) klo 17.00
parillisten viikkojen torstaisin.
Pistooliammunnat HRUP:n radalla Töölössä jatkuvat parittomien viikkojen torstaisin klo 19.00, ja
kerhon SRA-ammuntavuoro parillisten viikkojen torstaisin klo 20-22. Tervetuloa mukaan!
Lisätietoja ja saapumisohjeet radalle sähköpostitse, ihrury@gmail.com
Tikkurila
Talvisodan päättymispäivänä perjantaina 13.3.2020 klo 09.00 on kunnianosoitustilaisuus Tikkurilan Veteraanipuistossa, Hertaksentie 1.
VETRES-toimikunnan vuosikokous on keskiviikkona 18.3.2020 kaupungin valtuustosalissa, klo 16.30 kahvi, klo 17.00 esitelmä ja n klo 18 alkaen varsinainen kokous. Esitelmän pitää Vantaan seurakuntayhtymän uusi johtaja, ev. evp Jukka Parvinen aiheesta ”Uhkalähtöinen puolustussuunnittelu”
TiRUK: in kevätkokous on torstaina 19.3.2020 klo 19.00 (Huom ajankohta!) alkaen ”Karjatalolla” Vantaan Hiekkaharjussa Urheilutie 6:ssa C-porras vanhassa talossa. Kevätkokouksessa käsitellään sääntöjen 12 §:n mukaiset asiat, mm. toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2019.
Kokouksen jälkeen kerhoesitelmä jonka pitää Pertti Ratia aiheenaan ”EU tänään”.
Kahvitarjoilu!
Hallitus kokoontuu klo 17.30 alkaen
Huhtikuun reserviupseeri- ilta kokousesitelmineen järjestetään torstaina 23.4.2020 klo 19.00 alkaen ”Karjatalolla” Vantaan Hiekkaharjussa Urheilutie 6:ssa C-porras vanhassa talossa.
Luennon pitää evl evp Olli Dahl ja aihe on ”V2 raketti”.
Seuraa myös kotisivujamme www.tiruk.fi
Hallitus kokoontuu klo 17.30 alkaen
Seuraa myös kotisivujamme www.tiruk.fi Ampumavuorot jatkuvat tiistaisin klo 19.00- 21.30 Tikkurilan Urheilutalon ampumaradalla. Myös pienoiskiväärillä voi tulla harjoittelemaan. Rohkeasti mukaan!
3.3 ja 10.3 on pienoiskiväärin asentokilpailu 10+10+10 ls
7.4 on pistooli kuvio 30 ls kilpailu
Lisätietoja antaa ampumaupseeri Mikko Maunuksela puh.0505004888.
Töölö
Töölön reserviupseerien ampumavuorot ovat jatkaneet suosiotaan, vuoroilla on jatkuvasti vahva osallistujaporukka. Mukaan mahtuu, ja suorastaan toivotaan uusia tulokkaita. Tervetuloa! Vuorot ovat tuttuun tapaan joka toinen tiistai klo 19-21, parillisina viikkoina. Ensikertalaisille kerho tarjoaa patruunat ja heidän toivotaan ilmoittautuvan ennakkoon kerhon sähköpostiin. Tarkemmat ohjeet radan sijainnista saa sähköpostilla kerhon osoitteesta.
Kerhon kevätkokous järjestetään 23.3.2020 klo 19:00 – 20:30
Pohjois-Haagan Yhteiskoululla (Pietari Hannikaisentie 6. 00400 Helsinki). Sääntömääräisten asioiden lisäksi kerholle valitaan uusi varapuheenjohtaja, sekä tarvittaessa hallituksen täydennysvaali. Kokousta edeltää HRUP:n kevätkokouksen yhteydessä järjestettävä kokousesitelmä, klo 18-19. Toivottavasti mahdollisimman moni kerholainen pääsee paikalle!
Miltä haluat Töölön toiminnan näyttävän vuonna 2025? Osallistu keskusteluun mm. kevätkokouksessa sekä kerhon Facebook-ryhmässä.
Nähdään ratavuoroilla ja tapahtumilla!
Kerhomme yhteystiedot: toolonreserviupseerit@gmail.com
Facebook: Töölön Reserviupseerit
Viestiosasto
TALVISODAN PÄÄTTYMISEN MUISTOPÄIVÄN VIETTO 13.3.2020 KLO 08.30 –
Suomea ankarasti koetelleen talvisodan päättymisestä tulee maaliskuun 13. päivänä kuluneeksi 80 vuotta.
Historiallista tapahtumaa muistetaan 13.3.2020 seuraavin, kaikille avoimin tilaisuuksin.
8.30 Seppeleenlasku talvisodan muistomerkillä Kasarmitorilla Helsingissä
9.00–12.00 Kahvit Helsingin Senaatintorilla
10.00–10.30 Valtakunnallinen muistohetki Helsingin tuomiokirkossa
11.00 Talvisodan päättymisen hetki
18.00 Kynttilät syttyvät sankarihaudoilla ja muistomerkeillä
Tarkempi ohjelma: https://www.rul.fi/wp-content/uploads/2020/02/Talvisodan_p%C3%A4%C3%A4ttymisest%C3%A4_80_vuotta_130320.pdf
VIESTIOSASTON KEVÄTKOKOUS 23.3.2020
Viestiosaston kevätkokous pidetään maanantaina 23.3.2020 Pohjois-Haagan yhteiskoululla, Pietari Hannikaisentie 6, 00400 Helsinki https://www.phyk.fi/
Ohjelma:
klo 18.00-19.00: Kokousesitelmä / RUL piirikierros: RUL uusi puheenjohtaja ylil Aaro Mäkelä
klo 19.00-20.30: Viestiosaston hallituksen kokous
Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat ml. toimintakertomus vuodelta 2019.
Tervetuloa vaikuttamaan yhdistyksen toimintaan ja tutustumaan piirin muihinkin jäseniin! (kyseessä on HRUP:n järjestämä kerhojen yhteiskevätkokous tapahtuma).
Tilaisuudessa on kahvitarjoilu. Koulun pihassa on hyvin parkkitilaa.
HYBRIDIVAIKUTTAMISEN SEMINAARI 28.3.2020
Hybridivaikuttamisen seminaari Tuusulassa 28.3.2020 klo 9.00 – 16.00
Tavoite
Kurssin tavoitteena on oppia tuntemaan mitä on hybridivaikuttaminen, hybridiuhat ja hybridisodankäynti sekä niiden merkitys paikallistason hallintoon ja arkeen ja sen myötä vaikutukset yhteiskuntaamme. Myös huomiota kiinnittävät uutiset jättävät usein vähemmälle huomiolle hybridi- eli yhdistelmävaikuttamisen todellisen luonteen.
Kenelle kurssi soveltuu
Seminaariluennot soveltuvat asiasta yhteiskunnan resilienssin vahvistamisen puolesta työtä tekeville ja asiasta kiinnostuneille.
Rinnakkain tämän kurssin kanssa pidetään ”Hybridivaikuttaminen työpaja” ja lauantain luennot ovat yhteiset. Voit ilmoittautua vain toiselle näistä kursseista.
Hinta
30,00 EUR + alv 0%
Oheisesta linkistä lisätietoa: https://koulutuskalenteri.mpk.fi/Koulutuskalenteri/Tutustu-tarkemmin/id/101868
HYBRIDIVAIKUTTAMISEN TYÖPAJA 28.3.2020 – 29.3.2020
Hybridivaikuttamisen työpaja Tuusulassa 28.3.2020 – 29.3.2020 klo 9.00 – 16.00
Tavoite
Kurssin tavoitteena on oppia tuntemaan mitä on hybridivaikuttaminen, hybridiuhat ja hybridisodankäynti sekä niiden merkitys paikallistason hallintoon ja arkeen ja sen myötä vaikutukset yhteiskuntaamme. Myös huomiota kiinnittävät uutiset jättävät usein vähemmälle huomiolle hybridi- eli yhdistelmävaikuttamisen todellisen luonteen.
Kenelle kurssi soveltuu
Kurssin luennot ja työpajatyöskentely soveltuu asiasta yhteiskunnan resilienssin vahvistamisen puolesta työtä tekeville.
Rinnakkain tämän kurssin kanssa pidetään ”Hybridivaikuttaminen seminaari” ja lauantain luennot ovat yhteiset. Voit ilmoittautua vain toiselle näistä kursseista.
Hinta
65,00 EUR + alv 0%
Oheisesta linkistä lisätietoa: https://koulutuskalenteri.mpk.fi/Koulutuskalenteri/Tutustu-tarkemmin/id/101877
VIESTIKOULUTUS JA KURSSIT
Ohessa muutama poiminta tulevasta kurssitarjonnasta:
- Kyber-peruskurssi 1: 25.4.2020 – 26.4.2020 – Santahamina (https://koulutuskalenteri.mpk.fi/Koulutuskalenteri/Tutustu-tarkemmin/id/100558)
- JOJÄ & VIESTI: Elektronisen sodankäynnin peruskurssi: 15.5.2020 – 17.5.2020 – Santahamina (https://koulutuskalenteri.mpk.fi/Koulutuskalenteri/Tutustu-tarkemmin/id/101708)
Kerhomme tukee erityisesti nuorten jäsenten osallistumista kursseille ja koulutuksiin. Hallitus päättää tapauskohtaisesti tuen myöntämisestä vapaamuotoisen, perustellun hakemuksen pohjalta.
Kaikki MPK:n kurssit löytyvät koulutuskalenterista www.mpk.fi/koulutuskalenteri.
Jos sinua kiinnostaa kouluttajan tehtävät, niin ilmoittaudu koulutusjoukkueeseen (ohjeet alla). Työtila on avoin kaikille kiinnostuneille ja tilaan pääsee rekisteröitymään ilman kirjautumisavainta.
- Kirjaudu sisään PVMoodleen (www.pvmoodle.fi) tunnuksillasi ja mikäli sinulla ei ole tunnuksia luo sellaiset kirjautumissivun ohjeistuksen mukaisesti
- Hae työtilaa yläpalkin ”Etsi työtiloja”-hakutyökalulla, hakusana: Kouluttajapankki
- Työtila näkyy hakutuloksissa, työtilan nimi on ”JOJÄ kouluttajapankki”
- Klikkaa työtilaa ja avautuvalla sivulla ”rekisteröi minut kurssille”
Suora linkki työtilaan: https://www.pvmoodle.fi/course/view.php?id=5217
LIIKUNTAKILPAILU 2020
Viestiosasto kannustaa kaikkia jäseniään RESUL:in ja HRUP:in suositusten mukaisesti ottamaan käyttöön puolustusvoimien ”MarsMars” -liikuntasovelluksen älypuhelimessaan mahdollisimman pian. MarsMars on suunniteltu erityisesti reserviläisten liikunnan tukemiseen. Liikuntakilpailu 2020 on määritelty tukemaan tätä tavoitetta.
Toimi seuraavasti:
- Mene puhelimesi applikaatioasennus palveluun ja asenna ”MarsMars” -sovellus
- Luo profiili
- Lisää Viestiosaston Liikuntaupseeri Johannes Siponen kaveriksi, jotta Viestioasto voi seurata kuinka moni Viestiosastolainen on ottanut applikaation käyttöönsä. Liikuntaupseerimme tunnistaa nimestä ”Johannes Siponen” ja profiilikuvan ”HRUP Viestiosasto” -tekstistä. Liikuntaupseerin kaveriksi lisänneiden Viestiosastolaisten kesken arvotaan vuoden 2020 Liikuntakilpailun palkinto.
Jos tarvitset MarsMars -sovelluksen käytössä tukea niin ota yhteyttä ensisijaisesti sovelluksen ”Tuki” -palveluun. Lisäksi tavoitat tarvittaessa Liikuntaupseeriimme sähköpostilla ”liikuntaupseeri ät viestiosasto piste net” tai MarsMars -sovelluksen yksityisviestillä
MarsMars -sovelluksen kehityksen edistyessä Viestiosasto tulee hyödyntämään sen ryhmä/tiimi/joukkue tms. ominaisuuksia. Siihen asti Viestiosastolaiset hyödyntävät Applikaation ”kaveri” -toimintoa yhteisen tekemisen kehittämiseen liikunnan osalta.
RESUL ei jatka enää ”Sähköinen Kuntokortti” -palvelun ylläpitoa ja sen käyttäjille suositellaan MarsMars -sovellusta korvaavana vaihtoehtona. Lisäksi ammunnan harrastamisen seurantaan erityisesti suunniteltu sovellus tullaan julkaisemaan RESUL:in toimesta myöhemmin.
Nähdään MarsMars sovelluksessa!
AMPUMAKILPAILU 2020
Kilpailun tarkoitus on aktivoida Viestiosaston jäseniä osallistumaan ammuntaan sekä panostamaan ampumataitonsa kehittämiseen.
Kilpailuaika on 28.1.-3.11.2020. Kilpailusuoritteita on mahdollista tehdä sinä aikana olevilla Viestiosaston ampumavuoroilla.
Kilpailumuotona on Palvelusammunta 4 (PA4). Jokaisen vuoron lopussa on mahdollisuus ampua yksi kappale kilpailuun hyväksyttäviä suoritteita, jonka tulos kirjataan ylös. Jokainen osallistuja voi ampua kilpailuaikana enintään viisi (5) kilpailussa huomioitavaa suoritusta. Ampujan tulee ilmoittaa haluavansa ampua kilpasuorite ennen ampumista.
Katso säännöt tarkemmin: https://www.rul.fi/viestiosasto/files/2020/02/Ampumakilpailu2020.pdf
Lisätietoa: Mikko Leskinen 050 405 5873, ampumaupseeri2 ät viestiosasto piste net.
VIESTIOSASTON AMPUMAVUOROT 2020
Harjoitusammunnat Töölön radalla jatkuvat myös ensi vuonna parittomien viikkojen tiistaisin klo 19-21, kokoontuminen klo 18:50. Viestiosaston ampumavuorot ovat loistava tapa harrastaa pistooliammuntaa turvallisesti ja edullisesti. Vuoroilla on käytettävissä kerhon aseet, suojalasit sekä kuulosuojaimet, ja mikä parasta, ampumaupseerit opastavat turvallista aseenkäsittelyä. Aiempaa kokemusta tai omia varusteita ei siis tarvita, ainoastaan käytetyistä patruunoista tulee suorittaa omakustannehintainen maksu.
Ilmoittautuminen joko netissä, sähköpostitse ampumaupseeri2 ät viestiosasto piste net tai puhelimitse, Mikko Leskinen 050-4055873.
Katso myös viestiosaston sivuilta: https://www.rul.fi/viestiosasto/ammunta/
TIEDOTUS
Tietoa toiminnastamme ja yhteystietomme löytyvät verkkosivuiltamme www.viestiosasto.net. Tiedotamme tapahtumista myös sähköpostitse. Muista pitää yhteystietosi ajan tasalla joko RUL:n sivuilla www.rul.fi tai www.viestiosasto.net, kohdassa ”Liity jäseneksi”!
Espoo-Kauniainen Reserviupseerit
ESPOO-KAUNIAINEN RESERVIUPSEERIT
Esitelmätilaisuus / Föredrag
Ti 10.3.2020 klo 19.00. Kauniainen / Kansalaisopisto Petra, osoitteessa Pohjoinen Suotie 5.
”Hybridiuhista ja niiden torjumisesta”
Teija Tiilikainen
Johtaja, Euroopan hybridiuhkien torjuntakeskus eli The European Centre of Excellence for Countering Hybrid Threats.
Huomioithan esitelmän pitopaikan, joka on poikkeuksellisesti kansalaisopisto Petrassa, osoitteessa Pohjoinen Suotie 5, Kauniainen. Parkkipaikkana toimii parhaiten Palloiluhallin P-paikka n. 150 m etäisyydellä. Varapaikat terveyskeskuksen vieressä n. 300 m päässä.
Espoo-Kauniainen Reserviupseerit ry
Esbo-Grankulla Reservofficerare rf
Helsingin Reservimeriupseerit
Hyvää alkanutta vuotta. Syyskokouksen valitsema hallitus on järjestäytynyt ensimmäisessä kokouksessa. Toimet jaettiin alla olevan listan mukaisesti. Hallitus käärii nyt hihansa ja kehittää yhdistyksen toimintaa vuosikokouksessa esitellyn strategian mukaisesti tulevana toimintavuonna.
Helsingin Reservimeriupseerit ry hallituksen kokoonpano 2020: Puheenjohtaja: Marko Vuorinen, Varapuheenjohtaja: Henri Havulinna. Sihteeri: Ville Haapalinna. Viestintäupseeri: Petri Paasivuo. Meritoiminnan johtaja: Marko Vuorinen. Yhteysupseeritoiminnan johtaja: Antti Jäntti. Ampumaupseerit: 1. Aku Kaikkonen 2. Harri Pakarinen 3. Ville Haapalinna. Jäsenvastaava: Petri Vänskä. Talousupseeri: Lasse Mäki. Lippu-upseerit: 1. Pekka Niemi 2. Yrjö-Pekka Rautalahti. Nuorisoupseeri: Lasse Mäki. Jäsen: Juha Tenhunen.
HRMU:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään 16.4 klo 18. Paikkana Apteekkien Eläkekassa 5. kerros, Kalevankatu 13, Helsinki. Kokouksen yhteydessä Etelä-Suomen maanpuolustuspiirin toinen valmiuspäällikkö sotatieteiden tohtori, yliluutnantti (res) Markus Häyhtiö esitelmöi vapaaehtoisen maanpuolustuksen lakimuutoksen vaikutuksista MPK:n toiminnassa sekä Merivoimien koulutuspolkujen suunnitelmien edistymisestä.
Ammuntojen vakiovuorot jatkuvat Töölössä 2020 parittomien viikkojen lauantaisin 12:00 – 14:30. Muista olla yhteydessä ampumaupseeriin vähintään kahta päivää ennen vuoroa, saadaksesi tarkemmat ohjeet. Yhdistys tarjoaa aseen, varusteet ja patruunat.
Tulevia tapahtumia: 17.3 klo 17 – 20. Nuorten upseerien tutustumisilta. Tiedotus myöhemmin jäsenkirjeellä. 20 – 22.3 Merenkulku SIMU 2 kurssi, Merisotakoulu. 16.4 HRMU:n sääntömääräinen kevätkokous. Hallitus toivottaa jäsenilleen hyvää purjehduskauden odotusta
Pioneeriosasto
Pioneeriosaston kevätkokous ma 23.3.2020 klo 19 Pohjois-Haagan yhteiskoululla, Pietari Hannikaisentie 6. 00400 Helsinki. Koulun pihassa on hyvin parkkitilaa. Kokouksen aiheita ovat vuoden 2019 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen sekä vastuuvapauden myöntäminen hallitukselle. Huomioikaa uudet kellonajat! Tänä vuonna kokousesitelmä on ennen kevätkokousta klo 18.00-19.00. Esitelmän aiheena on RUL piirikierros ja puhujana RUL:n uusi puheenjohtaja ylil Aaro Mäkelä.
2020 luolavuorot jatkuvat keskiviikkoisin 19-21:30, päivämäärät: 18.3., 15.4., 13.5., 10.6., 8.7., 5.8., 2.9., 30.9., 28.10., 25.11. ja 23.12. Pioneeriosasto tarjoaa maksaneille jäsenilleen patruunoita 50 kpl/kerta/.22cal ja 10 kpl/kerta/9mm, kullekin enintään viideltä kerralta vuodessa. Paikalla on myös aseita ja kouluttaja. Ota omat kuulonsuojaimet ja suojalasit mukaan. Ilmoittaudu keskiviikkovuoroille maanantai-iltaan mennessä ampumaupseereille matti.mahonen (at) pp.inet.fi, tommi.laakkonen (at) porvoo.fi. tai sampo.j.remes (at) gmail.com.
Viestiosasto, Pioneeriosasto ja Töölön Reserviupseerit järjestävät SRA-ammuntoja. Ajankohdat klo 12-14.30 seuraavat: 7.3., 4.4., 2.5., 22.8., 19.9., 17.10., 14.11., 12.12. Ilmoittautumisohjeet tulevat Pioneeriosaston FB-sivuille. Tule mukaan ampumaan tai vetämään vuoro. Tai molempia.
Vierailu Kymen Pioneeripataljoonaan 21.5: Pioneeriosasto on kutsuttu osallistumaan KymPionP:n Sidosryhmäpäivään, joka järjestetään Helatorstaina 21.5.2020. Tarkempi aikataulu ja ilmoittautumisohjeet helmikuun aikana, mutta alustava ohjelma-aika paikan päällä on klo 10-15. Osasto järjestää yhteiskuljetukset, jotka lähtevät pääkaupunkiseudulta noin klo 7:30. Lisätietoa osaston sihteeriltä.
Pioneeriosasto tiedottaa toiminnastaan myös sähköpostilla. Jos et ole saanut tiedotteita sähköpostiisi, ole yhteydessä sihteeriin niin tarkistetaan, että yhteystietosi ovat ajan tasalla. Myös HRUP:n kiertokirje lähetetään joka kuukausi sähköpostilla, joten jos sähköpostiosoitteesi ei toimi, jäät paitsi paljosta. Pioneeriosaston yleinen Facebook-ryhmä löytyy hakusanalla ”Helsingin Reserviupseerien Pioneeriosasto”. Huom! Jos olet jo Facebook-ryhmän jäsen, mutta et saa ilmoituksia julkaisuista ja tapahtumista, muista klikata ryhmän Ilmoitukset päälle. Ohjeet saat tarvittaessa sihteeriltä.
JÄSENEKSI voit liittyä netissä tai ottamalla yhteyttä sihteeriin. Osoitteenmuutokset myös netissä. Yhteystiedot: Puheenjohtaja maj Timo Lukkarinen, 040 538 9648, timo.lukkarinenxx(at)luukku.com. Sihteeri, tiedotusupseeri vänr Antti Korhonen, 040 559 7026, antti.j.korhonen (at) gmail.com. Ampumaupseeri evl evp Matti Mähönen, 040 570 3718, matti.mahonen (at) pp.inet.fi. http://www.rul.fi/pioneeriosasto/
Ilmailukerho
MAALISKUU
pe 6.3. klo 12 ilmavoimien vuosipäivän seppeleenlasku Sankariristille Hietaniemen hautausmaalla, tumma päällystakki ja valkea kaulaliina
ti 10.3. klo 18 kerhoilta ja esitelmä
HUHTIKUU
ti 14.4. klo 18 esitelmä EASA ja EU:n lentoturvallisuustyö,Pekka Henttu
Kerhoillat pidetään Helsingin Suomalaisella Klubilla Kampissa osoitteessa Kansakoulunkuja 3A. Noudatamme Klubin pukukoodia, joka on miehille solmio ja pikkutakki. Esitelmien osalta voimassa on Chatham House -sääntö.
RETKET
Teemme retken SIL:n päälentonäytökseen Kauhava Air Showh’un la-su 13.-14.6.2020. Majoitus entisellä Lentosotakoululla.
Pääretkemme sijoittuu ajalle 5.-9.9. (la-ke) Sveitsin Zollikonissa järjestettävän Alppilentäjien tapauksen satavuotispäivän merkeissä.
5.9. tutustuminen Geneveen ja Lavaux’in viiniviljelmille
6.9. tutustuminen Montreauxiin, Payernen ilmailumuseo
7.9. tutustuminen Zollikoniin, Alppilentäjien muistojuhla
8..9. omatoiminen tutustuminen Zurichiin
Matkan hinta 2 hengen huoneessa on 1430 euroa. Sitovat ilmoittautumiset 17.5. mennessä..
AMPUMATOIMINTA
Kerhon pistooliammuntavuoro on siirtynyt tiistailta torstaille. Vuoro on parittomien viikkojen torstaina klo 14-16 Helsingin Reserviupseeripiirin sisäradalla Töölössä.
JÄSENASIAT
Ilmailukerhon verkkosivuilla mm. kuukausiesitelmien aiheet ja puhujat sekä tiedot mahdollisista muutoksista:
https://www.rul.fi/ilmailukerho
Tiedotamme tapahtumista ja mahdollisista muutoksista vuosikalenteriin myös sähköpostitse. Mikäli haluat tiedotusta sähköpostilla ilmoita sähköpostiosoitteesi jäsenvastaava/sihteeri Juha-Matti Lauriolle jmlaurio(at)gmail.com
Oletko muuttanut? Ilmoitathan uuden osoitteen RUL:n jäsenrekisteriin tai kerhon sihteerille.
Jääkärikerho
JÄÄKÄRIKERHO
Jääkärikerhon KEVÄTKOKOUS pidetään maanantaina 23.3. klo 19:00 alkaen Pohjois-Haagan yhteiskoululla, Pietari Hannikaisentie 6. 00400 Helsinki. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat ja kerhon sääntöjen muuttaminen. Huom! Kevätkokousta ennen klo 18:00 alkaen on RUL:n uuden puheenjohtajan ylil Aaro Mäkelän puheenvuoro. Tilaisuudessa on kahvitarjoilu.
Oikaisu: Helsingin Reservin Sanomien paperisen 1/2020 lehden Jääkärikerhon ilmoitukseen oli lipsahtanut tapahtumapäiviin väärät päivämäärät. Alla on oikeat päivämäärät.
Jääkärikerhon AMPUMAVUOROT pistoolilla ovat klo 16.30 – 18.30 Töölön sisäampumaradalla tiistaina 10.3., 14.4., 12.5. ja 9.6. Tulemalla mukaan pääset tutustumaan ampumiseen, vaikka et omista omaa asetta. Vakituisilla harrastajilla tulee olla ampumaturvavakuutus, josta on ohjeet RUL:n sivuilla. Ilmoittaudu viimeistään päivää ennen jorma.nisula(at) kolumbus.fi, puh. 0400 453709.
KERHO-/SAUNAILLAT Santahaminassa ovat Kiltasaunalla (osoite Leipurinniementie 10) klo 16 alkaen tiistaina 7.4., 5.5. ja 2.6. Santahaminan varuskunnan portilla on jäsenluettelo. Henkilöllisyyden todistamalla pääset sisään. Epäselvyyksissä ota yhteyttä puheenjohtajaan. Tarjolla on vapaamuotoista yhdessäoloa ja puukiukaan makoisat löylyt. Mukaan kannattaa ottaa omat eväät, saunajuomat sekä pyyhe.
Kerhon NUORET JÄSENET: Käykää myös osoitteessa ”HRUP.fi”. Sieltä alakohdasta ”Nuorten toiminta” löytyy lisää toimintaa ja nuoria jäseniä palvelevia linkkejä.
Jääkärikerhon kotisivut: https://www.rul.fi/jaakarikerho/
Länsi-Vantaan Reserviupseerit
25.3. klo 18:30 Sääntömääräinen kevätkokous jonka jälkeen esitelmä
17-19.4. Padasjoen kevätampumaleiri, kerhon ampumamestaruuskilpailut
27.4. klo 16:30 Kansallisen Veteraanipäivän juhlakonsertti Martinus-salissa.
oopperalaulaja Jaakko Ryhänen
Nuorten upseerien toiminnasta, facebook-sivuista ym. voi kysyä Ville Arekalliolta ville383@gmail.com ja Miika Koistiselta miika.koistinen@hotmail.com
Töölön pistooliradalla on vakio ampumavuoromme parittomien viikkojen maanantaisin klo 16-19 ja parittomien viikkojen lauantaisin klo 14:30-17:00. Ilmoittautumiset Hannu Nisulalle P. 0400 567 098
Tikkurilan Urheilutalon radalla on ampumavuoro perjantaisin klo 15:00-17:00, 22 kal. aseilla. Ilmoittautumiset Seppo Kulmalalle P: 040 586 9252.
Päästäksenne sähköisen tiedotuksemme piiriin, ilmoittakaa sähköpostiosoitemuutoksenne sähköpostiimme: lvrury@gmail.com.
Seuratkaa myös kerhon kotisivuilla olevia tiedotuksia. Kotisivujen osoite on
Hallitus
Helsingfors Svenska Reservofficersklubb
Bästa officerare,
Vårmöte
Medlemmarna i Helsingfors Svenska Reservofficersklubb r.f. kallas till ordinarie vårmöte måndagen den 23.3.2020 klockan 19:00 på Pohjois-Haagan yhteiskoulu (Pietari Hannikainensväg 6). På mötet behandlas stadgeenliga ärenden. Före vårmötet, kl. 18:00-19:00, har vi möjlighet att ta del av ett föredrag av Reservofficersförbundets nya ordförande Aaro Mäkelä.
Program
Klubbens mässofficer ordnar 13.3. kl. 16 ett besök till Huvudvakten i Helsingfors, där vi får en guidad rundtur. Anmälningar till richard.lundell@helsinki.fi, deltagarantalet är begränsat.
Den traditionsenliga officersbalen ordnas i år lördagen 4.4.2020 på Skatuddens Casino. Inbjudan har skickats ut till medlemmar per email och närmare information har publicerats på hsrk.fi.
Skytte
Normala skytteturerna fortsätter udda veckors torsdagar kl. 17:00. Även nya skyttar är hjärtligt välkomna! Kontakta axi@hsrk.fi om du är intresserad.
Utbildning och idrott
Årliga Brandenstein-marschen ordnas 5.4.2020 i Lovisa. Nu finns även ett rikligt utbud intressant utbildning ordnat av MPK för den som vill komplettera sitt kunnande inom ramen för frivilligt försvar. Navigera till https://mpk.fi/etela-suomi/ för mera information.
Pohjois-Helsingin Reserviupseerit
Vuosikokous
Yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous pidetään 10.3.2020 klo 18.30 Malmin kirkolla. Kokouksessa käsitellään yhdistyksen toimintakertomus ja tilinpäätös, esitetään toiminnantarkastuskertomus sekä päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä vastuuvelvollisille.
Kahvitarjoilu.
Hallituksen kokous
Hallituksen kokous ennen kevätkokousta 10.3. 2020 klo 17.30 Malmin kirkolla.
Padasjoen ampumaleiri
Padasjoen perinteinen ampumaleiri pidetään 3.- 4.4.2020. Lähtö autoilla, myös kimppakyytimahdollisuus, Malmin Teboilia vastaapäätä olevalta kylmäasemalta klo 16.00. HekilökohtaInen varustus. Yhdistys varaa paikalle aseet ja patruunat. Lisäksi yhdistys kustantaa ruoat ja juomat. Tarkempia tietoja sihteeri Eero Kujalalta, gsm: 040-8641417 (eero.kujala@gmail.com).
Ammunta
Ampumavuorot Töölön luolassa jatkuvat parittomina viikkoina, joka toinen perjantai klo 16.00 – 19.00.
Et tarvitse omaa pistoolia, yhdistykseltä löytyy kalustoa ja patruunoita saatavilla omakustannushintaan. Ennen ammuntaa, sinulla tulee olla reserviläisen ampuma- tai senioriturva etukäteen hankittuna. Saat sen Reserviläisliitosta puh. 09-40562040 tai kätevästi reserviläisliiton kotisivulta. Ensimmäiselle ampumakerralle ei vielä tarvitse hankkia ampuma- tai senioriturvavakuutusta.
Tiedustelut ja ilmoittautuminen ampumavuoroille: Ampumaupseeri Jouko Kylmälä, puh. 0400-430632, jouko.kylmala@kolumbus.fi.
Kevätsauna ja kuntotestaus
Kevätsauna Santahaminassa, Villen saunalla 6.5.2020 klo 19.00 alkaen. Yhdistys tarjoaa makkarat lisukkeineen ja virvokkeet. Ilmoittautumiset Karri Kuparille viimeistään 29.4.2020 gsm: 050-4640050 (kkupari@gmail.com). Osallistujaa pyydetään ilmoittamaan syntymäaika sekä autolla tulija auton rekisterinumero.
Ennen kevätsaunaa yhdistys järjestää Santahaminan urheilukentällä halukkaille kuntotestauksen alkaen klo 17.30 (lihaskunto- ja kestävyys, Cooperin testi juosten tai kävellen). Tarkempia tietoja myöhemmin tässä lehdessä.
Yhteyshenkilöt
Pj Jarkko Paananen (040-7239641 / jarkko.t.paananen@gmail.com
Sihteeri Eero Kujala (040-8641417 / eero kujala@gmail.com)
Tiedotus Jorma Loimukoski (045-6090610 / jorma.loimukoski@gmail.com)
Viestintä Kari Raatikainen (0400-200566 / ivaloirak@gmail.com).
Yhdistyksen kotisivut
Vieraile myös yhdistyksen kotisivuilla:
Autokerho
TUTUSTUMINEN ELISA YHTIÖN PUHELINMUSEOON 1.4. KLO 14.00
Puhelinmuseo vierailu toteutetaan 1.4. klo 14.00. Osoite on Runebergin katu 43, Helsinki. Kokoontuminen klo 13.50 mennessä. Huom. max. henkilömäärä on 20 henkeä, joten ilmoittaudu ajoissa. Ilmoittautuminen kuitenkin viimeistään 30.3. mennessä toimisto@ajhk.fi tai 0504654088 (Wigren). Maksu 5 euroa/hlö käteisellä maksetaan paikan päällä. TERVETULOA.
KILTATUOTTEET
Muistathan kiltatuotteemme. Kuvat ja hinnat tuotteista ovat killan kotisivuilla. Tuotteita voi tilata myös puhelimitse numerosta: 040 5045133. Kiitos.
Autojoukkojen Helsingin kilta – Autopataljoonan ja Autolinnan perinteiden vaalija.
RT-kerho Johtorengas
YHDISTYKSEN KEVÄTKOKOUS 1.4.2020
Yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous pidetään keskiviikkona 1.4.2020 klo 18:00 alkaen Helsingissä Café Tin Tin Tangossa. Osoite: Töölöntorinkatu 7. Kokouksessa käsitellään yhdistyksen sääntömääräiset asiat.
Kokouksen jälkeen klo 19:00 on Johtorenkaan ampumavuoro Töölön ampumaradalla, jonne olet tervetullut vaikka vain kokeilemaan rata-ammuntaa kerhon omalla asekalustolla. Ilmoittautumiset kokoukseen ennakkoon sähköpostitse osoitteeseen johtorengas@gmail.com.
PADASJOEN AMPUMALEIRIT 2020
Johtorengas järjestää vuonna 2020 kaksi ampumaleiriä Padasjoella. Ajankohdat ovat keväällä 27.-29.3.2020 ja syksyllä 28.-30.8.2020. Merkkaa ajat jo nyt kalenteriisi. Kevään leirille ilmoittautumiset 17.3, mennessä sähköpostilla: toni.aalto@iki.fi
AMPUMAVUOROT TÖÖLÖN AMPUMARADALLA 2020
Hyödynnäthän loistavan mahdollisuuden ampumataidon treenaamiseen! Kerholla on joka kuukausi oma vuoronsa Töölön ampumaradalla ja olet myös tervetullut, mikäli esim. haluat vain kokeilla uutta harrastusta, mutta olet vielä epävarma jatkon suhteen. Kysy siis rohkeasti lisätietoja asiasta puheenjohtaja Toni Aallolta, toni.aalto@iki.fi tai 040 311 3348. Ajankohdat ovat perinteiseen tapaan keskiviikkoisin klo 19-21:30, Vuoden 2020 ratavuorot: 4.3. , 1.4. , 29.4. , 27.5. , 24.6. , 22.7. , 19.8. , 16.9. , 14.10. , 11.11. ja 9.12.
Kerhon virallisena viestikanavana toimii jatkossakin Helsingin Reservin Sanomien tapahtumakalenteri. On hyvä huomioida, että osa lehden numeroista ilmestyy nykyään printtiversion sijaan digilehtenä. Aika ajoin kerhon hallitus tiedottaa jäsenistöään tapahtumista ja vastaavista myös sähköpostilla.
Varmistathan, että yhteystietosi ovat ajan tasalla, niin vastaanotat mm. ilmoitukset Helsingin Reservin Sanomien julkaistuista digilehdistä, Helsingin Reserviupseeripiirin muut tiedotteet kuin Johtorenkaan sähköpostitkin! Muuttuneet yhteystietosi voit ilmoittaa RUL:n toimistoon (toimisto@rul.fi).
Ilmatorjuntakerho
Ilmatorjuntakerhon sääntömääräinen kevätkokous pidetään ma 23.3.2020 klo 19.00 Pohjois-Haagan yhteiskoululla os. Pietari Hannikaisentie 6, 00400 HELSINKI. Kokouksessa käsitellään mm. sääntöjen 12 §:ssä mainitut asiat, kuten toimintakertomus ja tilinpäätös edelliseltä toimintakaudelta. Ennen kokousta klo 18.00-19.00 on HRUP:n kerhojen yhteinen kokousesitelmä/RUL piirikierros: RUL:n uusi puheenjohtaja ylil Aaro Mäkelä. Kahvitarjoilu.
Ilmatorjuntayhdistys ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään la 28.3.2020 Jyväskylän kaupungintalon juhlasalissa os. Vapaudenkatu 32 Kirkkopuiston laidalla. Kokouksessa käsitellään sääntöjen 7 § mukaiset vuosikokousasiat. Alustava aikataulu/ohjelma: 11.00- 12.00 ilmoittautuminen ja lounas, 12.00- 13.00 Kaupungin esitelmä, 13.00- 16.00 Vuosikokous, kokouskahvit ja palkitsemiset. Ilmoittautumiset 15.3 mennessä sähköpostiosoitteeseen ilmatorjuntayhdistys@gmail.com. Tarkemmat tiedot ilmoittautuneille sähköisessä osallistujakirjeessä ennen tapahtumaa. Edullinen majoitusmahdollisuus aivan keskustan läheisyydessä sijaitsevassa hotelli Albassa. Voit varata sieltä majoituksen itse aikavälille 27.-29.3.2020 viitteellä ”Ilmatorjuntayhdistys”.
It-museon kuukausiesitelmä to 12.3 klo 18.00. Ove Enqvist: Suomen rautatietykistö, unohdettu osa rannikkopuolustusta
Senioriupseerit. To 26.3 Klo 19.00. Vaikea tie talvisodan rauhaan. Esitelmöitsijä prof Ohto Manninen. Töölöntorinkatu 2 auditorio. Ilm. skulmala48@gmail.com
HelItR:n killan sääntömääräinen vuosikokous 31.3.20 klo 17.00 Ilmatorjuntamuseolla, Klaavolantie 2, Tuusula. Kokouksessa käsitellään sääntöjen 7 §:n mukaiset asiat. Lisäksi kokouksessa käsitellään myös HelItR:n historiahanketta sekä pidetään aivoriihtä aiheesta. Jokainen tieto ja näkökanta on tärkeä ja ansaitsee paikkansa historiassa.
18.4 pidetään Ilmatorjuntamuseolla ohjuspäivä, It-ohjusmiesten perinnetapaaminen ja seminaari. Tänä vuonna vuorossa on Crotale-hankkeen historia.
23.4. pidetään It-museolla kevättalkoot.
Kerhon ampumavuorot jatkuvat edelleen Töölön radalla parillisina keskiviikkoina klo 16.00- 18.00. Vuoro kannattaa varmistaa kerhon ampumaupseerilta timo.niiranen@gmail.com
HelItR:n killan toiminnasta saat ajantasaista tietoa killan puheenjohtajalta anttile@gmail.com
Seuraava lehden verkkonumero 2 ilmestyy 9.4.
KRH-kerho
KRH –kerhon kevätkokous pidetään tiistaina 7.4.2020 Helsingissä, ravintola Zinnkellerissä (Meritullinkatu 25), klo 18:30 alkaen. Ilmoittautumiset kokoukseen 3.4.2020 mennessä osoitteeseen lentilasami(at)netscape.net
VR Helsingin Reserviupseerit
TALVI / KEVÄTKAUDEN OHJELMA
Yhdistyksen kevätkokous pidetään ma 23.3.2020 klo 16.30 Döbelninkatu 2 Helsinki 4 krs nh. Kokouksen jälkeen toimitusjohtaja Pertti Saarelan alustus Finrail Oy. Kerhoilta ma 20.4.2020 klo 16.30 Döbelninkatu 2, Helsinki, 4 krs. nh. Alustuksena majuri Janne Kananen puolustusvoimien koulutus 2020. Spjutsundin perinteinen saunailta ma 18.5.2020 klo 17.00. Ruutiaseammunnat Jokelan Eränkävijöiden majalla 17.8.2020. Kokoontuminen Jokelan asemalla klo 17.00.
AMPUMAVUOROT VUONNA 2020 Yhdistyksellä on ampumavuorot pe HRUP:n ampumaradalla Töölössä kello 16.00 – 19.00 seuraavina päivinä: 6.3. (vk 10), 3.4. (vk 14), 15.5. (vk 20), 29.5. (vk 22), 26.6. (vk 26), 21.8. (vk 34), 18.9. (vk 38), 16.10. (vk 42), 13.11. (vk 46) ja 11.12. (vk 50).
Ilmoittaudu ampumaupseeri Petri Kehälle (p. 050 5344 181) viimeistään ampumapäivää edeltävänä päivänä klo 12.00. Ampumisesta kiinnostuneet uudet harrastajat voivat sopia ampumaupseerin kanssa ampumisen kokeilusta. Pistooliradan omistaja HRUP, ja sitä kautta yhdistyksen hallitus edellyttävät, että yhdistyksen vuorolla ampuvat henkilöt hankkivat henkilökohtaisen ampujan vakuutuksen, joka korvaa pistoolivuorolla itselle tai muille aiheutuneet vahingot. Vakuutus on nimeltään ”Reserviläisten ampumaturva”, ja sen saa tilattua mm. netistä: http://www.reservilaisliitto.fi/ampumavakuutus
Ampumaturva tulee voimaan aikaisintaan vakuutuskauden alussa tai sen jälkeen maksettaessa maksupäivänä klo 24.00 ja on voimassa vakuutuskauden loppuun. Ampumaturva maksaa 25 euroa.
Reservin lääkintäupseerit
Reservin lääkintäupseerit ry tervehtii Helsingin seudun reserviläisiä. Lisätietoa toiminnastamme voi lukea osoitteesta reservinlaakintaupseerit.fi. Vastaamme mielellämme myös kenttälääkintään ja lääkinnän koulutukseen liittyviin kysymyksiinne. Hallituksen tavoittaa osoitteella hallitus@reservinlaakintaupseerit.fi
Helsingin Seudun Reserviläispiiri
Merireserviläiset ry - Sjöreservister rf
Merireserviläiset ry, Sjöreservister rf.
Hyvää alkanutta vuotta ja vuosikymmentä sekä yhdistyksemme juhlavuotta merireserviläisille,
Yhdistyksemme täyttää tänä vuonna 60 vuotta. Takana merkittävän mittainen taival, jossa jokaisen jäsenen panos on ollut korvaamattoman tärkeä. Nyt todellakin aihetta juhlaan! Muistathan ilmoittautua 60-vuotisjuhlavastaanotolle 20.3.2020 kello 1530-1700 ja juhlaillalliselle 20.3.2020 kello 1845-2145. Tarkemmat tiedot löytyvät sähköpostiin toimitetussa kutsussa. Lisätiedot merireservilaiset@gmail.com.
Yhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous pidettiin torstaina 13.2.2020. Maanpuolustusjärjestöjen auditoriossa Helsingissä. Ennen vuosikokouksen alkua julkistettiin vuoden Merireserviläinen, aktiivinen ampuja, Kia Sinervä (ei paikalla kokouksessa). Kia palkittiin yhdistyksen oktantti-kiertopalkinnolla.
Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat. Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Mauri Anholt ja Jukka Sinervä. Toiminnan tarkastajiksi: Ville Mäenpää ja Helena Jäntti sekä varatoiminnantarkastajat Åke Smolander ja Tatu Korhonen. Mika Kuutti valittiin jatkoon yhdistyksen puheenjohtajan tehtävässä. Erovuoroisten johtokunnan jäsenistä jatkokaudelle: Make Kaasalainen, Matias Kaivos, Vesa Paavolainen ja Vesa Penttilä. Uusina jäseninä johtokuntaan valittiin Petri Paasivuo ja Jukka Soini. Aikaisemmin valittuina jatkavat Jyri Maunuksela, Pauli Nerg, Juha Särkkä ja Juha Wallius.
Merireserviläiset ry:n, Sjöreservister rf, toiminnan tärkeimmät osa-alueet ovat meri- ja ampumatoiminta. Merellä liikumme MPK:n linnakevene Lavansaarella ja yhdistyksen Ahven 3-veneellä. Ampumatoiminta perinteiseen tapaan sisä- ja ulkoradalla.
Molemmat alukset ovat vielä telakoituna, etelän leudosta talvesta huolimatta. Toiminnan mahdollistajana on aktiivinen talkooväki – kiitos panoksesta! Purjehduskauden lähestyessä tulee kevätkunnostus ja -huolto ajankohtaiseksi. Ilmoita käytettävyytesi Matiakselle, MATIAS.KAIVOS@CO.INET.FI.
Luolavuorot jatkuvat edelleen. Huomioithan, että aikataulu on muuttunut. Ruutiaseradan luolavuoro on aikaistettu puolella tunnilla, siis parillisten viikkojen torstait kello 16-20 (aikaisemmin klo 16.30-20.30). Pauli Nerg, pauli.nerg65@gmail.com, vastaa tiedusteluihin.
Ilma-aseradan vuorot parittomien viikkojen torstait kello 18.00-19.30. Mikäli olet kiinnostunut, soita Tatu Korhonen (0452675452) jo edellisenä päivänä. Näin Tatu pystyy varaamaan aikaa sisään päästämiseen ja perehdytykseen. Ilma-aseita ja paukkuja löytyy tarvitseville. Ilma-aseammunta on edullinen ja hyvä laji, mikä kehittää keskittymistä ja muita taitoja.
Kannustamme reserviläiset tärkeää perustaitoa osallistumalla sekä ruutiase-, että ilma-aseammuntaan!
Sinisen Reservin kauden avajaissauna tapahtuu perjantaina 17.4. kello 1800 alkaen Merisotakoulun isolla saunalla. Sitovat ilmoittautumiset www.sininenreservi.fi sivuston kautta. Kannustamme merireserviläisiä mukaan erinomaisiin löylyihin ja totta kai meripuolustushenkisiin keskusteluihin!
Kiinnostuitko toiminnastamme ja haluatko jäseneksi kasvavaan joukkoomme? Täytä jäsenhakemuslomake Merireserviläisten nettisivuilla. Varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä hyvämaineinen 18 vuotta täyttänyt Suomen kansalainen. Jäsenyys ei edellytä suoritettua asepalvelusta eikä merivoimataustaa. Kiinnostus meritoimintaan ja halu oppia uutta riittää.
Sähköposti johtokunnalle merireservilaiset@helresp.fi . Nähdään tapahtumissa ja pidetään yhteyttä!
Johtokunta toivottaa aurinkoista lähestyvää kevättä kaikille!
Helsingforsnejdens Svenska Reservunderofficerare
Skytte i Luolan, udda veckors torsdagar kl. 17-19.
Följande tillfällen är 12.3, 26.3 och 9.4.
Föreningens årsmöte är tisdagen 17.3 kl. 18.00 i Auditoriet på Tölötorgsgatan 2, Helsingfors.
Markus Liesalho
Ordförande
0400 421002
svenska@helresp.fi
S-ryhmän Reserviläiset
Yhteystiedot/työnjako: Puheenjohtaja: Ari Vieno, ari.vieno@sok.fi, I varapuheenjohtaja ja sihteeri: Teemu Mällinen teemu.mallinen@sok.fi, II varapuheenjohtaja Ari Karvonen ari. karvonen@sok.fi, Toiminnanjohtaja/rahastonhoitaja: makinen.teuvo@gmail.com 050-3385636
Ilmailuosasto
Kevään tapahtumat
Perjantai 6.3. klo 12 Ilmavoimien vuosipäivän seppeleen lasku Hietaniemen hautausmaan Sankariristille.
Tiistai 10.3. klo 18 Esitelmä: Finnairin strategia
Tiistai 14.4. klo 18 Esitelmä: Pekka Henttu: EASA ja EU:n lentoturvallisuustyö.
Tiistai 12.5. klo 18 Esitelmä: Majuri Mikko Honkasalo: NH-90 ja helikopteri laivue.
Lauantai – sunnuntai 13. – 14.6. Kauhava Air Show, SIL. Kerho järjestää bussimatkan. Ohjeet ilmoittautumiseen myöhemmin.
Kerhoillat ja esitelmät pidetään Helsingin Suomalaisella Klubilla osoitteessa Kansakoulunkuja 3A, Helsinki. Noudatamme Klubin pukukoodia, joka on miehille solmio ja pikkutakki. Esitelmien osalta noudatamme Chatman House -sääntöä.
JÄSENASIAT
Tiedotamme tapahtumista ja mahdollisista muutoksista vuosikalenteriin myös sähköpostitse. Mikäli haluat tiedotusta sähköpostilla ilmoita sähköpostiosoitteesi tiedotusvastaava Jari Helanderille helander.jari(at)gmail.com
Oletko muuttanut? Ilmoitathan uuden osoitteen Reserviläisliiton jäsenrekisteriin tai osaston tiedotusvastaavalle.
Vääpelikilta
Vääpelikilta ry:n järjestäytymiskokous pidettiin 8. tammikuuta 2020 Järvenpäässä. Johtokunta järjestäytyi seuraavalla tavalla: puheenjohtajaksi valittiin Lassi Paavonkallio, 1. varapuheenjohtajaksi Hannu Taskinen, 2. varapuheenjohtajaksi Juhani Keto-oja, sihteeriksi Timo Kaukiainen, jäsenvastaavaksi Timo Kaukiainen, tiedottajaksi Jari Pietiläinen ja rahastonhoitajaksi Lassi Paavonkallio.
Vääpelikillalla on Töölön ampumaradalla oma ampumavuoro sunnuntaisin kello 12.00–14.30. Kulunvalvonnan vuoksi ammuntoihin tulee ilmoittautua etukäteen. Näin varmistutaan myös siitä, että ensikertalaiset saavat tarvittavan perehdytyksen radan käyttöön.
Ilmoittaudu ampumavuoroa edeltävällä viikolla Juha Enlundille, puh. 050-5143029.
Helsingin Reserviläiset
Helsingin Reserviläiset ry:n kevätkokous pidetään torstaina 23.4.2020 klo 18.00 osoitteessa Döbelninkatu 2, Helsinki. Tervetuloa! Lisätiedot puheenjohtajalta tai sihteeriltä
Yhdistys järjestää ampumapäivän Lopella 18.4.2020 klo 13.30-18.00
Käytössä on 150 m kiväärirata ja yksi toimintamonttu. Yhdistys järjestää ampumataulut ja taulupaikat. Toimintamontulla harjoitellaan ohjattua toiminnallista ammuntaa kokeneiden ampujien kesken.
Omat aseet, pistoolikotelot ja patruunat mukaan sekä omien suojaimien lisäksi ampuma-alusta on suositeltava. Mukaan on otettava yhdistyksen jäsenkortti sekä vakuutuskortti (esim. Rat) tai tositteet edellisten maksamisesta.
Yhdistyksen laina-pistoolilla ja/tai kiväärikarbiinilla ampuville on varattu 4 henkilön kiintiö. Ilmoittautuneet tulevat omilla kulkuvälineillä tai kimppakyydeillä paikalle. Kokoontuminen on 150 m radalla klo 13.30. Paikkoja on rajoitetusti, oman yhdistyksen jäsenet ovat etusijalla.
Osallistumismaksu on 10 €. Se on maksettava 4.4.2020 mennessä yhdistyksen pankkitilille FI80 1572 3000 0264 92. Maksun viestikenttään merkintä: ”Loppi 18.4.2020”. Osallistumismaksu sisältää pienen purtavan ja virvoitusjuoman sekä 50 kpl 9×19 patruunoita. Osallistumismaksua ei palauteta, jollei poisjäänti johdu pätevästä syystä (sairastuminen, yms.).
Ilmoittautumiset 31.3.2020 mennessä sähköpostilla: juhani72@posti24.fi tai puhelimella: 040-3113993.
Ajo-ohje: Lopen kirkonkylästä kantatietä 54 länteen noin 9 km, jonka jälkeen risteys vasemmalle Karhulaan. Tästä alkaa opastus ampumaradalle. https://www.lopenampumarata.fi
Maanantain ratavuorot Töölön sisäradalla klo 19.00 -21.30
9.3., 6.4., 4.5., 1.6., 29.6., 27.7., 24.8., 21.9., 19.10., 16.11., 14.12.
Ilmoittautumiset: tomi.sarilahti(at)lassila-tikanoja.fi tai tekstiviesti alkaen sunnuntaista klo 14.00 ratavuoropäivään klo 14.00 mennessä. Laina-asetta tarvitsevia (.22 cal) otetaan vuorolle max. 6 ampujaa, yhdistys tarjoaa patruunat (koskee henkilöitä, joilla ei omaa asetta ja sellaisen aikovat hankkia 2 vuoden harrastuksen jälkeen). Kerro ilmoittautumisen yhteydessä, jos tarvitset laina-aseen. HUOM vuorolle otetaan yhteensä max.12 ampujaa.
Mukana oltava kunnossa oleva vakuutus (esim. Reserviläisen ampumaturva) sekä Reserviläisliiton jäsenkortti. Oma ase (.22- .45ACP), patruunat ja suojaimet.
Lisätietoja: asevastaava, Tomi Sarilahti p.050 385 1313
Ruutisavun ratavuorot maanantaisin klo 17.00-19.00
Yhdistys järjestää jäsenilleen johdettuja ammuntoja Ruutisavu Oy:n tiloissa Vantaan Koivuhaassa. Vuoroja on varattuna seuraavasti:
16.3., 18.5., 14.9., 12.10., 16.11., 14.12.
Käyntimaksu 10€ hintaan sisältyy ratamaksu ja taulu. Käyntimaksu 20€ ja hintaan sisältyy ratamaksu, yhdistyksen laina-ase ja 50kpl 9x19mm patruunoita sekä taulu.
Patruunoiden ostoon käy vain käteinen, varaathan siis tasarahan verran käteistä mukaan.
Ruutisavulla ampuvan muistilista: Radalla voi ampua 9 mm, .45 ACP ja vastaavilla pistoolikaliiperisilla aseilla vaippaluoteja. Myös pistoolikarbiinit ovat sallittuja. Lyijyluotien ampuminen on kielletty (kielto ei koske kaliiperia 22 LR).
Mukaan tarvitset aina jäsenkortin, vakuutustodistuksen sekä omat silmä- ja kuulosuojaimet. Jos tarvitset laina-aseen, yhdistys lainaa aseen kyseiselle vuorolle. HUOM! Laina-aseita on rajoitettu määrä.
Vuorot ovat vain Helsingin Reserviläiset ry:n jäsenille. Mikäli sinulla ei ole patruunoita (9x19mm), niitä voi ostaa hintaan 10€/50 kpl.
Muista ottaa myös ampumapäiväkirjasi mukaan radalle. Ampumapaikkoja vuorolle on rajoitetusti.
Ilmoittautumiset aikaisintaan viikkoa aikaisemmin.
Lisätiedot ja ilmoittautumiset ratavuorolle: esko.koskinen(at)gmail.com
Yhdistys etsii Facebook-sivuilleen ylläpitäjiä, juttuja sekä kuvia. Lisätietoja uimonenjouko(at)gmail.com.
Yhteystiedot ajan tasalle:
Jos on sähköpostiosoite, johon haluaisit saada tietoa ”nopeista lähdöistä”, mutta et tähän mennessä ole saanut, ilmoita se yhdistyksen sihteerille: sihteeri.helres(at)gmail.com tai helsinki(at)helresp.fi
Vantaan Reserviläiset
Vantaan Reserviläiset ry on ampumatoimintaan erikoistunut reserviläisyhdistys.
Yhdistys on perustetty v.1958 ja sillä on pitkät perinteet reserviläistoiminnan sekä
aatteellisen maanpuolustuksen parissa. Varesiin on tervetullut kuka tahansa 18-vuotta
täyttänyt Suomen kansalainen sukupuoleen, varusmiespalvelukseen tai sotilasarvoon katsomatta.
KOTISIVUT
VaResin kotisivut löydät osoitteesta:
Sivuilta löydät tietoa yhdistyksen tapahtumista sekä muuta tarpeellista tietoa, kuten jäseneksiliittymislomakkeen.
SOME
Muista myös Varesin FB-sivu: facebook.com/vantaanreservilaiset joka toimii aktiviisena tiedotuskanavana!
AMPUMATOIMINTA
Syksyn sisäratakausi jatkuu Tikkurilassa, Töölössä ja Ruutisavulla! Käy tarkastamassa kotisivuilta ampumavuorot ja valvojat!
TIEDOTUS
Löytäähän sähköposti perille? Maanpuolustusrekisterin kautta hoidettu sähköpostitiedotus huomauttaa jatkuvasti epäkelvoista osoitteista ja monelta osoite puuttuu. Päivitäthän osoitetietosi RES/RUL:n jäsenrekisteriin tai yhdistyksen sihteerille!
YHTEYSTIEDOT
Missä tahansa yhdistystä koskevissa asioissa voit olla yhteydessä hallituksen jäseniin. Jäsenasioissa auttaa pj: Mikko Lehtinen tai sihteeri Toni Tammelin sekä ampumatoimintaan liittyvissä kyselyissä ase- ja ampumaratavastaavat Mikko Lehtinen/Panu Tamminen. Kaikki yhteystiedot löytyvät yhdistyksen kotisivuilta ja ovat muotoa etunimi.sukunimi(ät)vantaanreservilaiset.fi.
Pohjois-Helsingin Reservialiupseerit
Puheenjohtaja Jari Oksman bosphorus@kolumbus.fi