Majuri matkalla – Sähköautolla Finnentagiin

Itselläni oli mahdollisuus osallistua Jääkäreiden koulutuksen alkamisjuhlaan Saksassa taas neljän vuoden tauon jälkeen. Matkalle päätin lähteä sähköautollani Skoda Enyaq iv60:llä katsoen, miten pidempi reissu sillä onnistuisi. 1900-luvun alussa sähköautoilu oli maailmalla valtavirtaa. Ei ollut itsestään selvää, että polttomoottoriauto on voittava ratkaisu, jolla pääasiassa olemme ajaneet yli 100 vuoden ajan. Ei ole tiedossa taittoiko joku jääkärikoulutukseen menneistä matkaa edes osin sähköautolla, mahdollista se olisi ollut. Autoseurueemme lienee siis ensimmäinen, joka matkasi Suomesta Hohenlockstedtiin ja takaisin sähköautolla.

Seurueen jäsenet olivat reserviläiset maj Vilamo, ylil Kiiveri, alik Saranka ja korpr Oraste. Aikaa meno- ja paluumatkalle oli varattu kaksi päivää, koska tutustuimme samalla myös sotahistoriallisiin kohteisiin. Matka alkoi ma 19.2. klo. 16.30 Helsingistä ja ajoimme Turkuun, josta Viking Line vei meidät tiistaiaamuksi Tukholmaan.

Ensimmäinen tutustumiskohde oli Linköpingissä sijaitseva Flygvapenmuseum. Museo tarjoaa erittäin kattavan kokoelman Ruotsin sotilasilmailusta ja etenkin Saabin valmistamista sotilaskoneista. Talvisodassa taistellutta lentolaivue F-19 ei ollut unohdettu, vaan myös sen kalustoa oli esillä. Vätternin rannalla sijaitseva 1600-luvulta oleva Brahehusin linnanraunio oli päivän toinen kohde. Paikalta on komeat näkymät järvelle, jotka ehdittiin näkemään juuri ennen sumua.

Matkamme taittui ajaen noin 2 tuntia ja 150–200 km kerrallaan. Välillä etapit olivat hieman lyhyempiä riippuen siitä, miten pikalaturilla varustetut latausasemat osuivat kohdallemme. Yksi lataustauko kesti keskimäärin 40 minuuttia. Taukojen aikana pyrittiin syömään tai käymään jossain nähtävyydessä, mikäli vain mahdollista. Ruotsissa ja Saksassa eteemme tuli muutamia tilanteita, joissa laturi ei jostain syystä suostunut toimimaan. Oli siis tärkeää pitää huoli, että aivan viimeisillä voimilla ei paikalle saavuttu, jotta vaihtoehtoinen laturi pystyttiin löytämään. Nopeasti opimme, minkä operaattorin laturit toimivat moitteita ja näitä pyrimme suosimaan.

Ensimmäisen päivän yöpyminen tapahtui Kööpenhaminassa. Yllättäen avoimena olevan ravintolan löytyminen klo 20.30 osoittautui yllättävän hankalaksi. Ihmettelimme aikaisin sulkeutuvia ravintolaita McDonald’sin hampurilaista mutustellen. Aamulla ajoimme Kööpenhaminasta etelään muutaman kymmenen kilometrin päässä olevalle Moseden rannikkotykistölinnoitukselle. Museo ei ollut vielä auki, joten katselimme paikkaa ulkoa käsin.

Sen sijaan Stevnsfortin kylmänsodanmuseo oli auki. Osallistuimme lähes 2 tunnin opastetulle kierrokselle ja paikka osoittautui erittäin mielenkiintoiseksi. Kyseessä oli oikeastaan kaksi kohdetta. Ilmavoimien HAWK ohjuspatteri, sekä merivoimien maanalainen tukikohta (18 m syvyydessä, 1,7 km käytäviä), josta Tanska ja Nato oli valvonut meriliikennettä. Tukikohta oli rakennettu 1952 ja se oli huippusalainen. Puolalaiset ja Itä-saksalaiset ”kalastajaveneet” (lue: vakoiluveneet) suorittivat säännöllistä tiedustelua noilla paikoilla. Kissa ja hiiri -leikki oli jatkuvaa. Linnake oli suojattu ydiniskulta ja se olisi kyennyt toimimaan omavaraisesti n. 3 kk ajan. Asema oli suljettu vuonna 2000 ja avattu museoksi 2008.

Sitten lyhyt lauttamatka Rødbystä Puttgardeniin ja ajoimme illaksi Munsteriin, jossa majoitumme seuraavaksi kahdeksi päiväksi Panssariprikaatin vieraiksi. Täällä tapasimme muut tälle MPK:n kurssille osallistuvat suomalaiset, sekä saksalaiset isäntämme. Osa meistä hyödynsi mahdollisuuden suorittaa Bundeswehrin palveluskelpoisuusmerkin – Leistungsabzeichen. Se sisälsi erilaisia koulutuksia (EA ja NBC), uintitestin, ammuntaa (G36 rynnäkkökivääri ja MG5 konekivääri), fyysistä suorituskykyä mittavaan kolmeosaisen kuntotestin sekä 12 km marssin 15 kg reppu selässä, joka oli suoritettava alle 2 h ajassa. Yksitoista meistä suoritti sen ja saavutti peräti kultaisen merkin, muille jaettiin hopeinen tai pronssinen suoritusmerkki. Kaikki kuitenkin läpäisivät tämän sangen monipuolisen ja vaativan kokeen.

Tutustuimme torstaina myös Munsterissa sijaitsevaan panssarimuseoon, josta löytyi myös tykkimiehiä kiinnostavia panssarihaupitseja niin sota-ajalta, kuin nykykalustoa Panssarihaupitsi 2000:n muodossa. Perjantaina ajoimme kohti Hohenlockstedtiä, mutta matkalla pysähdyimme Hampurissa sijaitsevaan varuskuntaan lounaalle, ja tutustuimme vielä avaamattomaan näyttelyyn Bundeswehrin historiasta sekä toiminnasta Hampurin alueella.

Lauantaiaamun koittaessa oli koko päivän erilaisia tilaisuuksia, seppeleenlaskuja sekä päivä- ja iltajuhla, joissa muisteltiin 109 vuotta sitten paikalle tulleita Jääkäreitä, mutta solmittiin myös uusia tuttavuuksia meidän ja saksalaisten Nato-sotilaiden kesken. Keskusteluissa ei jäänyt epäselväksi se, että molempien maiden aktiivisotilaiden ja reserviläisten mielestä Ukrainaa on tuettava entistä voimakkaammin, jotta Venäjän aloittama raakamainen sota saadaan lopetettua Ukrainan voittoon!

Saksan vierailumme päätöspäivänä sunnuntaina, lyhyen ajomatkan päässä Kellinghusenista, tapasimme 84-vuotiaan asekeräilijä Walterin hänen kotonaan. Hänen kokoelmansa on uskomaton! Itse hän arvio keränneensä yli 70 vuoden aikana nelisen tuhatta eri asetta, jotka täyttävät hänen kotinsa kirjaimellisesti lattiasta kattoon. Vieras-WC oli ainoa tila, jossa en aseita nähnyt. Kokoelma kattaa tuliaseita, keihäitä, kirveitä, kilpiä, haarniskoja jne. ympäri maailmaa kaikilta aikakausilta. Vanhimmat miljoonan vuoden takaa! Erikoisuutena mainittakoon kenraali Custerin vaimon pienoisrevolveri ja liki täydellinen kokoelma eri tehtaiden eri vuosina valmistamia Luger-pistooleita.

Päivän toinen kohde oli Kielissä sijaitseva U-995 sukellusvene vuodelta 1943 ja sen vieressä oleva merivoimien muistomerkki, jonka yhteydessä on myös Preussin ja Saksan laivaston historiaa esittelevä näyttely. Vaikuttava paikka, jossa on hiljainen hautamuistomerkki maan alla ja 55-metrisestä tornista hienot näkymät Kielin kanavalle sekä Itämerelle. Alun perin se oli rakennettu ensimmäisen maailmansodan merivoimissa palvelleiden uhrien muistoksi.

Tässä kohtaa päätimme ajaa Tanskan läpi toista reittiä ja tulimme Odenseen läpi. Matka taittui sen verran sujuvasti, että päädyimme yöpymään Helsingborgiin Ruotsin puolella. Aamulla lähdimme taittamaan taivalta kohti Tukholmaa, jotta ehtisimme illalla lähtevään Turun lauttaan. Matkan ja lataustaukojen varrelle osui mm. Metallican basistin Cliff Burtonin kuolinpaikka Dörarpin lähellä. Hän menehtyi yhtyeen ollessa kiertueella, linja-auton kaaduttua 27.9.1986. Yhtyeen vahvasta suosiosta kertoi paikalla olevien kynttilöiden ja kukkien määrä sekä lähelle avattu viikonloppuisin auki oleva museo.

Jönköpingissä sijaitseva Husqvarna on samannimisen yhtiön perustamis- ja kotipaikka. Tehdasmuseossa tuli esille yrityksen vuosisatojen aikana valmistamien tuotteiden laaja valikoima. Perustamisestaan vuodesta 1608 aina vuoteen 1877 asti tehdas valmisti yksinomaan musketteja ja kivääreitä kruunulle. Ompelukoneet, polku- ja moottoripyörät tulivat mukaan vuosisadan vaihteen molemmin puolin asevalmistuksen vähetessä, mutta ei loppuessa. Toisen maailmansodan jälkeen valmistuksessa oli konepistoolin ja AK4-rynnäkkökiväärin lisäksi myös metsästysaseita. Aseiden tuotanto hiipui 70-luvulle tultaessa ja viimeinen 15 kpl erä metsästyskivääreitä valmistui 1989. Tänä päivänä Husqvarnan merkki on meille kuluttajille tutumpi moottorisahojen ja ruohonleikkureiden valmistajana. Valikoimaan on aikojen saatossa kuulunut myös erilaisia kodinkoneita ja kiukaita.

Laivamatka Tukholmasta Turkuun sujui menneen viikon runsaslukuisia tapahtumia muistellen. Yhteinen suosikkimme taisi olla MG5-konekiväärillä ampuminen! Suomeen tiistaiaamuna 27.2. saapuessa, meidät vastaanotti sumuinen ja harmaa ilma. Keskisessä Euroopassa oli jo kevään tuntua kukkineen, joten säätilan vaihto ei ollut mieleemme. Sen sijaan tehty matka ja tutustuminen uusiin ihmisiin oli kaikkien mieleen. Latauskertoja kertyi 14 kpl ja matkaa taitoimme reilun 2000 kilometrin verran.

Teksti ja kuvat: Jyri Vilamo
Kuvituskuva: Škoda Auto/HRS