04/2016 uutiset

RESUL:n maastomestaruuskilpailu

Kilpailut pidettiin la 27.8.2016 Paraisilla aurinkoisessa ja tuulisessa säässä.

Kilpailu alkoi neljän etäpisteen tehtävällä. Pisteinä olivat radiomasto, kaksi rakennusta  ja saaren kärki. 33 kilpailijasta vain kolme selvitti tehtävät virheittä.

Seuraavaksi jatkettiin suunnistuksella ja matkat olivat 3-6km pituisia sarjasta riippuen. Kartta oli uusi tänä vuonna ajantasaistettu. Radat olivat hyviä ja suunnistustaitoa vaativia.

Ammunta suoritettiin suunnistusradan varrella pellon laidassa puuskittaisessa tuulessa. Ammuttiin 10 laukausta pienoispistoolilla niskahihnaa käyttäen n. 30m matkalta. Ampumatulokset olivat 31-92 pistettä.

Suurin sarja oli H60 jossa oli 12 osallistujaa ja allekirjoittanut 5. tässä sarjassa.

Helsingin piiristä ei ollut muita osallistujia!

Seppo Kuokkanen

Jaa uutinen: