05/2020 uutiset

RESUL kehottaa piirejä ja kerhoja järjestämään kilpailutoimintaa

Kaikkiin lajeihin ei tulevaisuudessa kenties kannata laittaa paukkuja

Reserviläisurheiluliitto RESUL joutui peruuttamaan lähes kaikki kilpailut kesäkaudelta 2020. Puheenjohtaja Erkki Saarijärven mukaan osa tapahtumista jää yksinkertaisesti pitämättä, osa pyritään siirtämään ensi vuoteen.

– Ainakin SRA:n SM-kisat pyritään pitämään kesällä 2021. Pieni varaus kisojen järjestämiseen on kuitenkin vielä olemassa, koska pääesikunta ei ole toistaiseksi vahvistanut mahdollisuutta kisojen järjestämiseen. Osallistujamäärältään SRA:n SM-kisat ovat vuoden suurin tapahtuma, sanoo Saarijärvi.

Taloudellisesti korona ei ole suuresti vaikuttanut RESUL:n talouteen.

– Kiinteät kulut tietysti ovat juosseet koko ajan ja kilpailumaksuja on jäänyt tuloutumatta, mutta toisaalta kilpailujen järjestämisestä aiheutuvia kuluja ei ole ollut. Kaiken kaikkiaan taloutemme ei ole suuresti koronasta kärsinyt, toiminta sen sijaan enemmän. Valtakunnan tason kisojen peruuttaminen on tietysti aina harmillista, koska moni on niihin tosissaan valmistautunut.

Saarijärvi heittää palloa paikallis- ja piiritasoille.

– Paikallisyhdistysten toivomme nyt aktivoituvan ja järjestävän kaikenlaista kilpailutoimintaa rajoitusten puitteissa. Reserviläiset haluavat harrastaa ja heille tulisi nyt näitä mahdollisuuksia järjestää. Paikallistason merkitys nousee nyt esiin entistä enemmän. Harrastajat eivät jaksa yksinkään ampua, joten yhteiset tapahtumat ovat tarpeen.

RESUL on satsannut virtuaalikampanjoihin.

– Meillä on myös RESUL suosittelee -kampanja, jossa on hierottu tiettyjä standardeja kilpailutoiminnalle. Ajatuksena on, että paikallistason järjestäjä voi täyttää netissä lomakkeen, jossa kysellään tietoja tapahtumasta. Me julkaisemme tapahtuman nettisivullamme ja se saa ikään kuin RESUL:n oman leiman. Siinä mielessä ei ole kyse mistään laatumerkinnästä, että kaikki järjestäjät sellaisen tapahtumalleen saavat, jos kilpailu on rehellistä liikuntaa tai ammuntaa. Millekään kaljaviesteille emme tietenkään leimaa voi antaa. Etenkin Etelä-Suomessa välimatkat ovat lyhyet ja sadan kilometrin säteellä voi olla moniakin paikallistason tapahtumia.

Julkaisemalla tiedon netissä toivomme, että tapahtumanjärjestäjät saisivat halutessaan väkeä myös oman yhdistyksen ulkopuolelta. Lisäksi sosiaalisen median puolella on ollut menossa omatoimiseen liikuntaan kannustava #LIIKUNTAKANNALLEPANO-kampanja. Tällä on pyritty saamaan myös arjen hyötyliikuntaa näkyviin ja samalla madaltamaan kynnystä omatoimiseen kuntoiluun.

Lajikirjossa mietittävää

Reserviläisurheiluliitossa on viime aikoina pohdittu, mitä lajeja ja missä laajuudessa niitä tulisi tulevaisuudessa kehittää. SRA on ylivoimaisesti tällä hetkellä suosituin laji.

– Se on ikään kuin meidän kruununjalokivemme, jos lajikirjoa ajatellaan kokonaisuudessaan.

Saarijärven mukaan joidenkin perinteisten lajien kehittämiseen ei kenties kannata tulevaisuudessa uhrata paukkuja

– Esimerkiksi pistooliampumahiihdossa ikäsarjat tuppaavat alkamaan H60:stä ylöspäin. En tiedä, saadaanko näitä lajeja nousuun hyvällä markkinoinnillakaan. Aika on jossain määrin ajanut niistä ohitse. Strategiamme mukaan lajit pidetään liiton ohjelmassa, mutta vettä ei kannata kaivoon loputtomiin kantaakaan. Ammunta kuuluu reserviläislajeihin saumattomasti, mutta nykypäivän harrastajat suosivat nopeita ja toiminnallisia lajeja, joita esimerkiksi SRA edustaa. Jos jollakin lajilla on 15 aktiiviharrastajaa ja toiselle 5000 harrastajaa, ei lajeja voi kohdella samalla tavoin. Tänä päivän harrastajat kaipaavat elämyksellisyyttä. Olemme saaneet jonkin verran palautetta siitä, että lajeja, joissa ammutaan pienoiskiväärillä, tulisi suosia, koska pienoiskiväärillä ammunta on tehokasta lajin perustreeniä. Moni harrastaja ei innostu tästä harjoittelusta, vaan ampuu mieluummin esimerkiksi 223:lla. Jos harrastaja lähtee radalle ja huomaa, ettei osu 223:lla, hän ohjautuu yleensä pienoiskivääritreeniin omaehtoisesti. Kilpa-aseena hän ei pienoiskivääriä suosi.

Saarijärvi nostaa esiin kysymyksen siitä, mitä urheilumuotoa voi kutsua lajiksi.

– Jos urheilumuoto on sellainen, jossa käydään kenties yhdet pienet kisat vuodessa, herää kysymys, voiko sitä pitää lajina lainkaan sanan varsinaisessa merkityksessä. SM-kilpailuiden arvolle olisi sopivaa, että taustalla on laaja paikallisyhdistysten sekä piirien omien kilpailuiden jatkumo.

Lajien kehittämisen helpottamiseksi on liiton hallitus tehnyt päätöksen, että kilpailuiden säännöistä on mahdollisuus poiketa turvallisuus huomioiden, jos sille on hyvät perustelut ja muutoksesta tiedotetaan ajoissa.

– Esimerkiksi SRA-harrastajat voisivat osallistua ratalaitteiden salliessa pistooliampumahiihtoon yhdeksän millin Glockeillaan, vaikka säännöt sallisivat vain 22:n pistoolin käytön. Laji voisi olla hyvää perusharjoittelua SRA:n harrastajille. Useat heistä ovat monipuolisesti urheilullisia ja kenties haluaisivat kokeilla jotain uutta lajia, vaikka eivät siinä varsinaisesti halua kovasti kilpaillakaan. Kun harrastajat voivat osallistua lajiin olemassa olevalla kalustollaan, on kynnyskin matalampi.

RESUL:lla on noin 78 000 jäsentä muttei yhtään henkilöjäsentä. RESUL:n jäseniä ovat Reserviläisliitto ja Suomen Reserviupseeriliitto piireineen sekä MPKL.

– Olemme se organisaatio joka tarjoaa urheilupalveluita näille järjestöille. Itse RESUL:n organisaatiossa on parikymmentä henkilöä. Lajitarjonnan pitäisi olla houkutteleva jäsenillemme. Yksi viime aikoina suosiotaan nostanut laji on falling plates, joka on perinteinen ”rauhanturvaajalaji”. Siitä saattaisi tulla myös suosittu tavallisilla ampumaradoilla ammuttava toiminnallinen laji SRA:n tapaan.

Julkaistu aiemmin Ilves-lehdessä 2/2020.

Jaa uutinen: