2024-02

Reserviupseeripiirin varapuheenjohtajalta

Kevät etenee nyt kohisten ja koulutustoiminta on hyvässä vauhdissa.

Suomi sai demokraattisilla vaaleilla valitun uuden presidentin, samaa ei voida sanoa Venäjästä… Ukrainan sota on tätä kirjoittaessa kestänyt yli kaksi vuotta eikä loppua ole näkyvissä. Euroopan tuki Ukrainalle on kriittisen tärkeää nyt ja jatkossa. Venäjä on muuttanut retoriikkaansa ja puhuu nyt suoraa sodasta, ei enää sotilaallisesta “erikoisoperaatiosta”.

USA:n presidentinvaalit ja niiden tulos tulee vaikuttamaan myös eurooppalaiseen turvallisuusympäristöön. Jos Trump valitaan uudestaan, kehityksen suunnan ennakoitavuus tulee olemaan hankalaa. USA:n vetäytyminen NATO:sta aiheuttaisi puolustusliitolle eksistentiaalisen kriisin. Jos tämä uhkakuva toteutuu ja USA irtautuu puolustusliitosta, on tässä vaiheessa vain spekulaatiota. Samaan aikaan sodat Gazassa ja Syyriassa jatkuvat. Adenin lahdella Huthit häiritsevät globaaleja toimitusketjuja uhkaamalla ja iskemällä meriliikenteen aluksiin. Tästä aiheutuu toimitusaikojen venymistä sekä lisää kuluja aina kuluttaja-asiakkaille saakka. Kiinan ja Taiwanin jatkuvat jännitteet ovat vain kasvaneet. Miten tilanne kehittyy jää nähtäväksi. Yhteenvetona on helppo todeta, että kansainvälinen turvallisuusympäristö on myllerryksessä.

Helsingin reserviupseeripiirin uudet verkkosivut on nyt julkaistu osoitteessa: www.hrup.fi. Samalla uudistettiin myös Helsingin reservin sanomien julkaisu alusta, joka oli vanhentunut ja oli pakko päivittää. Helsingin Reservin Sanomien verkkosivuilta löytyvät myös HRUP-ESMPP koulutuspolut, käykää tutustumassa.

Terveisin

kapt res Janne Hänninen
2. varapuheenjohtaja
Helsingin Reserviupseeripiiri ry
janne.hanninen @ hrup.fi

Jaa uutinen: