04/2015 uutiset


Reserviläisurheiluliiton maastomestaruuskilpailut

Valkeakoskella järjestettiin ResUL:n maastomestaruuskilpailut 23.8.2015 Korkeakankaan hiihtokeskuksessa.

Kilpailu alkoi kartanluvulla ja tehtävänä oli määrittää viiden etäpisteen paikka kartalle. Kohde merkattiin neulanpistolla ja vahvistettiin värikynämerkillä. Karttana käytettiin MML:n maastotietokannasta tulostettua värillistä 1:20000 mittakaavaista karttaa. Lukupisteessä kilpailija näkee kohteen tähtäysputken läpi ja kohteesta on myös piirros nähtävillä. Kohteiden etäisyydet olivat n. 500-900 m. Etäisyyskohteiden virheeksi tulkitaan yli 1 mm oikeasta pisteestä olevat neulanreiät. Aikasakko on 15 s/mm. Kohdekohtainen max. virhe on 50 mm eli ajassa 12 min 30 s.

Kartanluvun maalista kilpailu jatkui välittömästi suunnistuksella 1:10000 mittakaavaisella ajantasaistetulla kartalla. Matkat olivat 3,6-6,6 km sarjasta riippuen. H 60 sarjassa oli 10 rastia ja matkaa 4.1 km.

Viimeiseltä rastilta mentiin ampumapaikalle, jonne kilpailijat olivat vieneet aseet etukäteen omille numeron osoittamille paikoille. Ammunta suoritettiin 30 metrin matkalta 10 laukausta  kenttätauluun m 68. Ampuma-asento oli  seisten ja sai käyttää kahta kättä sekä niskahihnaa. Ammunnan jälkeen oli vielä 400 m juoksu maaliin. Ammunnasta tuli sakkoa 20 s puuttuvasta pisteestä.

Lopputulos muodostui kilpailusuoritukseen käytetystä kokonaisajasta lisättynä kartanluvun ja ammunnan sakkoajoilla.

Kilpailuun osallistui 38 kilpailijaa sarjoissa H- H80. Suurin osallistujamäärä oli H 60 -sarjassa, jossa oli 15 osallistujaa. Piireittäin osallistujia oli seuraavasti: Varsinais-Suomi 14, Uusimaa 11, Etelä-Häme 5, Satakunta 3,  Päijät-Häme 3, Pohjois-Häme 1 ja Helsinki 1. Allekirjoittanut voitti sarjan H 60.

Seppo Kuokkanen, TiRUK

resul yläbanneri

Jaa uutinen: