2023-06
Maailma muuttui ja muuttuu
Maailma on muuttunut paljon muutamassa vuodessa. Epävarmuus ja arvaamattomuus ovat aivan erilaisella tasolla kuin aiemmin tällä vuosituhannella. Tullessani mukaan piirihallitukseen kuusi vuotta sitten reserviläistoiminta oli nykyistä pienempien, mutta myös aktiivisten piirien tekemistä.
Sitten pandemia esti lähitoiminnan 2020 alkaen ja reserviläistoiminnan tunnusluvut syöksyivät alaspäin, mutta samalla tuli innovatiivista etätoimintaa. Osa siitä on tullut jäädäkseen hyvänä lisänä monipuolistaen toimintaa ainakin koulutuksessa ja liikunnassa. Rajoitusten purkauduttua piirimme yhdistykset ovat tänä vuonna olleet aiempaa aktiivisempia mm. Tulta toukokuussa tapahtumassa, verenluovutuksessa ja etämarsseilla. Näistä piirihallitus on myös halunnut palkita rahallakin aktiivisia yhdistyksiä. Jokaisen yhdistyksen aktiivisuuden ja palkitsemisen mahdollistavat ja tekevät tapahtumiin osallistuvat jäsenet.
Perinteinen sota tuli paljon entistä lähemmäksi meitä 2022 Venäjän eskaloidessa sodan Ukrainassa. Reserviläisten ja muiden maanpuolustuksesta kiinnostuneiden määrä kasvoi huimasti. Ironisesti kirjoittaen Putin on ollut erilaisten maanpuolustusjärjestöjen paras jäsenhankkija. Helsingin Seudun Reserviläispiiri on nyt kasvanut jäsenmäärältään Suomen suurimmaksi reserviläispiiriksi. Sitä merkityksellisempää on, että aiempaa useampi reserviläinen treenaa kuntoa ja taitoja myös pahimman tilanteen varalle. Liikunta on jokaiselle hyväksi ja monet muutkin reserviläistoiminnassa harjoiteltavat taidot ovat tai voivat olla hyödyksi kenellä tahansa omassa elämässä, vaikka emme joutuisi sotaan. Parhaassa tapauksessa vapaa-aikaa maanpuolustuksen parissa saa viettää hyvässä seurassa sekä uusiin ihmisiin tutustuen.
On ollut ilo ja kunnia saada olla piirihallituksessa mukana täysi kuuden vuoden kausi näin suurten muutosten aikana. Kaikkein suurin käytännön työ tehdään yhdistyksissä. Piiri tukee ja mahdollistaa sitä osaltaan käytössään olevilla resursseilla. Vain yhdistysten ja reserviläisten aktiivisella toiminnalla ja piirimme puheenjohtajan Marko Nikkasen johdolla tässä tilanteessa on ollut mahdollista tuhansilla vapaaehtoistyötunneilla myös rakentaa Keravalle Klondyke-taloon ampumaradat sekä palauttaa jotostoiminta stadiin. Tässä kohdassa on vielä hyvä muistaa, että tärkeänä tukena on ollut monet yhteistyötahot, kuten aluetoimisto, Reserviläisliitto ja Maanpuolustuskoulutus kukin omassa roolissaan. Yhteistyöllä saamme enemmän aikaan.
Näin vuoden lopussa on myös aika onnitella kaikkia niitä, joiden aktiivisuus ja tekeminen on palkittu ylennyksellä tai huomionosoituksella. Suuri kiitos tekemisestä, joka on näiden muistamisten takana. Jatkakaa samaan malliin ja ottakaa kaikki muut mahdollisuuksien mukaan oppia.
Kiitän mahdollisuudesta edustaa omaa yhdistystäni sekä olla mukana edistämässä omalta, pieneltä osaltani piirimme toimintaa sekä maanpuolustusta kuluneina vuosina. Nyt on aika jatkaa vapaaehtoista maanpuolustusta muissa tehtävissä, muun muassa kouluttamisen parissa. Hymyillään, kun tavataan.
sotilaspastori res Kati Pitkänen
Varapuheenjohtaja
Helsingin Seudun Reserviläispiiri ry
Jaa uutinen: