2026-01

Reserviläispiirin hallitukselta

Reserviläiset – Maanpuolustuksen kulmakivi

Kun tätä kirjoitan, niin ulkona paistaa aurinko ja lämpötila on vahvasti plussan puolella. Talven kovat pakkaset ovat vain muisto. Kevättä rinnassa?

Ei välttämättä. Eri puolilla maapalloamme soditaan tai vähintään kahakoidaan, jos jonkinlaisissa erikoisoperaatioissa.

Euroopassa Venäjä käy julmaa hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan. Lähi-idässä ohjuksia putoilee ainakin Iranissa, Gazassa ja Israelissa. Aasiassa ollaan napit vastakkain Kashmirissa, Afganistanissa, Thaimaan ja Kambodžan välisellä raja-alueella. Afrikassa mm. Sudan on jälleen uudessa sisällissodassa. Suurvalloista Kiina pitää kovaa ääntä Taiwanin tilanteesta ja valtaa saaria Etelä-Kiinan merellä. Yhdysvallat uhkaa Grönlantia.

Onko maailma tullut hulluksi?

Sitä tuntee itsensä pieneksi, kun suuret jyrää. Mitä pieni ihminen voi tehdä?

Sinulla on tärkeä rooli vapaaehtoisessa maanpuolustustyössä. Vapaaehtoinen maanpuolustustyö on toimintaa, jossa annat kalleinta omaisuuttasi – omaa aikaasi – isänmaan hyväksi. Mutta kyse ei ole vain taidosta kantaa varusteita tai hallita tekniikkaa. Kyse on asenteesta. Vapaaehtoisuus on vastavoima itsekkyydelle ja välinpitämättömyydelle. Se on osoitus siitä, että olemme valmiita toimimaan yhteisen hyvän eteen silloinkin, kun se vaatii mukavuusalueelta poistumista. Tämä henki on se liima, joka pitää kansakuntamme yhtenäisenä kriisin keskellä.

Kun asenne on kohdallaan, voi kehittää itseään. Pidä huolta omasta fyysisestä ja henkisestä kunnosta. Ylläpidä vähintään ampumataitoa ja kykyä selvittyä luonnossa kaikissa tilanteissa. Kun edellä mainitut ovat kunnossa, voit pitää huolta lähimmäisistäsi. Toivotaan, että meidän ei tarvitse koskaan mitata reservimme kykyä selviytyä konfliktitilanteessa. Muistetaan kuitenkin, että reserviin perustuva armeija on kolmasti pelastanut tämän maan itsenäisyyden.

Lähimmäisestä tuli mieleen, että kevään verenluovutuskampanja on alkanut. Luovuttamalla verta tuet huoltovarmuutta ja olet osaltasi auttamassa verta tarvitsevia potilaita. Kampanja kestää toukokuun loppuun asti, joten hyvin ehtii vielä. Muista myös tulevat RESUL Four Day March ja Tulta Toukokuussa!

Mediassa on kiertänyt juttuja, joissa kehotetaan reserviläistä hankkimaan tiettyjä tarvikkeita, jotka tulisi ottaa mukaan, jos tulisi käskykortti liikekannallepanosta. Listalle on tullut kehote ottaa mukaan mm. oma ase, reppu, retkikeitin, GPS-laite, drooni jne. Melko kalliita varusteita. Monella jo onkin noita listalla mainittuja omasta takaa tai ainakin mielessä on niiden hankinta. Jotenkin kuulostaisi reilulta, jos valtiovalta olisi tukemassa noita hankintoja. Tukikeino voisi olla verovähennys tai ALV:n lasku ko. tuotteissa. Pienentyvä valtion verokertymä tulee varmasti takaisin piristyvänä kauppana ja entistä paremmin sopivina varusteina reserviläiselle, jolloin Puolustusvoimat säästää.

Ja lopuksi, jos olet äskettäin liittynyt omaan paikalliseen maanpuolustusyhdistykseen, mutta et ole vielä päässyt mukaan toimintaan, niin ole rohkeasti aktiivinen ja ota yhteyttä. Kynnys osallistua tilaisuuksiin ensimmäistä kertaa voi olla korkea, mutta voin luvata, me emme pure.

Reserviläinen – Sinä olet maanpuolustuksen kulmakivi!

kers res Esa Jansson
Hallituksen jäsen
Helsingin Seudun Reserviläispiiri ry

Jaa uutinen: