03/2015 paakirjoitus

Reserviläiset jalkautuivat Kamppiin

Teksti: Ossi Ikonen

Helsingin Reserviupseeripiiri ja Helsingin Seudun Reserviläispiiri järjestivät lauantaina 9.5.2015 jo perinteeksi muodostuneen Reservi tutuksi  -tiedotuspäivän. Tapahtuman tarkoituksena oli saada näkyvyyttä yleiselle asevelvollisuudelle sekä pääkaupunkiseudun reserviläistoiminnalle.

Paikkana oli viime vuoden tapaan Kampin Narinkkatori. Päivän aikana pääsi mm. tutustumaan viesti-, sinko- ja miinakalustoon, Pasi-panssariautoon sekä reserviläisjärjestöjen toimintaan. Reserviläisurheiluliiton pisteellä oli mahdollisuus testata puristusvoimansa. Myös laserkiväärillä ja -pistoolilla pääsi ampumaan. InttiStore oli paikalla myymässä armeijahenkisiä tuotteita, ja soppatykiltä saattoi ostaa maukasta hernerokkaa ja vanikkaa. Rauhanturvaajat olivat pystyttäneet paikalle vartiokoppinsa. Myös veteraanikeräys oli paikalla keräämässä tukea sotiemme veteraaneille.

Yhteistyökumppaneina tapahtumassa toimivat Maanpuolustusyhtiö, Helsingin Rauhanturvaajat, Reserviläisurheiluliitto, Suomen Reserviupseeriliitto, Reserviläisliitto, Maanpuolustuskoulutusyhdistys, Vääpelikilta, Pohjois-Haagan yhteiskoulu, Helsingin Seudun Sotaveteraanipiiri ja Uudenmaan Jääkäripataljoona.

Päivän ehdoton vetonaula oli Uudenmaan Jääkäripataljoonan Pasi-panssariajoneuvo, tämän jälkeen suosituin rasti oli laserammunta. Molemmilla pisteillä oli koko ajan väkeä jonoksi asti. Myös kalustoesittely veti väkeä, ja palautti useille mieleen hienot hetket telamiinojen kantamisesta tai apilaksen raahaamisesta varusmiespalveluksen aikana. Mainittava on myös monipuolinen viestikalustorasti, jonka pitämisestä vastasi Helsingin Reserviupseerien Viestiosasto. Nykypäivän viestikalusto herätti ansaittua mielenkiintoa, moni vieras muisti omalta varusmiespalvelusajaltaan tapsien vetämisen ja silloiset kenttäpuhelimet.

Kansaa oli paikalla melko mukavasti. Ihmiset olivat kiinnostuneita reserviläisjärjestöjen toiminnasta, ja saatiinpa päivän aikana rekrytoitua uusia jäseniäkin. Myös puolustusvoimien lähettämät reserviläiskirjeet herättivät kysymyksiä, joihin vastattiin.

RETU järjestetään jälleen keväällä 2016.

Jaa uutinen: