2023-05

Pioneerit rakensivat varaston Spjutsundiin

Pioneereilla on pitkät perinteet piirimajan rakennustöissä. Jo vuonna 1967 kun piirimaja rakennettiin, oli Pioneeriosastolla vahva rooli niin rakentamisessa kuin rakennusmateriaalien hankinnassakin. Vanhat portaat yläparkilta majalle rakennettiin yhdessä Pääesikunnan pioneerien kanssa 1970-luvulla. Kalliolouhinnan ja tien rakentamisen alas majalle pioneerit hoitivat viitisentoista vuotta sitten.

Varastourakka alkoi jo viime vuoden marraskuussa, kun Pääkaupunkiseudun Pioneerikilta kävi mittaamassa perustukset paikalleen ja valamassa ne. Sitten jäätiin odottelemaan kuivempia kelejä. Varaston pystytysurakka alkoi tiedusteluretkellä elokuussa. Toimisto pystytti työmaakatokset, hommasi maalit ja työkalut. Talotoimittajalta saatiin pienen vänkäämisen jälkeen melko kunnolliset pystytysohjeet vaikkakin osa oli varsin yleisiä eikä pelkästään tähän talotyyppiin tarkoitettuja.

Tästä se alkoi! Ensimmäinen hirsikerta saatu paikalleen

Seuraavaksi valitsimme viikonlopun, joka sopi riittävän monelle ja jonka sääennuste oli siedettävä. Tuossa vaiheessa kuvittelimme tämän olevan yhden viikonlopun homma kunhan meitä on vähintään 6 henkeä koko ajan paikalla. Pioneerikin voi erehtyä! Lopulta homma vaati kaksi viikonloppua ja 4 arki-iltaa ja työtunteja kertyi 250. Yhteensä 16 eri henkeä osallistui talkoisiin – osa yhtenä päivänä ja aktiivisimmat seitsemänä. Runko nousi harjakorkeuteen jo neljän tunnin kokoamisen jälkeen. Katon rakentaminen oli todella hidasta eikä virheiltä vältytty. Sisälattioiden kannatinpalkkien päiden loveaminen oli hidasta näpertelyä, mutta lattialankkujen ruuvaaminen joutuisaa.

Kattopeltien asennus ei ollut ihan helppoa

Seinät maalattiin ulkoa ensin suojalitkulla ja sitten kahteen kertaan maalilla. Räystäslautojen maalaus oli viheliäistä. Sisäpuolelta seinät maalattiin kertaalleen. Portaista ei ollut mukana suunnitelmaa, joten vanhempi majuri ja DI Seppo Rusila suunnitteli ja rakensi ne apureineen.

Ikkunat ja ovetkin asennettiin, hieman vaihtelevalla menestyksellä (lue: pariovi tuli asennettua väärinpäin eli ovenkahva aukesi ylöspäin)

Ovia jo asennellaan ja maalaillaan

Rakennusurakka oli hieno ja opettavainen kokemus ja lisäsi yhteisöllisyyttä pioneerien keskuudessa. Lähes jokaisena käyntikertana söimme yhdessä ja monena päivänä myös saunoimme. Viikonloppureissulla osa oli yötä, eikä maailma ainakaan huonontunut iltapuheiden seurauksena. Kaikki olimme samaa mieltä: seuraava varasto valmistuisi jo paljon nopeammin! Mutta tämä saa luvan kestää ainakin oman, toivottavasti pitkän, elinikäni.

Kauniissa syyskuisessa säässä oli kiva syödä ulkona

Teksti ja kuvat: maj res Jukka Rusila, Majatoimikunnan puheenjohtaja ja varastotalkoiden työnjohtaja

Jaa uutinen: