Jääkärien kotiinpaluu

Jääkäriliikkeen katsotaan saaneensa alkunsa 20. marraskuuta 1914, jolloin aktivistipiirit pitivät salaisen ns. Kassahuoneen kokouksen Helsingissä Ostrobotnialla. Kokouksessa päätettiin lähettää suomalainen valtuuskunta Tukholmaan selvittämään sotilaskoulutusmahdollisuuksia Venäjän vihollismaassa Saksassa. Saksa hyväksyi esityksen. Jääkäriliike oli näin syntynyt.

Värväyksen myötä noin 1900 vapaaehtoista ilmoittautui Saksassa koulutukseen vuosina 1915–1917. Viimeiset saapuivat koulutukseen vasta vuoden 1918 puolella. Jääkäreistä muodostettiin Saksassa Kuninkaallinen Preussin Jääkäripataljoona 27, joka otti osaa I maailmansodan taisteluihin Saksan puolella Venäjää vastaan. Pataljoona oli läpileikkaus Suomen kansasta, 1/3 oli maanviljelijöitä ja 1/3 työläisperheistä sekä 1/3 vähintään keskikoulun käyneitä. Suomen julistauduttua itsenäiseksi 6.12.1917 alkoi jääkäreiden kotiinpaluun valmistelu.

Ennen kotiinpaluuta Jääkäripataljoona 27:n lippu – Jääkärilippu – vihittiin 13.2.1918 nykyisessä Latviassa Libaun (Liepāja) Pyhän kolminaisuuden kirkossa (Trinitatis). Samassa yhteydessä jääkärit ensimmäisinä suomalaisina sotilaina vannoivat sotilasvalan Suomen lailliselle hallitukselle. Ennen pääjoukkoa saapui useita osastoja, joilla oli erityisesti vapaussodan alkuvaiheessa ja juuri Pohjanmaalla sekä myös Karjalassa keskeinen merkitys. Joulukuusta 1917 helmikuuhun 1918 toteutetun Itsenäisen Suomen ensimmäisen reserviupseerikurssin, Vimpelin sotakoulun, kouluttajina toimivat jääkäriupseerit.

Jääkärien pääjoukossa oli yhteensä 950 miestä. Pääjoukon matka Suomeen alkoi Libaun satamasta 14.2.1918. Matkustajalaiva Arcturuksessa oli 854 jääkäriä. Hiililastissa olleeseen rahtilaiva Castoriin sijoitettiin 96 jääkäriä. Jäänmurtaja Sampo auttoi aluksia loppumatkan Vaasaan. Pääjoukko saapui perille 25.2.1918 eli päivälleen kolme vuotta sen jälkeen, kun ensimmäiset pfadfinderit olivat saapuneet Lockstedtiin. Jääkäreiden pettymykseksi vapaussotaa olikin sisällissota ja kansamme oli jakaantunut.

Helmikuun 26. päivänä jääkäripataljoona esiintyi uudelle ylipäällikölleen kenraali Carl Gustaf Mannerheimille Vaasan torilla viimeisessä yhteisessä paraatissaan. Kenraali Mannerheim piti jääkäreille puheen, jossa hän korosti jääkäreitä odottavaa suurta ja kunniakasta tehtävää. Paraatin jälkeen jääkärit hajaantuivat uusiin tehtäviinsä hallituksen joukkoihin valkoisen Suomen alueelle. Jääkärit määrättiin hallituksen joukkoihin kouluttajiksi ja johtajiksi.

Maanpuolustuksen ensimmäisten kehitysvuosikymmenien aikana 1920- ja 1930-luvuilla toimi vajaa 700 jääkäriä henkilöstön ja asevelvollisten kouluttamisen kannalta keskeisillä virkapaikoilla niin Puolustusvoimissa, Rajavartiolaitoksessa kuin Suojeluskunnassakin. Vielä sotien jälkeenkin kymmenet jääkärit olivat puolustushallinnon kannalta keskeisissä asemissa ja viimeinen puolustusvoimien komentajana palvellut jääkäri kenraali Kaarlo Heiskanen siirtyi eläkkeelle vuonna 1959. Jääkärien johdolla jääkärihengessä rakennettiin Suomen maanpuolustus tasolle, jossa yhtenäinen kansa ja sen hyvin koulutettu reservi kykeni talvi- ja jatkosodan ankarissa taisteluissa menestyksellisesti torjumaan maamme miehityksen. www.jp27.fi