05/2016 uutiset

Nuku rauhassa – kokonaisturvallisuuden Suomi 100 v –juhlahanke

Maanpuolustuksen ja kokonaisturvallisuuden keskeiset järjestöt ja viranomaiset ovat koonneet voimansa yhteiseen Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlahankkeeseen. Kattavasti eri puolilla Suomea vuonna 2017 järjestettävä hanke koostuu kymmenestä alueellisesta tapahtumasta ja viidestä seminaarista huipentuen Helsingissä järjestettävään päätapahtumaan. Kokonaisturvallisuutta monipuolisesti ja interaktiivisesti esittelevä hanke on osa Valtioneuvoston Suomi 100 -ohjelmaa.

Jokamiehen ja -naisen maanpuolustusvelvollisuus

Hankkeen tarkoituksena on herätellä kansalaisia ja erityisesti nuoria yhteiskuntavastuuseen ja tiedostamaan maanpuolustusvelvollisuutensa, joka koskee perustuslain 127 §:n 2 momentin mukaan jokaista suomalaista sukupuolesta riippumatta. Keskeisinä tavoitteina on kokonaisturvallisuuden tietämyksen vahvistaminen ja kansalaisten motivoiminen vapaaehtoiseen maanpuolustus- ja turvallisuustyöhön. Lisäksi painotetaan veteraanien henkistä perintöä ja sen jatkamista.

Toteuttajat

Maanpuolustuksen Tuki ry:n johtama hanke toteutetaan yhteistyössä vapaaehtoisten maanpuolustusjärjestöjen, veteraanijärjestöjen ja turvallisuusviranomaisten kanssa. Yhteistyökumppaneita ovat mm. Sisäministeriö, Puolustusministeriö, Turvallisuuskomitea, Puolustusvoimat, Rajavartiolaitos, Poliisi, SPEK ja Hätäkeskuslaitos.

Helsingin Reserviupseeripiiriltä ja Helsingin Seudun Reserviläispiiriltä pyydetään henkilökuntaa päätapahtuman järjestämiseen 18. – 19.8.2017. Kaksipäiväinen päätapahtuma järjestetään Helsingissä kansalaistorilla Kiasman ja Musiikkitalon välissä. Laita päivät jo kalenteriisi ja tule mukaan talkoisiin. Henkilökuntatarve on noin 30 henkeä.

Mitä kokonaisturvallisuus on?

​- Koe, näe, tee, opi, välitä, muista –

Kokonaisturvallisuus kattaa yksilöiden ja yhteiskunnan varautumisen arjen häiriötilanteista poikkeusoloihin – sähkön jakelun ja tietoliikenteen häiriöistä, myrskyistä ja epidemioista luonnonkatastrofeihin, suuronnettomuuksiin ja aseellisiin konflikteihin.

Hanke tuo kokonaisturvallisuuden jokaisen suomalaisen ulottuville, konkreettisesti tarjoamalla tutustumis- ja osallistumismahdollisuuden vapaaehtois- ja viranomaistoimintaan.

Hanke koostuu valtakunnallisesta tapahtuma- ja seminaarisarjasta, joka toteutetaan koko juhlavuoden 2017 ajan.

​Tapahtumissa kokonaisturvallisuutta esitellään toiminnallisten rastien ja kilpailujen, toimintanäytösten, kalustoesittelyjen, konserttien ja paneelikeskustelujen muodossa. Sisältöä on tarjolla mm. ensiapuun, palo- ja liikenneturvallisuuteen, öljyntorjuntaan, kyber- ja informaatiopuolustukseen, maastotaitoihin ja fyysiseen suorituskykyyn liittyen.

Jaa uutinen: