Majurit matkalla – Baijeri ja Saksi

Tuttu majuritrio Rusila, Valjakka ja Vilamo suuntasivat kesäkuiselle reissulleen kohti Saksaa. Halusimme vaihtaa viime kesän Albanian reissun liki 40 asteen helteet hieman viileämpiin olosuhteisiin. No, ”toive” toteutui, sillä koko matkan ajan vain kerran saimme nauttia yli 20 asteen lämmöstä ja kylmimmillään keli laski 10 asteeseen. Vettä satoi viikon matkamme aikana joka päivä. Ehkä ensi vuonna hilaamme lämpötilavaatimusta hieman ylöspäin! Autovuokraamossa sentään kävi tuuri ja saimme ilmaiseksi VW Golfin vaihdettua pari pykälää suurempaan Nissan X-Trailiin.

Ensimmäisen päivän kohteita olivat Chiemseen (Baijerin kuningas Ludwig II rakennutti 1878–1886) ja Salzburgin linnat.

Chiemsee on yksi upeimmista linnoista sisältä missä olemme käyneet. Se on saanut innoituksen Versaillesista. Valitettavasti sisällä ei saanut kuvata. Kultaa ja kristallia oli joka puolella. Peilisali jopa esikuvaansa hieman pidempi (98 m). Ludwigin kuolema pysäytti rakennustyöt ja vain 1/3 linnasta valmistui ja osa purettiin pois. Vain 20 huonetta valmistui ja 50 jäi keskeneräiseksi. Valmistuneet ovat loistossaan ainutlaatuisia, kannattaa ehdottomasti käydä.

Herreninseln on saari, jolla linna sijaitsee. Se sisältää myös vanhan munkkiluostarin. Sotahistoriaan se liittyy siten, että elokuussa 1948 Länsi-Saksan osavaltioiden edustajat kokoontuivat 13 päivän ajaksi laatimaan uuden valtion perustuslakia. Tästä tapahtumasta on sisällä hyvä näyttely.

Salzburgin linnan ensimmäiset osat rakennutti paikallinen arkkipiispa 1100-luvulla ja pääosan 1500-luvulla hallinnut piispa. Linna valmistui kokonaan 1700-luvun aikana hienolle paikalle kukkulan päällä, josta avautuu upea näkymä kaupunkiin. Linna on ollut useamman kerran hyökkäyksen ja piirityksen kohteena (mm. 30-vuotisessa sodassa), mutta kertaakaan sitä ei valloitettu. Talonpoikaissodassa 1525 sitä ammuttiin jopa neljällä puusta tehdyllä tykillä, jotka oli vahvistettu teräsrenkain. Yksi oli säilynyt linnan museoon. Illan päätteeksi kävelimme vanhassa kaupungissa ja löytyihän sieltä myös Mozartin synnyinkoti.

Aamu avattiin Red Bull yhtiön Hangar 7 paikassa, joka sijaitsee Salzburgin lentokentän kupeessa. Esillä on yhtiön Formula 1 kuin muissakin sangen vauhdikkaissa ja extreme-lajeissa käyttämää kalustoa. Lentokoneista löytyy niin P51 Mustang kuin B-25J Mitchell.

Kohti Kotkanpesää

Päivän pääkohde oli Hitlerin Kotkanpesä. Sade ja matalalla olevat pilvet latistivat tunnelman ja huikeat alppimaisemat jäivät vain unelmaksi. Onneksi museo ja maanalaiset bunkkerit vuoren alla olivat ensiluokkaisia. Näitäkin olivat rakentamassa heikot ja orjuutetut jo 1930-luvulla. Työleirit perustettiin jo useampi vuosi ennen maailmansotaa.

Kehlsteinhouse, joka siis tunnetaan kotkanpesänä, ei itse asiassa ollut Hitlerillä omassa käytössä kuin noin 1,5 vuoden ajan. Virallisia vierailuja oli 14 ja se rakennettiin1937-1938. Bertehsgadenia (kaupunki alueella) oli natsi-ideologian ydinalueita ja Hitler asettui seudulle jo 1928. Kätyreineen he suunnittelivat monin osin kaikki kauheutensa ja sotasuunnitelmansa näissä kauniissa maisemissa 1930-luvun aikana. Puolueen ydinjoukolla oli kaikilla talot siellä ja SS-joukot sulkivat alueen muilta 1930-luvun lopussa.

Vaikka majureiden mahti on liki mittaamaton, säälle emme voineet mitään. Auton keula suunnattiin sateessa kohti Mühldorfer Hartia, jonne aiottiin rakentaa valtava lentokoneiden (ME-262) kokoonpanohalli. Se oli tarkoitus suojata betonikatteella, joka olisi yhteismitaltaan 400 metriä pitkä 85 metriä leveä. Sen oli tarkoitus koostua 12 kappaleesta betonielementtejä. Työ jäi kesken ja yhtä lukuun ottamatta kaikki räjäytettiin. Tuhannet Dachaun työleiristä olleet ihmiset nukkuivat talvensa maakuopissa, joissa oli vain kevyt puukate. Näitä näkyi vielä alueella. Raskaan orjatyön alla kuolleiden joukkohauta oli muistona menneestä.

Päivän viimeinen kohde oli Münchenin Motorworld, jossa näytillä on niin uutta kuin vanhaa menopeliä. Jos lompakko kestää, niin ostaakin voi. Täällä syötiin illallinen ja lopuksi hurautettiin Ingolstadtiin. Aamupäivä ja osin iltapäivä vierähti Audin kotikaupungissa, jonka museo oli ensimmäinen päivän kolmesta. Esillä oli merkin historia vuodesta 1899 alkaen. Erikoisnäyttelyssä oli erilaisia design konsepteja 1990–2010 luvuilta, jotka eivät koskaan tulleet tuotantoon sellaisenaan.

Toinen oli Tillyn linnoituksessa ollut ensimmäisen maailmansodan museo, joka kattoi myös 1920-luvun alun ajanjakson Saksassa ja erityisesti Baijerissa. Kommunismi ja fasismi taistelivat rintarinnan populismillaan ihmisten mielistä. Siemenet Hitlerin nousulle kylvettiin täällä.

Kolmas oli Neue Schlossin Baijerin armeijan sotamuseo, joka kattoi sen historian 1682–1919, jolloin se lakkautettiin ja yhdistettiin Saksan armeijaan. Tämä “uusi linna” oli rakennettu jo 1400-luvulla. Museo oli alun perin perustettu Müncheniin 1879, mutta siirretty Ingolstadtiin 1972.

Ludwigit mahtipontisia rakentajia

Ludwig ensimmäinen, sen “hullun kuninkaan” Ludwig II isä, tykkäsi myös rakentaa mahtipontisia rakennuksia. Tonavan varrella sijaitsee reilun 30 kilometrin päässä toisistaan muistomerkit Vapaudenhalli ja Walhalla Napoleonin sodan 1813–1814 voiton kunniaksi. Molemmat ovat korkealla paikalla, josta avautuu hulppeat näkymät joelle. Walhallassa muistellaan Saksan kansakunnan sankareita ja sinne voi yhä ehdottaa uusia nimiä. Vaikuttavia paikkoja.

Illaksi ehdimme Nürnbergiin. Zeppelin aukion rakennelmat olivat remontissa. Samoin jättimäinen konferenssikeskus oli korjauksen alla ja sisäpihalle rakennettiin jotain uutta rakennusta. Täällä Hitler piti 1930-luvulla puoluekokouksia ja parhaimmillaan (vai pahimmillaan) kuulijoita oli 700 000! Jäimme miettimään, miten heidät ruokittiin, asutettiin, WC-tilat jne.

Iltapalalle ehdimme maailman vanhimpaan Braatvursti-ravintolaan, joka on perustettu vuonna 1419. Reilun 600 vuoden harjoittelu näkyi ja makoisat makkarat sulivat suussa.

Lakia, leiriä ja linnaa

Aamusta tutustuttiin Nürnbergin oikeuteen, jossa Saksan sotarikolliset tuomittiin 1946. Oikeussali on kutakuinkin samassa ulkoasussa. Kansainvälisen oikeuden ja sotarikosten käsittelyprosessi luotiin toisen maailmansodan jälkeen. Samassa yhteydessä oli myös näyttely natsiajan oikeusistuintoiminnasta. Tuomioita napsahti kansakunnan vihollisille ja yleensä seuraus oli päätyminen hautaan.

Bamberg on pieni kaupunki, jonka vanha keskusta on Unescon maailmanperintöä. Erittäin viehättävä. Sateinen sää ja tiukka aikataulu salli vain nopean pysähdyksen. Makupalaksi nautimme herkullisen raparperiviinerin leipomosta, joka oli toiminut 1400-luvulta alkaen.

Thüringenin metsäalue, joka on osa Unescon biosfääriä, kätki sisäänsä Frauenwaldin bunkkerin. Stasi oli rakennuttanut 1972–1985 3600 neliömetrin kokoisen varajohtokeskuksen itselleen ja alueen johdolle. Sodan tai atomipommin räjähdettyä, maan uumeniin olisi mennyt 130 hengen osasto, jota johti majuri. Joukkoon mahtui 12 naista. Heille oli erilliset wc/peseytymistilat. Laitos oli täysin itsenäinen ja toimintakykyinen ulkomaailmasta. Oppaana meillä oli sotilasuransa DDR:n armeijassa aloittanut ja vuonna 2005 Bundeswehrissä everstiluutnanttina uransa lopettanut mies. Harmittavasti meidän saksan kielen taitomme ei riittänyt ihan kaiken selostuksen ymmärtämiseen. Juttua hänellä piisasi toista tuntia!

Buchenwaldin keskitysleiri oli viimeinen kohteemme. Tällä työleirillä kuoli noin 56 000 ihmistä. Paikka oli yhtä vaikuttava kuin ne useat muut keskitysleirit, joilla olemme vierailleet aiemmin. Portilla oli teksti ”Jedem das Seine” (Kaikille ansionsa mukaan), juuri irvokkaampaa ei voisi olla. Uutta oli se, että paikalla kerrottiin myös sodan jälkeisestä ajasta. Neuvostoliitto perusti samoihin tiloihin internointileirin, jossa oli noin 28 500 sotavankia. Heistä yli 7 100 sai surmansa vuoteen 1950 mennessä. Samaa pahuutta erivärisessä paketissa.

Yöksi ajoimme Nordhauseniin. Majoituksemme oli mielenkiintoisesti parkkihallin katolle rakennetuissa konttimökeissä. Erittäin laadukas ja hauska ratkaisu.

Peenemünden ohjustukikohdan paljastuttua ja jouduttua liittoutuneiden ilmapommitusten kohteeksi, päädyttiin vaihtamaan paikkaa. Mittelbau-Dora oli keskitys-/työleiri Nordhausenin kaupungin kupeessa, jonka maanuumeniin rakennettiin alkusyksystä 1943 alkaen jopa 20 kilometrin luolia V2 rakettien valmistusta varten. Raketteja ehti valmistua satoja. Valitettavasti tuntemattomasta syystä vierailupäivänämme ei järjestettykään kierroksia, joten emme päässeet itse luolaan. Paikalla oli hyvä museo ja entinen leirialue, mutta pettymys oli suuri. Olimme ajaneet toistasataa kilometriä tätä varten.

Nielimme harmituksen ja suuntasimme Lützeniin, jossa kuningas Kustaa Adolf II kohtasi 30-vuotisen sodan (1618–1648) taistelussa vuonna 1632 kohtalonsa. Paikalla on 1832 pystytetty muistokivi, 1907 rakennettu kappeli ja 2015 avattu hieno museo. Vasta 2011 löydettiin 47 kaatuneen luurangot. Kaikkiaan taistelussa kaatui yli 10 000. Ottaen huomioon, että taisteluun osallistui yhteensä noin 30 000 sotilasta, on verilöyly ollut hurja. Muita ruumiita ei ole tätä ennen löydetty. Suomalaisia taistelussa oli noin 700 (ratsuväkeä, Hakkapeliitat). Sodassa kuoli noin 1/3 Euroopan silloisesta väestöstä, joista enemmistö oli siviilejä. Euroopan väkiluku nousi samalle tasolle vasta liki 100 vuotta sodan alkamisen jälkeen. Lützenin kaupungin linnassa oli täydentävä museo, joka kertoi myös muista taisteluista, joiden keskelle kaupunki oli joutunut niin 1747 ja 1813.

Viimeisenä kohteena oli Colditzin linna, joka toimi liittoutuneiden upseerien vankilana. Lukuisiin elokuviin ja tv-sarjoihin on kuvattu siellä olleiden vankien kekseliäät, uhkarohkeat ja uskomattomat paot ja niiden yritykset. Vain yksi sai surmansa niitä yrittäessään, hänkin kimmokkeesta. Linnaan oli tietokonetablettien avulla rakennettu hieno interaktiivinen tarina, jota seuraamalla pakotarinat ja historia tulivat tutuiksi. Linna itsessään toimi sotien jälkeen sairaalana vuoteen 1995 asti. Sisätilat olivat kurjassa kunnossa kappelia lukuun ottamatta. Vankien tekemiä pakotunneleita ja muita reittejä oli autenttisessa kunnossa jäljellä. Tämä paikka korvasi tarinoillaan aamun pettymystä. Illaksi tulimme Dresdeniin, jossa vietimme kaksi seuraavaa yötä.

Dresden ja Elbe

Päivään mahtui kolme kohdetta. Basteibrücke on Saksin Sveitsissä sijaitseva luontokohde, jonne aivan 1800-luvun lopussa, rakennettiin näköalasilta. Paikka on noin 190 metriä Elbe-joen yläpuolella ja näkymät hulppeat aina Tšekkeihin asti.

Toisessa paikassa, Königsteinin linnoituksessa vierähti useampi tunti. 1500-luvun lopussa alkanut ja 1900-luvun alussa nykyasunsa saanut linnavuori tarjosi myös huikeita näkymiä ja historiaa. Saksin kuninkaiden “majanakin” toiminutta paikkaa ei koskaan valloitettu. Korkea-arvoisia upseereita pidettiin sotavankeina täällä moneen otteeseen, myös I&II maailmansodissa. Toisin kuin Colditzissa, täältä karkasi vain yksi ranskalainen kenraali. Linnoituksen kaivolla oli syvyyttä peräti 152 metriä ja se oli käsin hakattu ilman räjähteitä. Tykkimiehille riitti linnassa niin nähtävää kuin luettavaa.

Viimeinen paikka oli Stasin vankila Dresdenissä. Täällä Putinkin työskenteli 1985–1990. NL:lla oli oma osastonsa täällä. Karmaiseva paikka ja taas kerran hyvä muistutus, miksi natsit, sosialistit ja kommunistit tarjoavat samaa totalitarismia hieman eri kääreessä. Tästäkään ei ole kulunut kuin alle 40 vuotta aikaa. Illalla kävimme vielä kävelemässä Dresdenin vanhassa kaupungissa, joka on rakennettu pääosin uudelleen sotien pommitusten jäljiltä.

Viimeisenä aamuna suuntasimme Bundeswehrin sotamuseoon, joka on Saksan suurin sotamuseo ja yksi suurimmista muutoinkin. Reilu 3 tuntia myöhemmin se myös tuntui siltä. Opimme, että tykistöaseiden ensimmäiset standardoinnit tehtiin keisari Maximilian I (1459–1519) aikana. Perinteisemmän sotahistorian lisäksi, museossa käsiteltiin erikseen myös sotilasmusiikkia, – muotia, -taidetta, eläimiä jne. Kattava oli myös osuus Saksan sodanjälkeisestä ajasta aivan 2020-luvun alkuvuosiin asti. Suomikin löytyi muutamasta kohdasta. Mielenkiintoinen oli erikoisnäyttely natsien ihmeaseista, joista osa toteutui ja osa ei. Joukossa oli muun muassa lentävä lautanen avaruuteen.

Matkamme päätöskohde oli samantyyppinen kuin ensimmäinen. Baijerin kuningas vaihtui Saksiin. Moritzburgin barokkilinna oli Saksin kuninkaiden metsästysmaja ja huvinviettopaikka. Maja on tässä tapauksessa melkoisen vähättelevä nimitys tälle tekojärvelle rakennetulle saarilinnalle. Ensimmäiset osat oli rakennettu 1500-luvun lopussa mutta kuten usein, nykyinen ulkoasu oli 1800-luvun puolelta.

Lopuksi

Reissun yhteenvetona ja lukuina todettakoon seuraavaa:

Kilometrejä kertyi 1540 km eli keskimäärin 220 km päivässä. Kävimme katsomassa 25 eri paikkaa eli vajaa 3,5 paikkaa päivässä. Näistä 6 oli linnoja tai linnoituksia, monumentteja 3, keskitysleirejä 2, muita luontokohteita 4. Museoita oli 18 (osa päällekkäisiä).

Opimme reissun aikana erityisesti Baijerin ja Saksin historiasta, jotka olivat ennen matkaa melko heikolla pohjalla. Reissumme kattoi hyvin ajanjakson 1500-luvulta nykyaikaan ja osin jo kauempaakin. Majurit lähtevät taas matkalle. Missä ja milloin, sen aika näyttää!

Teksti ja kuvat: Jyri Vilamo