Kestäviä ratkaisuja uusiin uhkakuviin

Teksti: Jukka Mattila

Kainalo: Jukka Mattila Kapteeni res. Jukka Mattila on 46-vuotias KTM Helsingin Etelä- Haagasta. Hän on toiminut 25 vuotta reserviupseeritoiminnan eri lohkoilla. Mattilalla on muun muassa kuuden vuoden kokemus HRUP:n hallituksessa ja hän toimi kymmenen vuotta HRUP:n piirivaltuustossa. Lisäksi RUL:ssa Mattila on toiminut aktiivisesti liittovaltuutettuna seitsemän vuotta (2007-2013) ja varajäsenenä viisi vuotta (2004-2007, 2013).

Maanpuolustuksen näkökulmasta vuosi 2014 jää monella tavalla käännekohdaksi. Venäjän toimet Ukrainassa ovat nostaneet kansalaisten turvallisuusnäkemykset hyvin laajaan julkiseen keskusteluun. Meillä on naapurimaana valtio, joka on valmis käyttämään voimakeinoja saadakseen takaisin entisenlaisen poliittisen ja maantieteellisen suurvalta-asemansa. Toiseksikin puolustusvoimilta loppuvat rahat. Kolmanneksikin Helsingin Reserviupseeripiirin jäsenmäärän jatkuva pienentyminen vienee jäsenluvut alle 4000:n, mikä heijastelee yleisempää ja varteenotettavaa trendiä vapaaehtoisen maanpuolustustyön saralla.

Uhkakuvat ovat muuttuneet

Venäjän toimet Ukrainassa eivät jääneet sivuheijastuksia Itämerelläkään. Meillä Suomessa se on näkynyt sotilaskoneiden rajaloukkauksina. Niiden viesti Ukrainan kriisin kontekstissa on selkeä: me olemme suurvalta ja halutessamme teemme mitä haluamme. Kriisin myötä on esiintynyt isompia ja pienempiä tapahtumia vasten Venäjän pitkää EU-rajaa, epäillystä ihmisryöstöstä suoraviivaiseen poliittisen painostukseen. Tilannekuva on vähintäänkin huolestuttava. Uhka turvallisuuden horjumiselle on konkreettinen ja se näkyy myös suomalaisten arkisissa näkemyksissä ja muuttuneissa asenteissa.

Kansallisen turvallisuuden ylläpitämisessä Puolustusvoimat on nyt uuden tilanteen edessä. Rahat on loppu, uhkakuvat muuttumassa. Keinoja valmiuden ja osaamisen ylläpitoon täytyy löytyä muualta kuin vanhoista rakenteellisista ja asenteellisista ratkaisuista. Kertausharjoitukset ovat perinteisesti olleet reservin toimintakyvyn ylläpitävä voima, mutta niiden määrä on romahtanut 2000-luvulla. Vuonna 2004 kertausharjoituksissa koulutettiin yli 35 000 reserviläistä. Vastaavasti vuosina 2012 ja 2013 vajaat 5 000 kutsuttiin kertausharjoituksiin, vaikka tavoitteena oli kouluttaa 25 000 henkilöä vuosittain. Selkeä aritmeettinen lopputulema on, suoraan sanoen, että reservin osaamistaso ja erityisesti päällystön kyky hoitaa reservin johtajan tehtäviään on rapautunut. Tällä on merkitystä sekä yksilöille että kansallisesti koko Suomen maanpuolustustahdolle. Oleellinen kysymys kuuluu, onko reserviupseereille kuuluva yhteiskunnallinen tehtävä tasapainossa sen toteuttamisen varmistamiseen käytettyjen resurssien kanssa. Kuinka varmistetaan, että reservin upseerit säilyttävät ammattitaitonsa ja pysyvät mukana puolustusvoimien organisatorisen ja teknisen kehityksen mukana? Saako reservin upseeristo riittävästi koulutusta?

Reserviläiset resursseina?

Vapaaehtoisen maanpuolustuksen piirissä 1990-luvun puolivälissä alkanut positiivinen heiluriliike jäsenmäärän suhteen on palautumassa lähtöasemiin. Perinteinen maanpuolustustyö, joka käytännössä tarkoittaa maanpuolustushengen ylläpitoa ja reserviläisten yhteenkuuluvaisuuden tunteen lujittamista, elää ja voi hyvin, mutta sitä vaivaavat toiminnalliset ongelmat. Jäsenkunnan ikärakenteen takia vanhat poistuvat viimeiseen iltahuutoon ja nuoria on vaikea saada mukaan, perälauta vuotaa. Kenttätyö ja sotilaallinen koulutus Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK:n kautta tarjoaa myös yhden konkreettisen väylän toimintaan, mutta sen toimintaa haittaa nousujohteisen koulutuksen puute ja tarvittavan kouluttajapoolin niukkuus. Myös miehistön saaminen mukaan harjoituksiin ja koulutukseen on haaste.

Puolustusvoimien todelliset tarpeet saada lisää voimavaroja koulutukseen ja reservin toimintakyvyn turvaamiseen uudessa muuttuneessa turvallisuustilanteessa tarkoittaa uusia toiveita vapaaehtoisille toimijoille. Yhtenä positiivisena aloitteena voidaan nähdä maavoimien paikallisjoukko-konsepti. Paikallisjoukot ovat 1.1.2015 osan sodan ajan joukkoja (n. 20% koko vahvuudesta) ja niitä käytetään paikallisten kohteiden turvaamiseen. Huomionarvoista on, puolustusvoimat on ilmoittanut että paikallisjoukkojen koulutuksessa hyödynnetään laajasti vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen mahdollisuuksia ja vapaaehtoisuutta. Toistaiseksi tämä juhlapuhe on unohdettu käytännön organisoitumisessa, kuten Reserviupseeriliiton puheenjohtaja Mikko Halkilahtikin totesi kirjoituksessaan 9.9.2014: ”Aluetoimistot ovat ilmeisesti jo sijoittaneet henkilöstön paikallispataljooniin, vaikka meidän reserviläisjärjestöjen tehtäväksi suunniteltiinkin tukea aluetoimistoja henkilöstön sijoittamisessa. Myös reserviläisten siviilikoulutus, työkokemus ja harrastukset sekä omaehtoisuus piti rekrytoidessa ottaa huomioon. Tietääkseni tätä ei ainakaan tässä vaiheessa huomioitu, toivotaan että asia jatkossa korjaantuu.” Mitä tuosta voi päätellä? Omilla toimillaan puolustusvoimat tekee teesistään ”reservi on voimavaramme” pelkän vitsin. Aktiiviselle, järjestäytyneelle reserviläiskunnalle, RUL:n ja RES:n jäsenille on tyhjien lupausten lisäksi tippunut vain muruja pöydältä viimeisen 15 vuoden aikana.

Uudistuva käytännön toiminta

Reserviupseeriston ja –aliupseeriston ydintehtävä 1940-luvun lopulta lähtien on ollut maanpuolustushengen säilyttäminen elävänä ja puolustuslaitoksen legitimiteetin turvaaminen. Järjestäytyneet reserviläiset ovat omalla verkostollaan pitäneet yllä puolustusvoimien arvostusta yhteiskunnassa. Lisäksi veteraaniperinteestä huolehtiminen on meille tärkeä henkisen perinnön ylläpitotehtävä, ja se on lisääntynyt huimasti kun varsinaisten veteraanijärjestöjen työ hiljalleen siirtyy muiden harteille. Aina 1990-luvulle saakka, johtuen kansainvälisistä sopimuksista ja ulkopoliittisista syistä, maanpuolustushengen ylläpito muotoutui järjestöjen painopisteeksi ja luonnollisesti toimintamuodot ja rakenteet valittiin sen mukaan. Perinteisen reserviupseerityön toimintamuodot vuosikokouksineen, esitelmineen, lippulinnoineen ja maanpuolustusjuhlineen ovat tärkeä osa maanpuolustushengen ylläpitoa. Kuitenkin reserviupseeriyhdistykset kärsivät jäsenmäärän supistumisesta, joten tekijöitä on vuosi vuodelta vähemmän ja ikääntyminen näkyy selkeästi ja konkreettisesti kerhojen hallituksissa. Ja ennen kaikkea: koulutuskentillä ja rekrytointitilaisuuksissa kohtaamani 20-25 –vuotiaat reservin vänrikit kaipaavat käytännön toimintaa, ryynäämistä ja johtamistaitojen ja sotilaallisten valmiuksien kartuttamista. Tämä yhtälö on matemaattisesti yhtä kestämätön kuin puolustusvoimien rahapula ja reservin koulutustavoitteet. Jos me itse emme reserviupseereina huolehdi reserviupseeriston tiedon ja taidon kasvattamisesta, sitä ei kukaan muukaan tee puolestamme. Samalla kun ylläpidämme tiedollisia ja taidollisia valmiuksia, toteutamme myös tehtävistämme tärkeintä. Motivoitunut ja sitoutunut reservin upseeri varmistaa, että yleinen maanpuolustustahto säilyy.

Tiedostetut tarpeet ja uusia suuntia

Yhdessä nämä kolme asiaa – uhkakuvan muutos, puolustusvoimien taloudellinen tilanne ja vapaaehtoisen kentän rakenteelliset ja toiminnalliset ongelmat – asettaakin tärkeän haasteen uudistumiselle: kykeneekö reserviupseeristo löytämään uuden fokuksen työlleen muuttuneessa toimintamaisemassa? Oma näkemykseni on selkeä. Puolustusvoimien pitää rakentaa selkeä vapaaehtoisen maanpuolustuksen toimintamalli, joka hyödyntää reserviläisten tahtoa ja taitoa. Reserviupseerit pitää sitouttaa vahvemmin koulutustehtävien toteuttamiseen kokonaismaanpuolustuksen kentällä. Reserviupseeritoiminnassa, sekä kerho-, piiri- että liittotasolla uudet painopisteet tulee luoda nuorten upseerien sitouttamisen ehdoilla. Tästä huolimatta perinteistä me pidämme kiinni. Oman organisaation huoltaminen ja järjestötyö on erittäin arvokasta ja siinä toteutuu missiomme peruspilari: maanpuolustustahdon kivijalka Suomessa ovat reserviupseerit. Mutta polku joka meillä on edessämme, vie tiiviimpään osallistumiseen sotilaallisten valmiuksien kehittämiseen. Reservin upseereina luonnollisesti me olemme puolustusvoimia varten, mutta kansalaisina meillä on oikeus edellyttää, että puolustusvoimat ovat meitä varten. Näistä näkökulmista, 25 vuoden kokemuksella reserviupseeritoiminnasta, olen pyynnöstä asettunut käytettäväksi, kun Helsingin Reserviupseeripiirille valitaan uutta puheenjohtajaa. Perustyömme toimintamallit ovat hyvällä kantilla, erityisesti ammuntasektoria on kehitetty viime aikoina vahvasti. Mielestäni se mitä tulevaisuudessa tarvitaan, on koko reserviupseeriston toiminnan tarkoituksen kirkastaminen, kokonaismaanpuolustusta paremmin palvelevien toimintamuotojen kehittäminen ja aktiivisemman yhteistyön rakentaminen eri toimijoiden kesken, joista alueellisesti tärkeimmät ovat Helsingin Seudun Reserviläispiiri ja MPK.