Yleinen
Kansainvälinen yhteistyö, mitä ottaa huomioon?
Suomalaiset sotilaat ovat maailmalla hyvin arvostettuja. Reserviläisillä on monia mahdollisuuksia käydä kansainvälisissä tapahtumissa ja tutustua toisiin reserviläisiin ja ammattisotilaisiin osallistumalla esimerkiksi koulutuksiin, kilpailuihin ja juhlallisuuksiin. Tulevaisuudessa kansainvälinen yhteistyö lisääntynee entisestään Suomen Nato-jäsenyyden myötä.
Helsingin Seudun Reserviläispiiristä sekä Helsingin Reserviupseeripiiristä osallistuu säännöllisesti reserviläisiä esimerkiksi Vierdaagse-marssille Hollannin Nijmegenissä, ampumakilpailuihin Ruotsissa ja Baltiassa, kansainvälisiin seminaareihin sekä koulutustilaisuuksiin. Tietoja tapahtumista saa esimerkiksi seuraamalla oman yhdistyksen tiedotteita tai MPK:n koulutuskalenteria. Lähettävä taho hoitaa kaikki lupa-asiat, kun tällaiselle matkalle lähtee, eikä reserviläinen itse tarvitse järjestää sotilaspuvun käyttöoikeuksia tai varusteita, ellei sitä erikseen mainita. Monet kuitenkin tuntee sotilaita ympäri maailmaa ja saavat myös henkilökohtaisia kutsuja ulkomaisiin tapahtumiin. Silloin on itse tiedettävä miten toimia.
Lupa käyttää sotilaspukua
Kun lähtee ulkomaille edustamaan Puolustusvoimia tai reserviläisorganisaatiota, on aina etukäteen haettava lupa käyttää sotilaspukua. Sotilaspuvun käyttö ulkomailla on perustettava joko kansalliseen tarpeeseen tai kutsujan toivomukseen. Sotilaspuvun käyttölupa voidaan myöntää esimerkiksi kansainvälisiin sotilaskilpailuihin ja marssitapahtumiin, reserviläisjärjestöjen yhteistoimintaan liittyviin juhla-, perinne-, edustus- ja vuosipäivätilaisuuksiin, sekä muihin kansainvälisiin seminaareihin ja yhteistoimintatilaisuuksiin.
Matkustava henkilö tai reserviläis-/maanpuolustusjärjestö laatii lupa-anomuksen, joka toimitetaan omalle aluetoimistolle viimeistään kuukautta ennen tapahtumaa.
Lupa-anomukseen tulee liittää tilaisuuden järjestäjän kutsu ja siihen osallistuvien henkilöiden nimet, syntymäajat ja sotilasarvot. Matkustamisen aikana käytetään siviiliasua.
Yhtenäinen asu
Kun edustamme puolustusvoimia tai omaa reserviläisorganisaatiota on tärkeää käyttäytyä asiallisesti ja seurata pukeutumis- ja yleistä palvelusohjesääntöjä. Varsinkin kun lähtee porukalla matkaan, myös yhtenäinen asu on tärkeä. Lupa-anomukseen voi liittää anomuksen varusteiden lainaamista varten (esim. maastopuku m/05). Aluetoimisto tekee päätöksen varusteiden lainaamisesta. Tämän jälkeen aluetoimisto tiedottaa päätöksistään varusteiden lainaamisesta vastaavaa vaatetusyksikköä. Matkaavat henkilöt sopivat tämän jälkeen itse varusvaraston kanssa milloin varusteet voi noutaa ja milloin nämä tulee palauttaa. Muista että sotilasalueelle saapuminen vaatii voimassa olevan kulkuluvan.
Tänä vuonna on varmasti luvassa monia mahdollisuuksia suunnata ulkomaille. Jos kesän ohjelma on suunnittelematta, kannattaa rohkeasti ilmoittautua mukaan vaikkapa Vierdaagse-marssille. Tai ehkä tämä on se vuosi, kun reserviläisyhdistyksesi aloittaa uuden yhteistyön ulkomaalaisen yhdistyksen kanssa?
Magnus Nordgren
ylik res
HELRESP hallituksen jäsen
Jaa uutinen: