2023-05
Jyrki Tapani Uutela Im Memoriam

Reservin kapteeni Jyrki Uutela nukkui pois kotonaan 16.9.2023 pitkäaikaisen sairauden uuvuttamana.
Jyrki oli isänmaallinen ja aktiivinen reserviläinen sekä Itä-Helsingin Reserviupseerit ry:n pitkäaikainen jäsen. Hän toimi pitkään yhdistyksemme hallituksessa ja hänet valittiin kuluvana vuonna yhdistyksen kunniajäseneksi.
Varusmiespalvelukseen Jyrki määrättiin aikoinaan Pohjois-Karjalan Jääkäripataljoonaan Kontiorantaan. Oli suuri muutos eteläsuomalaisen nuoren miehen elämässä, kun joutui kauas kotiseudulta kylmiin ja pimeisiin olosuhteisiin, joihin ei ollut tottunut. Hyvin Jyrki siitä selvisi ja RUK:n hän suoritti kurssilla n:o 143 (Kameli). Armeija-aika sai hänet myös kiintymään Pohjois-Karjalan vaaramaisemiin ja kiinnostumaan metsänhoidosta.
Reserviläisenä Jyrki toimi kouluttajana useilla MPK:n kursseilla ja liikunta yhdessä ampumataidon kanssa olivat hänen mielestään reserviläiselle tärkeimpiä asioita. Yhdessä hänen kanssaan koimme monia ikimuistoisia hetkiä jotoksilla ja erilaisissa muissa tapatumissa.
Jyrki oli hyvin aktiivinen toimija myös perinne- ja veteraanityössä. Hän oli mukana kunniavartioissa sankarihaudoilla, sekä Itä-Helsingissä järjestetyissä veteraanikeräyksissä.
Jyrki tunsi hyvin sotahistoriaa ja saimme usein nauttia hänen asiantuntijaluennoistaan vuosikokoustemme yhteydessä. Hän ihaili suuresti ylipäällikkö Mannerheimia, jääkäriliikettä ja vapaussotureita. Jyrkillä oli tapana sanoa vanha totuus ”kansa, joka ei tunne historiaansa ei tunne myöskään tulevaisuuttaan”.
Jyrki toimi myös Vapaussotiemme Helsingin seudun perinneyhdistys ry:n puheenjohtajana. Hän kirjoitti runsaasti sotahistoriallisia artikkeleita, sekä teki vaimonsa kanssa 2 dokumenttielokuvaa, joista viimeisen, Kauaskatseinen Mannerheim, ensi-ilta oli kesällä 2022.
Jyrki oli myös hyvin aikaansa edellä oleva henkilö. Hän kannatti Suomen Nato-jäsenyyttä ja puhui siitä jo vuosia ennen kuin se hänen elinaikanaan vihdoin toteutui. Hän kannatti vahvasti myös kodinturvajoukkojen perustamista, mutta se ajatus ei toteutunut puolustusvoimien ja politikkojen tuen puuttuessa. Jyrkin mielestä jokaisella reserviläisellä tulisi olla sijoitus ja oikeus puolustaa maata, vaikka ei varsinaisesti kuuluisi ns. sodanajan sijoitettuun kenttäarmeijaan.
Keskustelimme Jyrkin kanssa usein myös sodankäynnin kehittämisestä. Hänen mielestään on turha aina lähettää miehiä suorittamaan vaarallista ja vaikeaa tehtävää, kun se on mahdollista suorittaa nykyisen kehittyneen teknologian avulla. Ukrainan sota on käytännössä osoittanut sen olevan todellisuutta tänä päivänä. Suomen puolustusvoimat aloittaa ensi vuonna siihen liittyen mm. Drone-koulutuksen varusmiehille.
Nyt on suuri isänmaanystävä poissa.
Jyrkiä jäivät kaipaamaan vaimo Nina, lapset Tuomas ja Tiia, lapsenlapsi Valentin, muut sukulaiset ja lukuisa joukko ystäviä ja tuttavia.
Keijo Talja
kapt. res.
Jyrkin pitkäaikainen ystävä ja perhetuttu
Jaa uutinen: