03/2017 uutiset

Isosaari vapautuu suurelle yleisölle

Yli sata vuotta sotilassaarena toiminut Isosaari avautuu tänä kesänä suurelle yleisölle. Senaatti-kiinteistöt on päättänyt vuokrata puolustusvoimien käytöstä vapautuneet rakennukset ja käyttöoikeuden maa-alueisiin Suomen Saaristokuljetus Oy:lle. Reilun puolen tunnin venematkan päässä Helsingin Kauppatorilta sijaitseva saari avautuu yleisölle lauantaina 10. kesäkuuta ja tilausryhmille jo aiemmin.

Isosaari

Vuokrattavaan kokonaisuuteen kuuluu 4 – 5 rakennusta, kerhorakennus, saunoja sekä vanha ruokala.  Saaressa on myös kaksi hiekkauimarantaa ja 9-reikäinen Suomen vaativin par-3-golfkenttä.
Suomen Saaristokuljetus Oy liikennöi Isosaareen kahdella lautalla tunnin välein. Laivaliput ja opastuksen voi ostaa etukäteen nettikaupasta, jolloin laivaan mahtumista ei tarvitse jännittää. Kyytiin noustaan Kauppatorilta Suomenlinnan lautan länsipuolelta sijaitsevalta pistolaiturilta. Lisäksi ryhmille järjestetään yksityistilauksia, jotka voivat sisältää opastusta, ruokailua ja esimerkiksi saunomista.

Saarelle voi juhannuksesta lähtien tulla omalla veneellä, kun noin 30-paikkainen vierasvenesatama valmistuu.  Suunnitelmien mukaan vierasvenesatama on avoinna joka päivä elokuun loppuun saakka ja syyskuussa viikonloppuisin. Golfia pääsee pelaamaan maanantaisin, jolloin saarelle ei tuoda yleisöristeilyillä muita ryhmiä. Myös telttailu saaressa on mahdollista. Isosaaresta on tarkoitus rakentaa ympärivuotinen matkailukohde.

Kaavamuutoksella uutta käyttöä

Senaatti-kiinteistöjen ja Suomen Saaristokuljetus Oy:n nyt solmima vuokrasopimus on voimassa toistaiseksi saaren kaavakehityksen ajan. Kaavakehityksen yhteydessä ratkaistaan alueen käyttötarkoitus ja lisärakentamisen mahdollisuudet.

Valtion toimitilastrategian mukaan Senaatti-kiinteistöt pyrkii luopumaan kiinteistöistä, joille valtiolla ei enää ole käyttöä.  Kaavoituksen yhteydessä muuhun kuin puolustusvoimien käyttöön osoitetut saaren alueet on tarkoitus myydä aikanaan pois valtion omistuksesta.  Tämä edellyttää kaupunkisuunnitteluviraston tekemää kaavamuutosta sotilassaaresta muuhun käyttöön.  Isosaaren tulevaisuuden suunnittelutyössä on mukana myös Museovirasto.

Lähde: Senaatti-kiinteistöjen lehdistötiedote: https://www.senaatti.fi/senaatti/uutishuone/tiedotteet-ja-uutiset/1041/ainutlaatuinen_isosaari_avautuu_kesakuussa_yleisolle

Jaa uutinen: