Hukkaan heitetty hyvä hakaristi

Hakaristin vaihtamisen kokardiksi Suomen ilmavoimien kansallisuustunnuksena uskotaan aikanaan johtuneen Pariisin rauhasopimuksen vaatimuksesta samalla tavoin kuin Suojelukuntien ja Lotta Svärdin lakkauttaminen.  Pariisin rauhansopimus ei kuitenkaan liity mihinkään näistä tapahtumista, sillä Suojeluskuntien ja lottien kohtalo sinetöitiin Moskovan välirauhansopimuksessa syksyllä 1941.

Hakarististä luopuminen sitä vastoin oli suomalaisten ihan oma päätös. Sitä ehdotti syksyllä 1944 ilmavoimien silloinen komentaja, kenraaliluutnantti Jarl Lundqvist. Hän perusteli hakaristin hylkäämistä sillä, että valvontakomission edustaja, kenraalimajuri A.P. Andrejev oli kummastellut, että Suomen ilmavoimat käyttää edelleen hakaristitunnusta. Lundqvist kertoi puolustusvoimien komentajalle kenraali Erik Heinrichsille esittäessään hakaristin hylkäämistä selostaneensa neuvostokollegalleen suomalaisen hakaristin taustan. Andrejev oli siitä huolimatta sitä mieltä, että hakaristi on joka tapauksessa tehnyt itsensä mahdottomaksi maailmalla. Näin Heinrichs esitti tasavallan presidentille ilmavoimille uutta tunnusta. Tuohon aikanaan presidenttinä oli Mannerheim, joka päiväkäskyllään 18. maalikuuta 1918 oli määrännyt hakaristin ilmavoimien tunnukseksi. Hakaristin hylkäämispäätöksen teki kuitenkin pääministeri J.K. Paasikivi presidentin sijaisena, koska Mannerheim oli valtioneuvoston pöytäkirjan mukaan sairauden vuoksi estynyt. Näin hän ei joutunut peruuttamaan aikaisempaa käskyään.

Sittemmin puolustusvoimien komentajaksi nimitetty Lundqvist ei ehkä ollut aivan tiukimpia Suomen puolen pitäjiä suhteessa valvontakomissioon. Hän oli omaksunut uuden ulkopoliittisen, Neuvostoliitto-myönteisen linjan ja ajoi puolustusvoimien ”demokratisoimista”. Hän yritti komentajana painostaa kolmisenkymmentä ansioitunutta upseeria eroamaan pitäen näitä ilmeisesti neuvostovastaisina. Presidentti Mannerheim ei hyväksynyt Lundqvistin toimia, koska upseerien nimittäminen ja erottaminen kuuluu ylipäällikölle. Mutta Lundqvist ei luovuttanut. Mannerheimin erottua presidentin virasta keväällä 1946 Lundqvist yritti saada upseerien erottamisvaatimuksilleen tukea uudelta presidentiltä J. K. Paasikiveltä. Kun ymmärtämystä ei nytkään tullut, joutui Lundqvist eroamanaan komentajan tehtävistä.

. Kun Paasikivi matkusti Moskovaa syksyllä 1955 valtiovierailulle, jonka tuomisina oli Porkkala, luovutti hän isännälleen, presidentti Kliment Vorosiloville  Suomen Valkoisen ristin suurristin. Ristin hakaristiketjut eivät aiheuttaneet minkäänlaista hämminkiä. Kun Vorosilov seuraavan vuonna teki vastavierailuun Suomeen, kantoi suurristiään hakaristiketjuissa.

Aarne Ellilä näkee Kanavaan (1/2009) kirjoittamassa artikkelissa Vorosilovin käyttäytymisen muuttaneen suhtautumista hakaristiin. Kun ilmavoimissa taistelleet saivat sotien muistoristinsä 1957, oli siinä Yrjön ristin päällä hakaristi.  Kun ilmavoimat ja sen joukko-osastot saivat 1958 uudet lippunsa,  oli niiden päätunnuksena Akseli Gallen-Kallelan suunnittelema lentäjien lentomerkki, jossa oli musta hakaristi. Itse lentomerkki oli poistettu käytöstä sodan jälkeen. Hakaristin korvasi lintukuvio.

Mutta senkin jälkeen hakaristi hylättiin uudelleen parikymmentä vuotta myöhemmin. Ranskassa 1973 vieraillut presidentti Urho Kekkonen luovutti isännälleen Charles de Gaullelle Suomen Valkoisen Ristin ritarikunnan suurristin. Suomalaisen huomasivat, että De Gaulle jätti suurristin ketjun juhlaunivormun takin alle. Pääteltiin, että De Gaulle vierastaa ketjun hakaristikuvioita. Niinpä hakaristi muutettiin kuusenhavuristiksi ja de Gaullelle lähetettiin suurristiin uudet ketjut.

Näin meneteltiin, vaikka pahimmasta hakaristiallergiasta olikin päästy jo yli. Jos hakaristin hylkääminen valvontakomission painostuksesta olikin ymmärrettävää, De Gaullen oikkuiluun oli turha reagoida.

Viimeisin todiste ”hakaristiallergiasta” oli ollut pitkään nähtävissä Helsingin Sanomissa. Lentäjäveteraanin kuolinilmoituksissa on ristin alla lentomerkin kuva. Sen alle HS latonut pienen laatikon, jossa kerrottiin lentomerkin hakaristin historia. Lentäjäveteraanien järjestö ”Pilven Veikot” tiedusteli ilmavoimien esikunnalta alkuvuodesta 2003, pitääkö lentomerkin historiaa tällä lailla selvittää. Esikunta totesi, ettei tarvitse. Asia on kokonaan vainajan omaisten ja sanomalehden välinen. Mutta HS:n käytäntö jatkui tämänkin jälkeen.. Viimeksi tämä ”suomettumisen viimeisen ilmentymä” oli HS:n kuolinilmoituksessa helmikuussa 2009. Tosin viime vuosina tämä ”selityslaatikko” on jonkun kerran puuttunut Pilven Veikon kuolinilmoituksesta.

PS: Eräs kolmaskin maa hylkäsi ilmavoimien tunnuksena käyttämänsä hakaristin. Latvian ilmavoimien koneiden kyljissä ja siivissä oli punaiset hakaristit. Ne menivät saman tien kuin itsenäinen Latvia muuttui neuvostotasavallaksi 1940. Uudelleen itsenäistyneessä Latviassa ei hakaristiä ole otettu takaisin ilmavoimien tunnukseksi.

Jukka Knuuti

Julkaistu Suomen sotilaassa 2009