06/2021 puheenvuoro

HELRESP:n uusi puheenjohtaja Marko Nikkanen esittäytyy

Tervehdys kaikille Helsingin Seudun Reserviläispiiri ry:n jäsenille!

Tulin maanantaina 15.11.2021 piirin syyskokouksessa valituksi piirin uudeksi puheenjohtajaksi vuosiksi 2022-2023. Haluan heti aluksi kiittää kaikkia piirin yhdistyksiä aktiivisesta osallistumisesta puheenjohtajan valintaan ja erityisesti niitä yhdistyksiä, jotka tukivat minua tähän tehtävään. Kiitos!

Toimin tällä hetkellä Pohjois-Helsingin Reservinaliupseerit ry:n puheenjohtajana sekä Vääpelikilta ry:n 1. varapuheenjohtajana. Piirin hallituksessa olen toiminut kuluvan vuoden alusta. Varusmieskoulutukseni sain Parolassa ja Santahaminassa, josta siirryin reserviin sotilaspoliisialikersanttina alkuvuodesta 1991. Olen vuodesta 2015 kouluttautunut MPK:n kursseilla enemmän huoltopuolen tehtäviin ja toiminut aktiivisesti edellä mainituissa piirin yhdistyksissä. Kansainvälisessä toiminnassa olen toiminut Viron Kaitseliitille suunnatun TRA-kouluttaja -koulutuksen kurssivääpelinä sekä Utria Dessant ja Admiral Pitka sotilastaitokilpailujen kansainvälisen tuomariosaston huoltopäällikkönä. Veteraani- ja perinnetyötä olen tehnyt kahdessa yhdistyksessä pian jo kaksikymmentä vuotta. Toimin myös maakuntajoukoissa ja olen sotilasarvoltani tällä hetkellä reservin vääpeli.

Kampanjassani teemoina olivat toiminnallisen ammunnan tukeminen ja kehittäminen, reserviläisliikunta, perinnetyö sekä yhdistysten maltillinen kehittäminen niin jäsenmäärien kuin näkyvyyden osalta. Piirin hallituksessa on näiden kaikkien osa-alueiden vahvoja osaajia ja uskon, että kovalla perustyöllä näissä kaikissa toimintaa voidaan kehittää. Piirin talous on tällä hetkellä hyvällä pohjalla, kiitos siitä puheenjohtaja Timo Soiniselle ja edellisille hallituksille. Tiivis ja hyvä yhteistyö HRUP:n, MPK:n ja PV:n kanssa tulee tulevaisuudessa vielä enemmän vahvistamaan taloudellisesti toimintaamme edellä mainituissa tavoitteissa.

Toivotan kaikille jäsenillemme aktiivista loppuvuotta ja palataan asiaan vuonna 2022. Kentällä kohdataan!

Marko Nikkanen
Helsingin Seudun Reserviläispiirin puheenjohtaja 2022-2023

Jaa uutinen: