Mitä teki mahdolliseksi talvisodan ihmeen?

Hyvät veteraanisiskot ja -veljet!  Kunnioitettu juhlayleisö! Tänä vuonna olemme saaneet viettää monia historiallisten tapahtumien muistopäiviä. Keskeisimmäksi aiheeksi juhlien järjestämisessä sekä mediassa on kohonnut  talvisodan alkaminen. Kun mediat ovat selostaneet laajasti ja yksityiskohtaisesti sodan tapahtumia, en halua kilpailla niiden kanssa, vaan pohdiskelen hieman toista siihen liittyvää aihetta.

(Sallittaneen ennen sitä lyhyesti kolme henkilökohtaista muistoa: Summa,  Äyräpää ja lipputangon katkaiseminen)

Tuota Suomen toista itsenäisyyssotaa on kutsuttu talvisodan ihmeeksi. Talvisota oli Stalinin toinen isku kansallemme. Ensimmäinen oli se, että hän vallankumouksen jälkeisen Neuvosto-Venäjän kansankomissaarina kävi kiihottamassa  Suomen työväestön kapinaan laillista eduskuntaa vastaan ja sai vapaussodan muuttumaan sisällissodaksi. Vapaussodan nimestä keskustellaan yhä. Kaikille nimille löytyvät perustelut näkökulmasta riippuen.  Suomen historian akateemikko Eino Jutikkala kutsui sitä vapaussodaksi seuraavin perustein: 1. Sillä karkotettiin vieraan valtakunnan miehitysjoukot. 2. Se vahvisti käytäntöön eduskunnan itsenäisyysjulistuksen. 3. Rauha tehtiin vieraan valtion kanssa – niin ei tapahdu sisällissodissa.   Sisällissota-nimi  on viime aikoina kuitenkin yleistynyt mediassa, jopa viranomaistenkin kielenkäytössä. Minä vähäinen historian harrastaja käytän Jutikkalaan tukeutuen  nimitystä vapaussota, joka valitettavasti muuttui sisällissodaksi. Siinä toteutuvat molemmat näkemykset. Nimi voisi olla myös itsenäisyyssota, joskin kaikki viime sotamme ovat olleet itsenäisyyssotia. Tuo sota jätti kahtia jakaantuneeseen kansaamme syviä haavoja. Niiden arvet kihelmöivät yhä joidenkin mielissä. Toivottavasti ne eivät kuitenkaan veresty enää kovin voimakkaasti  tuon ensimmäisen itsenäisyyssotamme lähestyvänä 100-vuotismuistovuotena. Nykyisessä uhkien  maailmassa on rakentavampaa muistella niitä syitä, jotka eheyttivät kansamme ottamaan vastaan Stalinin toisen iskun: talvisodan – sekä hänen  myöhemmätkin iskunsa. Pyydän teidät mukaan tähän pohdintaan, Olen löytänyt mm seuraavat tekijät.

Ensimmäisenä mainitsen kansanopetuksen. Aleksanteri II antoi 1856 käskyn kansanopetuksen järjestämisestä ja 1866 asetuksen sen toteuttamisesta. Hän vahvisti kansakuntamme toimintaa myös kunnallisella itsehallinnolla, omalla rahalla, suomen kielen aseman parantamisell ja monella muulla tavalla. Ne olivat kansakunnan vahvistuvan toiminnan kulmakiviä. Nikolai II yritti  kuitenkin 1899 antamallaan helmikuun manifestilla tuhota autonomiaamme, kun antoi  Venäjän parlamentille oikeuden laatia maamme perustuslain vastaisia lakeja. Alkoi ensimmäinen ja pian toinenkin sortokausi. Vuosi ennen manifestia annettiin kansakoulujen piirijakoasetus, joka  levitti  kansakouluja syrjäkyliinkin. Niistä tuli suomalaishenkisine opettajineen vapaussota-sisällissodan haavojen yksi parantaja. Itsenäisen tasavallan ensimmäisiin lakeihin kuulunut vuoden 1921 oppivelvollisuuslaki antoi kaikille maamme lapsille oikeuden ja myös mahdollisuuden saada ilmaista opetusta. Valkoisten ja punaisten kotien lapset istuivat rinnakkain yhteisissä kouluissa ja luokkahuoneissa oppimassa äidinkieltä ja isänmaan historiaa. Poikien osalta yleinen asevelvollisuus jatkoi ikään kuin  internaattikouluna yhteiskasvatusta ja  syksyn 1939 puolentoista kuukauden mittainen YH oli sen jatkokurssi.  Nuoret miehet oppivat tuntemaan toisiaan, aseveljeys alkoi orastaa. Vapaa kansansivistystyö järjestöineen ja opistoineen täydensi kansanopetuksen työtä. Kasvatustieteen professori Eelis Aurola totesi kerran häntä haastatellessani, että ilman kansakoulua Suomi ei olisi selviytynyt talvisodasta eikä sotakorvauksista. * Toinen kansamme eheytymisen perusvaikuttaja löytyy sosiaalisen lainsäädäntömme kehityksestä.  1920-luku oli taloudellisen nousun aikaa. Se teki mahdolliseksi kansalaisten perusturvan parantamisen. Nuori tasavalta aloitti torpparivapautus- ja asutuslain toimeenpanoilla. Niitä seurasivat työaikaa ja työturvallisuutta, äitiys- ja lastensuojelua sekä kansaneläkettä koskevat uudistukset. 1930-luvun alun pulavuodet sekä poliittiset ja kielikiistat pysäyttivät kehityksen, mutta talouden uusi elpyminen  avasi mahdollisuuden kansalaisten perusturvan jatkuvaan parantamiseen. Myös terveydenhuolto kohentui. Lapsikuolleisuus ja kansantaudit vähenivät. Kehittyvä yhteiskunta nähtiin elämisen, kehittämisen ja  puolustamisen arvoiseksi.

Vasemmistopuolueiden 1917 esittämät yhteiskunnalliset tavoitteet toteutuivat itsenäisessä Suomessa nopeammin kuin ne olisivat toteutuneet Stalinin tahtomassa Neuvosto-Suomessa, jos olisivat siellä toteutuneet ollenkaan. *  Yksi tärkeä tekijä oli poliittinen eheytyminen ja yhteistyö. Katkerasta kansalaissodasta oli kulunut vain kahdeksan vuotta, kun presidentti Relander nimitti maahan Väinö Tannerin johtaman sosialidemokraattisen vähemmistöhallituksen. Sen toimia tarkkailtiin ja sille hymyiltiinkin, kun siihen kuului viisi Väinöä ja Miina, ensimmäinen naisministerimme.  Hallitus toimi vain

3 vuoden ajan,  mutta sillä oli tärkeä periaatteellinen merkitys. Kansalaissodassa tappiolle joutunut kansanosa siirtyi barrikadeilta rakentamaan yhteistä maata. 3 Relander jatkoi näin edeltäjänsä K.J. Ståhlbergin eheyttämistyötä. Sitä tuki myös Valkoisen kenraalin nopeuttama punaisten vankien armahdus, jonka rakentavaa tarkoitusta kaikki eivät silloin vielä ymmärtäneet. Rintamaan liittyi seuraavakin presidenttimme, Siperiaan 100 vuotta sitten karkotettu P.E. Svinhufvud lopettaessaan poliittiseen diktatuuriin pyrkivän Mäntsälän kapinan. Tannerin hallitus oli virike myöhemmille enemmistöhallituksille.  Tapahtui sekin sisäpoliittinen ihme, että vuonna 1937 nimitetyssä Cajanderin hallituksessa  istuivat kahden vuosikymmenen takaiset voittajat ja hävinneet yhteisessä pöydässä ohjailemassa maan asioita. Se oli ainoalaatuinen tapaus Itä-Euroopan maatalousvaltaisten hitaasti teollistuvien  valtioiden historiassa.  Talvisodan alussa nimitetyssä Rytin hallituksessa olivat mukana kaikki eduskuntapuolueet, Väinö Tanner ulkoministerinä. Yhteistyö kruunautui 9.12. kaikkien eduskuntapuolueiden yhteiseen julkilausumaan poliittisesta yhteistyöstä. Sitä seurasi vuoden 1940 alussa kuuluisa SAK:n ja STK:n ”Tammikuun kihlaus”. Samoihin aikoihin sosialidemokraatit tunnustivat suojeluskuntien  merkityksen kansallisten puolustusvoimiemme osana ja Mannerheim suositteli työväestölle niihin liittymistä – niin kuin maaseudulla oli jo tapahtunutkin. Kotikylässänikin isännät ja rengit kävivät yhteisissä harjoituksissa. Stalin, Molotov ja Kuusinen totesivat laskeneensa väärin. Maamme-laulu voitti Kansainvälisen. *  Kaiken tämän seurauksena oli talvisotamme  sotilaallinen ihme. Pieni David voitti suuren Goljatin. Mies- ja kalustomäärien suhteet olivat moninkertaiset: jalkaväessä 1: 4, tykistössä 1: 10, lentokoneissa  1: 12 ja panssarivaunuissa 1:192. Lisäsi vihollisella olivat lähes rajattomat täydennysmahdollisuudet. Epäsuhteet korvasi rohkea aloitteellisuus ja lumisten korpien hyväksikäyttö. Heikompi tulivoima korvattiin yllätyksellisillä liikkeillä. Saksan  kouluttamat jääkärit olivat nopeuttaneet vapaussodan ratkaisua, nyt he olivat henkisesti ja  fyysisesti vahvoja koulutettuja keski-ikäisiä rintamakomentajia. Venäläisdivisioonat tuhoutuivat lumisten metsiemme motteihin. Yksi tällainen oli Stalinin Raatteen tielle lähettämä motoroitu  ukrainalaisdivisioona, 44. eli  Sininen divisioona. Armeijan apuna oli lottien ja suojelukuntien työ sekä koko kotirintaman usko ja yhteisvastuullinen voima. Talvisota oli Stalinin toinen isku Suomelle. Sekin epäonnistui häneltä. Samoin kävi kolmannelle iskulle, Helsingin suurpommituksille, joilla hän yritti tuhota 60-vuotislahjaksi 1939 saamatta jääneen Helsingin sekä valtiomme johdon ja kansamme puolustustahdon. Hän ei saavuttanut tavoitettaan vielä neljännelläkään iskullaan:

kesän 1944 suurhyökkäyksellä. Se oli ainoa toisen maailmansodan sen kesän monista strategisista suurhyökkäyksistä, joka tuli torjutuksi. Mutta hän ei antanut vieläkään periksi.  Hän sijoitti syyskuun 1944 välirauhansopimukseen kaksi aikapommia.  Ne olivat saksalaisten karkottamiseen ja 4 sotakorvausten maksamiseen annetut kohtuuttoman lyhyet ajat.  Jos olisimme epäonnistuneet niissä, hän olisi voinut rauhansopimukseen rikkomiseen vedoten puuttua asiaan. Lapissa  venäläisjoukot olivat  jo valmiina rajan pinnassa varpaat viivalla,  osittain  meidän puolellammekin. Rajajääkäriprikaati  sai estetyksi varaslähdöt. Sotakorvausohjelma kehitti raskasta teollisuuttamme, varsinkin laivanrakennusteollisuutta,  mutta samalla yksipuolisti sitä. Kahdeksan   sotakorvausvuoden aikana jouduimme lähettämään 64 % teollisuutemme tuotannosta ilmaiseksi Neuvostoliittoon, mikä tietenkin hidasti sotienjälkeistä taloudellista elpymistämme. Kulutus supistui neljänneksellä ja investoinnit puolella. Neuvostoliitolle lähetettyjen tuotteiden luettelo on lähes järkyttävä. Mainitsen niistä muutamia: 535 erilaista  alusta, 52 000 sähkömoottoria, 38 täydellistä tehdasrakennusta,  1140 muuntoasemaa,  727 kapearaiteista rautatieveturia, suuri määrä pystytyskelpoisia puutalopaketteja jne. Valtion menoista meni 15-16 % sotakorvauksiin sodasta, jonka korvausten saaja  oli aloittanut. Kuulin keväällä 1952 Lahden asemalla viimeisen itään menneen sotakorvausjunan vihellyksen. Se oli kuin Suomi-neidon iloinen kirkaisu. Sain katsella kaksi vuotta myöhemmin Stalinin balsamoitua ja puuteroitua, generalissimuksen puvussa makaavaa ruumista Kremlin mausoleumissa. En tehnyt hänelle kunniaa. Oli vielä yksi Stalinin  pakkopaita. Hän kutoi yya-sopimuksella ympärillemme verkon. Se rajoitti kaupallista toimintavapauttamme sitouttamalla sitä itään ja loitontamalla lännestä. Myös armeijaamme painostettiin yhteistyöhön puna-armeijan kanssa. Ryhdikkäät komentajamme saivat presidentin tuella torjutuksi sen. Tämä kylmä sota kesti  Neuvostoliiton hajoamiseen saakka. Nyt on vapaampaa aikaa kestänyt kaksi vuosikymmentä, yhtä kauan kuin itsenäisyyttä ennen talvisotaa. Nyt on taas uhkia ilmassa. Talvisodasta ja sotakorvauksista selviytymisen ihmeet todeksi tehnyt   kansallinen eheytyminen on ohjannut  elämäämme kolmen neljännesvuosisadan ajan.  Se on perinne, jota  tulisi vaalia tänäänkin.    Saattaahan olla, etteivät kansamme kaikki vaikeudet ja koettelemukset ole vielä takana päin. Me sotiemme veteraanit olemme harmeneva ja harveneva joukko. Pienenevillä järjestöillämme on kuitenkin vielä kaksi tehtävää. Toinen on viimeistenkin veteraanisiskojen ja -veljien saattelu heidän viimeiselle matkalleen.

Toinen on maanpuolustusperinteemme siirtäminen uusille ikä- ja sukupolville, jotta he ja heidänkin jälkeensä tulevat sukupolvet voisivat elää itsenäisessä isänmaassa. Veteraanijärjestöt ovat perustaneet tätä työtään jatkamaan Tammenlehvän Perinneliiton. Se kutsuu riveihinsä teitäkin. Meidän veteraanien saattelusanoina ovat nämä Tammenlehvälaulajien testamentti -laulun säkeet: Te nuoret tahdotte rakentaa, te tahdotte työtämme jatkaa. Teitä kaikkia tarvitsee synnyinmaa, teillä paljon on eessänne matkaa. Käsin siunaavin polkua näytämme, viime velvollisuutemme täytämme. Kauan eläköön vapaus Suomen!  Olkoon valoisa kansamme huomen!