Sanktioita ja pakotteita

Kuluvan kesän yksi tärkeä teema ja aihe on ollut pakotteet Venäjää vastaan ja Venäjän vastapakotteet. Pakotteiden määrääjät luottavat, että valittu toimintalinja tuottaa tulosta. Toiset taas epäilevät koko homman järkevyyttä. Parempi kuitenkin, että yritetään ratkaista ongelmia muilla keinoin kuin asevoimalla.

Kaksikymmentä vuotta sitten Ex-Jugoslaviassa koitettiin saada Tynkä-Jugoslavia ja sen johtaja Slobodan Milosevic noudattamaan kansainvälisesti tunnustettuja pelisääntöjä. Tynkä-Jugoslavian serbit tukivat Bosnia-Hertsegovinan serbejä sotilaallisella ja humanitaarisella avulla. Tämä yritettiin saada loppumaan määrämällä sanktioita ja kauppasaartoja Belgradin hallinnolle.

Ex-Jugoslavian asioita käsitteli suurvaltojen edustajista muodostunut ryhmittymä, joka tunnettiin nimellä ICFY eli International Conference on Former Yugoslavia. Syksyllä 1994 muodostettiin erityinen tarkkailijaorganisaatio valvomaan Milosevicille määrättyjen sanktioiden toteutumista ja nimenomaan sitä, että Bosnia- Hertsegovinan serbeille ei enää toimiteta tukea. Erityisesti haluttiin estää sotatarvikkeiden ja polttoaineiden vienti rajan yli.

Sanakirjat antavat sanktiolle mielenkiintoisia tulkintoja. Englannin sanctions on substantiivina ”sanktio” ja verbinä joko ”sanktioida, antaa lupa” tai ”asettaa pakotteita”. Edellä olevan perusteella lienee parempi käyttää pelkästään pakote-sanaa.

ICFY-operaatiossa toimi yli 200 kansainvälistä siviilitarkkailijaa. Osa tarkkailijoista oli ryhmitetty Serbian puoleiselle rajalla valvomaan serbitullin suorittamia tarkastuksia. Tämä järjestelmä toimi hyvin virallisilla rajanylityspaikoilla. Ongelmia oli niillä alueilla, missä rajanylityksiä tehtiin perinteisillä paikoilla. Näitä valvomattomia paikkoja oli pitkin rajaa varmastikin sadottain. Eihän Titon Jugoslavian osatasavaltojen rajoja valvottu. Käytännössä rajat oli merkitty karttoihin, mutta monet asuivat ja työskentelivät rajan molemmin puolin.

Serbian puolelta Bosnia-Hertsegovinaan lähetettävät kuormastot tarkastettiin serbien tullin tarkastuksilla. ICFY-tarkkailijat olivat tätäkin toimintaa valvomassa. Useita kuorma-autosaattueita otettiin kiinni ja niitä ei päästetty lähtemään.

Montenegron puolelta Bosnia-Hertsegovinaan oli käytössä vain yksi virallinen rajanylityspaikka. Se toimi syksyllä 1994 tehokkaasti. Ongelmana oli se, että rajan yli johti monta muuta pikkutietä. Miten valvottaisiin niitä?

ICFY-partiot liikkuivat maastoautoineen näillä alueilla ja onnistuivatkin ainakin jonkun kerran estämään kiellettyjen tavaroiden viennin rajan yli. Olin itsekin partiossa, kun totesimme 16 ison rekan yrittävän rajan ylitystä pikkutiellä. Tie oli liian ahdas ja rekat eivät päässeet eteenpäin. Serbipoliisit hälytettiin paikalle ja polttoaine- ja ammusrekat sekä kranaattiaihioita kuljettavat ajoneuvot saatettiin takaisin lähtöpaikalleen.

Pakotepolitiikka toimi, mutta vuotojakin oli. Kauppasaarron piti pysäyttää Serbian liikenne. Tämä tavoite ei onnistunut. Jostain tuotiin maahan niin paljon polttoaineita, että sitä riitti yksityisautoillekin. Hinnat tietenkin olivat nousseet korkeiksi.

Slobodan Milosevicin hallintoa ei kaadettu pakotteilla. Tarvittiin voimapolitiikkaa. Vuoden 1995 lopussa käynnistyi Bosnia-Hertsegovinassa Naton ensimmäinen rauhanturvaoperaatio IFOR (Implimentation Force). Yhdessä pakotteet ja sotavoima saivat tilanteen rauhoittumaan.