E-lehti 2/2018 ilmestynyt 13.4.2018.
Uutiset
Kenttäkelpoisuustapahtumat esittelyssä
Helsingin seudulla on useita mahdollisuuksia oman kuntonsa ja kenttäkelpoisuutensa kehittämiseen. Kaikkiin voi osallistua piirien jäsenenä, osaan tapahtumista muutkin. Lue lisää
Kenttätykistö 100 vuotta
Itsenäisen Suomen kenttätykistön ja Tykistökoulun 100-vuotisjuhlaa vietettiin perjantaina 9.2.2018 Helsingissä. Senaatintorilla järjestettiin kalustonäyttely, jossa oli esillä monipuolisesti tykistön kalustoa. Näyttelyyn oli vapaa pääsy. Myös Helsingin Reserviupseeripiirin Kenttätykistökerho oli mukana tapahtuman järjestelyissä. Lue lisää
Säteilymittausjoukkue pilottikurssilla
Säteilyvaaratilanne voi tapahtua esimerkiksi ydinlaitoksella Suomessa tai lähialueella tai se voi olla seurausta lainvastaisesta teosta. Säteilyvaaratilanteen aikana ja sen jälkeen tarvitaan paljon säteilymittauksia ja näytteenottoja elinympäristön turvallisuuden varmistamiseksi ja viranomaisten päätöksenteon tueksi. Lue lisää
Discendi Via – Oppimisen tie
Kadettikunnan seminaarissa 10.4.2014 Puolustusvoimien silloinen koulutuspäällikkö eversti Hannu Hyppönen esitteli työryhmänsä yhteenvedon ”Reservin koulutuksen ja vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen kehittäminen”. Siinä hyvin monessa kohdassa viitattiin, jopa merkittävänä tekijänä, PVMoodlen käyttöön ja mahdollisuuksiin. Lue lisää
Sotiemme Veteraanit -keräys 10.3.2018 Easton K-Citymaketissa
Helsinki- Vantaan keräysalueen kevään Sotiemme Veteraanit keräykset käynnistettiin10.3.2018 Easton K- Citymarketin tiloissa. Järjestäjänä toimi Itä-Helsingin Reserviupseerit. Lue lisää
MPK mukana Jussi-patsaan voitossa 2018
2017 Jussi-patsaan yleisön suosikkielokuvaäänestyksen voitti Tuntematon sotilas. Tuntematon Sotilas voitti myös parhaan miespääosan, äänisuunnittelun ja maskeerauksen palkinnot. Äänisuunnittelija Kirka Sainio lähetti kiitoksensa pienelle MPK:n asiantuntijaryhmälle. Lue lisää
Avoimet ovet Kaartin jääkärirykmentissä, Maanpuolustuskorkeakoulussa ja Merisotakoulussa 2.6.
Kaartin jääkärirykmentin, Maanpuolustuskorkeakoulun ja Merisotakoulun avoimet ovet järjestetään lauantaina 2.6.2018. Lue lisää
Niksula 2018 -harjoitus 7.–.9.2018, Niinisalo
NASTA-harjoitukset ovat valtakunnallisia naisille kohdennettuja valmiusharjoituksia, jotka järjestetään vapaaehtoisten naisten voimin. Osallistuminen ei edellytä aikaisempaa kurssikokemusta, ennakkotietoja tai -taitoja valitun kurssin aiheesta tai minkään järjestön jäsenyyttä. Koulutus on luonteeltaan kaikille naisille soveltuvaa peruskoulutusta. Lue lisää
EU:n tietosuojauudistus
Suomen ja Euroopan unionin tietosuojalait ovat uudistumassa. Uutta tietosuoja-asetusta sovelletaan 25.5.2018 alkaen kaikissa EU:n jäsenmaissa. Tietosuoja-asetusta (General Data Protection Regulation, GDPR) sovelletaan lähtökohtaisesti kaikkeen henkilötietojen käsittelyyn. Asetus koskee siis myös reserviläisyhdistyksiä. Lue lisää
Mannerheim-ristin ritari Lauri Törnille nimikkoviina
”Jatkosodassa Osasto Törni laitettiin sinne minne tarvittiin kovimmat miehet. Kovimmat taistelut vaativat myös raskaat huvit. Siitä syntyi legenda joka elää. Kirkas Törni-viina on valmistettu kunnioittamaan suomalaisen sotilaan muistoa.” Lue lisää
Talot vieraissa käsissä -valokuvanäyttely
Helsinki Congress Paasitorni ja Katajanokan Kasino toteuttavat yhteistyössä valokuvanäyttelyn, joka esittää Helsingin historiaa vuonna 1918 erityisesti talojen historian kautta. Näyttely avautuu Paasitornissa 18.1. ja on esillä kesäkuuhun 2018 saakka. Elokuusta vuoden loppuun näyttely on esillä Katajanokan Kasinolla. Näyttelyyn on vapaa pääsy kaikille kiinnostuneille, Paasitornin ja Katajanokan Kasinon aukioloaikojen mukaan. Lue lisää
Meitä on paljon – tutustu yhdistysten toimintakalentereihin
Helsingin reservipiireissä on noin 40 paikallisyhdistystä ja lähes 8000 jäsentä. Tutustu oman yhdistyksesi toimintakalenteriin. Lue lisää.