01/2016 uutiset
1944; Veli veljeä vastaan
Aikamatkalle Viroon ja kesään 1944 vie meidät virolaisen elokuvaohjaaja Elmo Nügasen elokuva ”1944”, joka sai ensi-iltansa Virossa helmikuussa 2015 ja tuli Suomeen viime syyskuussa. Leo Kunnaksen käsikirjoitukseen perustuva elokuva kertoo vuodesta, jolloin puna-armeija hyökkäsi saksalaisten miehittämään Viroon. Vuosi 1944 oli Viron historian vaikeimpia vuosia, myös inhimillisesti, sillä saman perheen miehet saattoivat joutua rintamalle vastakkaisille puolille sotimaan.
Itäisellä Virumaalla käyty Narvan ja Sinimäkien taistelu 1944 on jostain syystä jäänyt meiltä suomalaisilta vähälle huomiolle. Valitettavasti, sillä se, kuten kaikki muukin, mikä tapahtui Virossa, vaikutti merkittävästi myös meidän maamme kohtaloihin. On siis syytä muistuttaa siitä, mitä Suomenlahden eteläpuolella tapahtui.
Alkutilanne
Puna-armeija mursi Leningradin saarron tammikuussa 1944 lopullisesti. Saksan Pohjoinen Armeijaryhmä joutui perääntymään ja asettui puolustukseen Narvajoen tasalle. Narvan suunnalla taisteli runsaasti Waffen SS:n joukkoja. Toisin kuin idän sotaretken alussa ne olivat vuonna 1944 kokeneita valiojoukkoja, jotka toimivat normaalisti Wehrmachtin johtosuhteiden mukaisesti. Niitä ei pidä sekoittaa Allgemaine SS:n joukkoihin, jotka hoitivat täysin toisenlaisia tehtäviä omine johtosuhteineen. Waffen SS:n yksiköissä palveli runsaasti muidenkin maiden kuin Saksan kansalaisia. Erityisesti virolaisten osuus oli täällä keskeinen.
Puna-armeijan hyökkäys Narvaan
Heitettyään saksalaiset Leningradin ympäriltä puna-armeija hyökkäsi helmikuun alussa Narvan suunnalla tavoitteena murtaa saksalaisten puolustus pihtiliikkeellä. Ankarat taistelut riehuivat Narvan kaupungin ympäristössä koko helmikuun, mutta puna-armeija saavutti vain paikallista menestystä. Narvan ja Tallinnan ankarilla ilmapommituksilla 6.-10. maaliskuuta Neuvostoliitto pyrki murtamaan erityisesti saksalaisten joukossa taistelevien virolaisten taistelutahdon, mutta vaikutus oli pikemminkin päinvastainen.
Puna-armeija ei siis saavuttanut tavoitteitaan. Saksalaiset pystyivät pääosin pitämään asemansa. Molemmat osapuolet kokivat raskaita tappioita. Kun Narvan suunnalla ei edistytty, Stalin lähti hakemaan ratkaisua muulta suunnalta. Kun Narvan ”ovesta” ei päästy, hän päätti yrittää ”saranapuolelta”. Muun muassa 2. Iskuarmeija vedettiin ensin huoltoon ja sitä alettiin sen jälkeen siirtää Karjalan kannakselle. Suomen vuoro ottaa vastaan suurhyökkäys Karjalankannaksella lähestyi.
Suomen kannalta oli eduksi, että tilanne säilyi tällaisena edessä olevien Kannaksen suurtaistelujen ajan, eikä puna-armeija saanut käyttöönsä Viron satamia ja lentokenttiä suunnatakseen sieltä hyökkäyksiä Suomeen. Se edesauttoi osaltaan torjuntavoittoamme.
Yleistilanne muuttuu
Liittoutuneet nousivat maihin Normandiassa kesäkuun alussa 1944 ja avasivat näin uuden rintaman saksalaisia vastaan. Niinpä Saksan piti irrottaa myös itärintamalta joukkoja länteen. Kun puna-armeija kesäkuun 9.päivänä aloitti yhden strategisista iskuistaan Karjalan kannaksella, saksalaisia aseveljiä tarvittiin sinnekin avuksi. Sinne siirrettiin Baltian rintamalta lento-osasto Kuhlmey, 122. Divisioona (Greif) sekä 303. Rynnäkkötykkiprikaati. Näistä kahdella ensin mainitulla oli tärkeä rooli torjuntataisteluissamme Kannaksella ja Viipurinlahdella.
Itärintaman muilla osuuksilla puna-armeija saavutti jatkuvasti menestystä. Narvan rintaman kannalta oli huolestuttavaa, että heinäkuun lopulla se oli jo Veikselillä ja tunkeutui elokuun alussa Itämeren rantaan. Näin Baltiassa olevat saksalaisten joukot olivat käytännössä jäämässä mottiin.
Kaiken kaikkiaan Narvan puolustajien tilanne oli heinäkuussa 1944 merkittävästi heikentynyt. Sieltä oli siirretty muille rintamille joukkoja. Hitler oli kuitenkin jyrkästi torjunut kenraaliensa esitykset vetää pohjoinen rintamalinja etelämmäksi ja siten välttää saarroksiin joutuminen. Asemat oli kerta kaikkiaan pidettävä!
Vaikka saksalaiset olivat saaneet väliaikaisen torjuntavoiton Narvan linjalla, he olivat aloittaneet taaemman puolustuslinjan valmistelun. Vaivaran ja Auveren puolivälissä olevia Sinimäkiä linnoitettiin kiireesti kolmen virolaisen pioneeripataljoonan voimin. Linja sai mahtipontisen nimen Tannenberg -linja. Taisteluhautoineen, korsuineen ja tulipesäkkeineen tuo linja oli lähinnä vain kenttälinnoitettu. Sinimäet ovat kuitenkin hyvin hallitsevassa asemassa. Ne sijaitsevat kapealla kannaksella, joka toiselta puolelta rajoittuu Suomenlahteen ja toiselta Alutagusen soihin ja etelämpänä Peipsijärveen. Alue on strategisesti tärkeä, koska se tarjoaa mahdollisuuden hallita Tallinna-Narva maantietä. Siksi oli selvää, että alueen puolustus tukeutui näihin mäkiin. Hyökkääjä ei voinut ohittaa aluetta, ellei se saanut haltuunsa näitä kolmea mäkeä.
Puna-armeijan hyökkäys Sinimäkiin
Kun puna-armeija ei ollut kyennyt lyömään suomalaisia Karjalankannaksella, se irrotti ja huolsi Suomen rintamalta 2.Iskuarmeijan sekä 8.Armeijan ja siirsi ne Narvan rintamalle. Näitä vastassa oli yhteensä 25 saksalaista (osa monikansallisia) ja 24 virolaista pataljoonaa. Raskaiden aseiden ylivoima puna-armeijan eduksi oli kahdeksankertainen ja ilmavoimien osalta yli 10-kertainen.
Saksalaisten suunnitelmissa oli vetäytyä kolmen viivytysaseman kautta hallitusti uudelle puolustuslinjalle 24.7. 1944 alkaen ja tällä tavoin oikaista rintama. Neuvostojoukkojen 25.7 Narvajoen yli aloittama massiivinen hyökkäys teki tästä vetäytymisvaiheesta kuitenkin hyvin vaikean, ja saksalaiset kärsivät raskaita tappioita.
Jo 24.7. oli puna-armeijan 8. armeija aloittanut hyökkäyksen etelästä Auvereen. Hyökkäys saatiin vaivoin torjuttua eikä se siten kyennyt estämään saksalaisten vetäytymistä uudelle puolustuslinjalle. 26.7. alkoi hyökkäys Lastenkodinmäkeen. Suurista tappioista piittaamatta neuvostojoukot hyökkäsivät aalto aallon perään voimakkaan tulituen turvin ja saivat 28.7. haltuunsa koko mäen.
Tämän jälkeen taistelut näiden mäkien omistuksesta riehuivat lähes keskeytymättä elokuun alkuun saakka. Asemat yritettiin myös kiertää niin etelästä kuin pohjoisesta, mutta kaikki hyökkäykset torjuttiin. Puna-armeija menetti joka päivä kymmeniä panssarivaunuja ja tuhansia sotilaita. 10.8.1944 hyökkäys Sinimäkiä vastaan keskeytettiin. Suuria tappioita kärsinyt puna-armeija veti pääosan joukoistaan huoltoon ja 2.Iskuarmeija siirrettiin Peipsijärven eteläpuolelle, jossa se hyökkäsi kohti Tarttoa. Kun ei Sinimäkien kautta päästy, piti yrittää kiertää.
Saksa irtautuu Virosta
Vasta 16.9.1944 Hitler viimein antoi joukoilleen luvan irtautua Virosta. Viimeiset puolustajat jättivät Sinimäet 18.9. Kun puna-armeija seuraavana päivänä hyökkäsi tulivalmistelun turvin Sinimäkiin, asemat olivat tyhjät. Tie länteen oli auki, ja 22.9. puna-armeijan joukot valtasivat Tallinnan. Vain vaivoin saksalaiset joukot onnistuttiin evakuoimaan Virosta, pääosin meriteitse. Monet Saksan joukoissa palvelleet virolaiset siirtyivät muiden mukana kohti Saksaa ja taistelivat sen riveissä puna-armeijaa vastaan sodan loppuun saakka. Osa virolaisista jäi kotimaahansa ja jatkoi maanalaista toimintaa miehittäjiä vastaan ”metsäveljinä”.
Elokuva 1944
Elokuva ”1944” käsittelee suurvaltojen pelinappulana olleen pienen kansakunnan kohtaloa yksilöiden tasolla. ”Kansainvälisissä mitoissa melko pienellä budjetilla toteutettu ”1944” on pieni suuri (sota)elokuva erään kansakunnan kahtiajaosta ja itsetunnon murskaamisesta.” Suurin piirtein näin toteaa Suomen Sotilas -.lehden arvostelija elokuvasta.
Yksi elokuvan viesteistä on, ettei yksittäisellä virolaisella sotilaalla ollut toisen maailmansodan aikana juuri valinnanvaraa. Heitä värvättiin ensin puna-armeijaan, osin pakotettiin. Kun miehityshallinto vaihtui 1941, virolaisia alettiin mobilisoida Saksan joukkoihin. On laskettu, että virolaisia taisteli Neuvostoliiton puolella yhteensä 55.000 ja Saksan armeijassa 72.000 miestä. Niinpä elokuvan alaotsikko, ”Veli veljeä vastaan”, on hyvin kuvaava.
Virolaiset sotilaat eivät elokuvan tekijöiden mukaan taistelleet aatteen puolesta, eivät kommunismin eivätkä fasismin. Natsi-Saksan ihannoimisesta tai kansallissosialistisesta paatoksesta ei näy elokuvan sotilaiden ajatuksissa jälkeäkään. Saksan armeijaan virolaiset lähtivät haluttomasti niin kauan kuin taistelut käytiin Viron ulkopuolella. Kun 1944 alkoi olla selvää, että pian sotaa käydään Viron maaperällä, Saksan toimeenpanema mobilisointi ylitti odotukset.
Suomalais-virolaisena yhteistyönä syntyneen 1944 -elokuvan kohdalla tällainen pitkähkö johdanto on tarpeen, sillä elokuvassa tapahtumia ei liiemmin selitellä. Katsojan oletetaan omaavan ainakin perustiedot Viron historiasta toisen maailmansodan melskeissä. Tämä on elokuvan ymmärtämisen kannalta ongelmallista, erityisesti monille meistä suomalaisista.
Kun Helsingin Reservin Sanomat hiljan arvioi elokuvasta tehtyä dvd:tä, se luokitteli elokuvan ”valehtelematta yhdeksi viime vuosien parhaista sotaelokuvista”. Ja jatkoi: ”Jos elokuva jäi katsomatta viime syksynä elokuvateattereissa, on korkea aika korjata virhe.”
Erinomainen suositus tulla 14.4. Senioriupseerien kerhon järjestämään elokuvailtaan Finnkinon teatteriin Tennispalatsiin. Siitä enemmän Senioriupseerien kerhopalstalla.
Göran Lindgren
Lue elokuvasta lisää:
Ahonen, Anneli: Katse kipeään. Virolaismiehet taistelivat jopa toisiaan vastaan toisessa maailmansodassa. Elokuvaohjaaja Elmo Nüganen tuo valkokankaalle nyt sen, mistä moni ei ole ikinä pystynyt puhumaan, HS Teema 4/15, s. 58-63
Jaa uutinen: