2023-04
CIOR:n kesäkongressi onnistui erinomaisesti
Suomen Reserviupseeriliiton 26.–30.6. järjestämä CIORi:n, CIOMR:n ja CISOR:n kesäkongressi onnistui erinomaisesti.
Järjestelyihin osallistui reserviupseereita ja reservin aliupseereita eri puolilta Suomea. Kauimpaa tulijat olivat Pohjois-Pohjanmaalta ja Koillismaalta. Ikähaarukka alkoi syntymävuodesta 1942 ja ylsi vuoteen 2001 asti. Kaiken kaikkiaan vuosina 2022 ja 2023 prosessiin osallistui yli 100 suomalaista reserviläistä eri vapaaehtoisrooleissa.
Tuloksena oli erinomaisen onnistunut kesäkongressi, jossa kiitosta tuli yleisjärjestelyiden lisäksi mm. tiloista, viestinnästä, ruoasta ja asiakaspalvelusta.
Kongressikokemusta varjosti iäkkään hollantilaisen reserviläisen menehtyminen tapaturmaisesti perjantaina 30.6.2023 Santahaminassa. Kriisi osoitti, että puolustusvoimien kantahenkilökunnan jäsenet ja reserviläiset kykenevät vahvaan yhteistoimintaan tiukassakin tilanteessa.
Kesäkongressin yhteydessä juhlistettiin sitä, että olemme nyt paitsi NATOn jäsen myös CIORin ja lääkintäreserviupseerijärjestö CIOMR:n täysjäsen.
Aaro Mäkelä ja CIOR:n puheenjohtaja Toomas Luman allekirjoittivat ilmoituksen RUL:n täysjäsenyydestä CIOR:ssa.
RUL:n täysjäsenyyden CIOMR:ssa vahvistivat CIOMR:n pääsihteeri Graham Banks, Aaro Mäkelä, CIOMR:n puheenjohtaja Johan Storm Mucnh sekä Suomen edustaja CIOMR:ssa Tapio Kalema.
Suomelle menestystä MILCOMP:ssa
Yksi kongressiviikon suuritöisimmistä tapahtumista oli MILCOMP-sotilasmoniottelu. Rankassa kilpailussa oli mukana 30 joukkuetta. Kokonaiskilpailun voitti jälleen Saksa (DEU 3) 7746,64 pistettä niukasti ennen Suomea (FIN 3) 7491,96. Saksalaiset olivat parhaita ammunnassa ja esteradoilla, mutta vaativan suunnistusmarssin voiton vei Suomen joukkue Simo Jääskeläinen, Janne Hyvärinen, Mikko Välivirta. Kärkikaksikko teki selvän, yli tuhannen pisteen eron seuraaviin joukkueisiin (DEU 1, DEU 2, EST 2 ja NDL 1).
Suomen joukkue Janne Hyvärinen, Mikko Välivirta ja Simo Jääskeläinen olivat esteradoilla, ammunnoissa ja kokonaiskilpailussa kakkonen Saksan jälkeen. Suomi voitti kilpailun päättäneen suunnistusmarssin.
Naisten sarjan paras oli suunnistusmarssin voittanut Viro (EST 1) ennen Suomea (FIN 2) ja Alankomaita (NLD 4). Suomen joukkueessa menestyksellisesti kilpailivat Hilja Hautamäki, Mirka Mannersuo ja Linnea Saarikangas.
Suomen kolmas joukkue (FIN 1, Joni Hyväri, Teijo Sirniö Elia Holma) oli kokonaiskilpailun 28. Lisäksi Heidi Reijo kilpaili 16. sijoittuneessa INT 2 -joukkueessa, jonka muodosti kolme eri maiden urheilijaa.
MILCOMP:n lajikohtaiset ja kokonaistulokset löytyvät netistä: MILCOMP 2023 – (cior23.fi)
Seuraava kesäkongressi Tallinnassa
Kesäkongressi pidetään seuraavan kerran Tallinnassa loppukesästä 2024. CIOR:n puheenjohtajuus vaihtuu seuraavan kesäkongressin yhteydessä. Todennäköisesti Suomi yhdessä Norjan ja Ruotsin kanssa muodostavat seuraavan CIOR:n puheenjohtajatiimin.
Tulevina vuosina kansainvälinen yhteistyö tiivistyy ja RUL on kehittämässä omaa kv-toimintaansa. Syksyn aikana avautuu jäsenistön haettavaksi useita kv-toiminnan luottamustehtäviä.
Ensi vuonna liiton jäsenillä on myös mahdollisuus osallistua useisiin CIOR-aktiviteetteihin, mm. CLA-kielikoulutukseen, CIMEX-harjoitukseen, MILCOMP-kisaan sekä nuorten upseerien YROW-kurssille ja nuorten lääkintäalan upseerien JMROW-kursseille. Näistä hakuprosesseista liitto tiedottaa keväällä 2024.
Teksti: Reserviupseeriliitto
Kuvat: Reserviupseeriliitto, jutun pääkuva Harri Kettunen
Juttu on julkaistu alun perin Reserviupseeriliiton verkkosivuilla 3.7.2023.
Jaa uutinen: