Tosiasioiden tunnustaminen

/in /by

Aluksi kaksi aiheeseen liittyvää lainausta, vanhaa, mutta aina niin ajankohtaista. Ensiksikin generalissimus J. Stalinin kommentti Vatikaanista: ”Montako divisioonaa paavilla on?”. Ja toiseksi entisen presidenttimme J.K. Paasikiven toteamus: ”Tosiasioiden tunnustaminen on kaiken viisauden alku”. Tässä presidenttimme lainasi englantilaista filosofia lordi John Actonia.

Tosiasioiden tunnustamiseen liittyvät myös äskettäin julkaistut kaksi selvitystä. Ensiksikin parlamentaarisen selvitysryhmän raportti ”Puolustuksen pitkän aikavälin haasteet” ja toiseksi Puolustusministeriön tulevaisuuskatsaus ”Suomen puolustus 2020-luvulla”.

Suomen turvallisuuden kannalta molemmissa on yhtenevät sävelet. Näistä keskeisimmät ovat puolustusvoimiemme taloudellisten resurssien turvaaminen. Tähän sisältyvät ennen kaikkea yleisen asevelvollisuuden säilyttäminen sekä lisäresurssit tarvittavien joukkojen varustamiseksi. Kysymyshän on suoritetun puolustusvoimauudistuksen jatkosta ja uskottavasta puolustuskyvystä. Tällöin kyseessä on sekä henkinen maanpuolustustahto että materiaalinen suorituskyky.

Puolustusvoimauudistuksen yhteydessä reservin määrä aleni olennaisesti. Mutta toivoakseni vain määrällisesti, ei varustuksen ja toimintaedellytysten kannalta. Tämä toiveeni perustuu siihen luottamukseen, jota tunnen vastuullisia poliittisia päätöksentekijöitä kohtaan. Siksi seuraavassa poimin edellä olevista selvityksistä kokonaisturvallisuuteen liittyviä kannanottoja. Tämä tarkoittaa varautumista, siviilimaanpuolustusta tai yhteistoimintaa/ kumppanuutta puolustusvoimien kanssa. Nämä valinnat olen tehnyt erityisesti meille, joille ei ole enää sijoitusta reservissä.

Aloitan parlamentaarisesta selvitystyöryhmästä, jonka puheenjohtajana toimi RUK:n kurssin 130 kurssiveli Ilkka Kanerva. Raportissa todetaan mm: ”Toimivalla viranomaisyhteistyöllä ja toimintamallilla turvataan yhteiskuntamme kriisinsietokyky, joka on riippuvainen myös kansalaisten luottamuksesta valtionhallintoon ja puolustusvoimiin”.

Tuo jälkimmäinen katsaus jatkaa edellistä ajatuskulkua seuraavasti: ”Yhteiskunnan toimivuus edellyttää sen perustoimintojen, maa-, meri ja ilma-alueiden sekä kyberulottuvuuden turvaamista. Tähän tehtävään muokattu suomalainen kokonaisturvallisuuden konsepti on maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen. Se nojaa viime kädessä kansakunnan keskinäiseen luottamukseen ja tahtoon tehdä asioita yhdessä yhteisen edun nimissä. Kokonaisturvallisuuden yksi keskeinen osatekijä on sotilaallinen maanpuolustus. Siinäkin on kyse luottamuksesta ja yhdessä tekemisestä, koska se nojaa yleiseen asevelvollisuuteen ja kansan vahvaan tukeen”.

Sana turvallisuus samoin kuin sota on saamassa uuden sisällön. Tässä lainaan Puolustusministeriön katsausta. ”Kuten Ukrainassa on nähty, korostuvat voimankäytössä sen eri keinot ja niiden yhdistelmät. Niin sanotussa hybridisodankäynnissä perinteisten sotilaallisten keinojen ohella käytetään epäsymmetrisiä keinoja, painostuksen eri muotoja sekä informaatio- ja kyberoperaatioita tai niiden yhdistelmiä. Sotilaallista voimaa voidaan käyttää osana muita voimankäytön välineitä ja yhdistelmiä tai sillä voidaan uhata epäsuorasti. Usein tuottajaa ei aina pystytä tunnistamaan. Toiminnan ei aina tarvitse olla fyysistä, vaan haluttu vaikutus voidaan saada aikaan eri tavoin, kuten informaatio- operaatioilla. Lisäksi uhkat kohdistuvat tulevaisuudessa yhä enemmän yhteiskunnan kriittisiin toimintoihin ja kansalaisiin”. Laittamattomasti sanottu!

Lainaukset vahvistavat selkeästi, että työ varautumisen ottamiseksi osaksi reserviläistoimintaa on ollut enemmän kuin oikeaan osunutta ja juuri tähän aikaan sopivaa. Tässä Helsingin (pääkaupunkiseudun) reserviupseeri- ja reserviläispiirien ja vastaavien Uudenmaan piirien työ on ollut uraauurtavaa. Varautumistyössä pää on avattu. Muutama toimintakokonaisuus toteutunee lähiaikoina ja eräitä valmistellaan. Näistä asioista kiinnostuneet: ota yhteyttä oman kerhosi varautumistoiminnasta vastaavaan. Se kannattaa.

Toivon, että luette käsittelemäni asiakirjat. Ne löytyvät mm puolustusministeriön nettisivuilta.

 

 

 

Teksti: Risto Piekka, res.majuri
Töölön Reserviupseerit ry

Komppanianvääpelikurssi Tallinnassa

/in /by

Helsingin Reserviupseeripiirin ja Helsingin Seudun Reserviläispiirin kouluttajista koottu ryhmä toteutti Virossa, Tallinnassa 24.-26.10. Komppanian vääpeli–kurssin osana MPK:n Helsingin piirin järjestämää Kansainvälinen yhteistoiminta 2 –kurssia.

Tavoite kirkkaana mielessä

Alun perin kansainvälinen yhteistoiminta kurssi 2 (Komppanian vääpeli) piti toteuttaa kahdessa osassa, joista ensimmäinen olisi ollut Suomessa ja toinen osa Tallinnassa. Kaitseliitin Pääesikunnan toiveesta ensimmäinen osa siirrettiin. Näin ollen Virossa nyt toteutettu osuus oli sisällöltään sama mikä suunniteltiin Suomeen. Kurssin sisältö ja opetustavoitteet tulivat pyyntönä Tallinnan malevasta. Opetustavoitteiden mukaisesti suunniteltiin kouluttajien kesken ensin sisällöllinen rakenne. Mistä asioista tulisi tulevia kurssilaisia kouluttaa ja miten tuo sisältö opetettaisiin. Koulutuksen pohjaksi otettiin kokemuksellinen tilanne, jossa koulutettavat heitettäisiin keskelle esimerkkitapauksia, joihin koulutettavien tulisi reagoida. Harjoitukseen rakennettiin virtuaaliorganisaatio, jossa oli kaksi komppanian vahvuista yksikköä, koostuen päälliköstä ja vääpelistä. Näiden lisäksi olisi kouluttajien muodostama pataljoonan esikunta ja komppanioiden joukkueet. Näiden osien välillä simuoitaisiin toimintaa ja tapahtuvaa viestiliikennettä.

Kouluttajat

Kurssilla oli kouluttamassa aktiivisesti toimivia reserviläisiä, joilla kaikilla oli käytännön kokemusta vääpelin toimista kotimaassa ja osalla jopa ulkomailta. Kouluttajien ja kurssin johtajana kapteeni Jukka Mattila, kurssin vääpelinä kersantti Mikko Korhonen ja pääkouluttajana ylikersantti Kaarlo Hyvärinen. Varsinaisina kouluttajina toimivat majuri Sakari Väliahde, ylikersantti Jari Oksman, ylikersantti Martti Vakkala, kersantti Seppo Siimeslehto ja ylikersantti Nikolai Ylirotu. Torstaina kohti Viroa Harjoituksen tulevat kouluttajat tapasivat torstai-iltana Länsisatamassa 23.10. matkustaakseen Tallinnaan. Laivamatkan aikana tulevaa koulutusta käytiin vilkkaasti lävitse, vaikka suunnittelua oli tehty hyvinkin tarkkaan etukäteen, kokemuksesta aina asiat muuttuvat. Tallinnassa vartiokomppanian päällikkö Alar Olup oli toivottamassa joukkomme tervetulleeksi ja organisoi siirtymisen varuskunta-alueelle, jossa harjoitus ja majoitus tulisivat olemaan. Saapumisen jälkeen siirryimme harjoituksen mukaisiin asuihin. Kouluttajille oli puolustusvoimien ohjeiden mukaisesti anottu lupaa käyttää ulkomailla sotilaspukua m/05. Puolustusvoimat hyväksyi anomuksen.

Jalkautumisvaihe perjantaina

Perjantai 24.10 käytettiin toimintaalueeseen tutustumiseen ja kurssisuunnitelman läpikäyntiin virolaisten isäntien kanssa, joita edustivat Kaitseliiton Tallinnan Malevan esikuntapäällikkö Andres Välli sekä vartiokomppanian päällikkö Alar Olup. Perjantai aamupäivä meni tutustuessa paikkoihin ja koulutuksen yksityiskohtia hioessa. Suunnitteluosuuden ja viimeisten yksityiskohtien jälkeen olimme valmiit aloittamaan. Kurssilaiset saapuivat iltapäivällä ja lyhyiden esittelyiden jälkeen koulutus saattoi alkaa. Koulutus aloitettiin kolmen tunnin teoriaosuudella, joissa käsiteltiin komppanian vääpelin tehtäviä, vaatimuksia vääpelin toiminnalle sekä komppanian kokoonpanoa. Käytössä oli virolaisten nato-yhteensopivat proseduurit.

Lauantai, kokemuksellista oppimista

Kurssi koulutti komppanian vääpeleitä. Lauantaina pidetty soveltava harjoitus oli suunniteltu sotapeliksi, jossa pääpainopiste oli huoltotilanneilmoituksen laatimisella pataljoonan esikuntaan, komppanian päällikön ja komppanian vääpelin välisessä yhteistyössä, sekä johtamistoiminnassa. Harjoitus rakennettiin sisätiloihin ja sisälsi kaksi komppaniaa, yhden simuloidun joukkueen, joka kuvasi kahden komppanian kaikkia joukkueita ja simuloidun pataljoonan esikunnan. Johtaminen ja viestiliikenne hoidettiin kenttäpuhelimella ja läheteillä. Kurssilaisia oli yhteensä 7. Kurssilaisten kokemus vääpelintehtävistä vaihteli. Tämä tuli nopeasti esille ryhmäkohtaisina eroina, toiset tarttuivat rivakasti ongelmiin ja ratkaisivat ne useimmiten hyvinkin kevyellä opastuksella. Toiset taas vaativat hiukan enemmän kannustamista ja ohjaamista. Päivän lopulla erot kuitenkin alkoivat tasoittua ja viimeisten tehtävien tullessa kohdalle kouluttajien tarvitsi vain enää nyökytellen hyväksyä tehdyt ratkaisut. Kurssin opetus perustui kokemukselliseen oppimiseen, jossa kolme henkilöä toimi komppanian komentopaikkana siten että kukin oli 2 tuntia kestävällä vuorollaan joko komppanian päällikkö, vääpeli tai viestimies/lähetti. Taustalla pyöri pataljoonankomentajana ja komppanianpäällikön perustehtävät käskytyksineen. Vääpelin tehtävänä oli kerätä huoltotilanneilmoituksen tiedot ja lähettää huoltotilanne- ja henkilöstövahvuusilmoituksia pataljoonan huoltopäällikölle. Toimintaa monipuolisti joukko ennakolta valmisteltuja tapahtumia, jotka pelattiin tilannekuvauksina. Vääpelin päätettäväksi tuli esimerkiksi järjestää lonkkamurtumapotilaan evakuointi, kenttäpostin jako, ammustarvikeporrastuksen vastaanotto ja jako. Jokaisen tilannekuvaksen ratkaisu jäi toimivalle organisaatiolle. Kouluttajat tukivat ja konsultoivat kunkin oppilaan omaa päätöksentekoprosessia. Itselleni jäi viikonlopusta erittäin hyvä maku, järjestelyt toimivat kiitettävästi järjestäneen seuran toimesta. Myös oppilaat olivat motivoituneita, vaikka päivä hiukan venyikin molempina päivinä. Oman kiitoksensa ansaitsevat kouluttajat. Henki oli hyvä alusta lähtien ja päivät jatkuivat hyvinkin vilkkaiden keskustelujen lomassa myöhään iltaan.

Toivon että tämänkaltaista kädenojennusta lahden yli voidaan jatkaa ja voimme tukea toisiamme koulutuksen merkeissä ja kokemusten vaihdossa.

Teksti: Nikolai Ylirotu
Kuvat: Sigrid Hartman

Kapteeni Jukka Mattila

Kestäviä ratkaisuja uusiin uhkakuviin

/in , /by

Teksti: Jukka Mattila

Kainalo: Jukka Mattila Kapteeni res. Jukka Mattila on 46-vuotias KTM Helsingin Etelä- Haagasta. Hän on toiminut 25 vuotta reserviupseeritoiminnan eri lohkoilla. Mattilalla on muun muassa kuuden vuoden kokemus HRUP:n hallituksessa ja hän toimi kymmenen vuotta HRUP:n piirivaltuustossa. Lisäksi RUL:ssa Mattila on toiminut aktiivisesti liittovaltuutettuna seitsemän vuotta (2007-2013) ja varajäsenenä viisi vuotta (2004-2007, 2013).

Maanpuolustuksen näkökulmasta vuosi 2014 jää monella tavalla käännekohdaksi. Venäjän toimet Ukrainassa ovat nostaneet kansalaisten turvallisuusnäkemykset hyvin laajaan julkiseen keskusteluun. Meillä on naapurimaana valtio, joka on valmis käyttämään voimakeinoja saadakseen takaisin entisenlaisen poliittisen ja maantieteellisen suurvalta-asemansa. Toiseksikin puolustusvoimilta loppuvat rahat. Kolmanneksikin Helsingin Reserviupseeripiirin jäsenmäärän jatkuva pienentyminen vienee jäsenluvut alle 4000:n, mikä heijastelee yleisempää ja varteenotettavaa trendiä vapaaehtoisen maanpuolustustyön saralla.

Uhkakuvat ovat muuttuneet

Venäjän toimet Ukrainassa eivät jääneet sivuheijastuksia Itämerelläkään. Meillä Suomessa se on näkynyt sotilaskoneiden rajaloukkauksina. Niiden viesti Ukrainan kriisin kontekstissa on selkeä: me olemme suurvalta ja halutessamme teemme mitä haluamme. Kriisin myötä on esiintynyt isompia ja pienempiä tapahtumia vasten Venäjän pitkää EU-rajaa, epäillystä ihmisryöstöstä suoraviivaiseen poliittisen painostukseen. Tilannekuva on vähintäänkin huolestuttava. Uhka turvallisuuden horjumiselle on konkreettinen ja se näkyy myös suomalaisten arkisissa näkemyksissä ja muuttuneissa asenteissa.

Kansallisen turvallisuuden ylläpitämisessä Puolustusvoimat on nyt uuden tilanteen edessä. Rahat on loppu, uhkakuvat muuttumassa. Keinoja valmiuden ja osaamisen ylläpitoon täytyy löytyä muualta kuin vanhoista rakenteellisista ja asenteellisista ratkaisuista. Kertausharjoitukset ovat perinteisesti olleet reservin toimintakyvyn ylläpitävä voima, mutta niiden määrä on romahtanut 2000-luvulla. Vuonna 2004 kertausharjoituksissa koulutettiin yli 35 000 reserviläistä. Vastaavasti vuosina 2012 ja 2013 vajaat 5 000 kutsuttiin kertausharjoituksiin, vaikka tavoitteena oli kouluttaa 25 000 henkilöä vuosittain. Selkeä aritmeettinen lopputulema on, suoraan sanoen, että reservin osaamistaso ja erityisesti päällystön kyky hoitaa reservin johtajan tehtäviään on rapautunut. Tällä on merkitystä sekä yksilöille että kansallisesti koko Suomen maanpuolustustahdolle. Oleellinen kysymys kuuluu, onko reserviupseereille kuuluva yhteiskunnallinen tehtävä tasapainossa sen toteuttamisen varmistamiseen käytettyjen resurssien kanssa. Kuinka varmistetaan, että reservin upseerit säilyttävät ammattitaitonsa ja pysyvät mukana puolustusvoimien organisatorisen ja teknisen kehityksen mukana? Saako reservin upseeristo riittävästi koulutusta?

Reserviläiset resursseina?

Vapaaehtoisen maanpuolustuksen piirissä 1990-luvun puolivälissä alkanut positiivinen heiluriliike jäsenmäärän suhteen on palautumassa lähtöasemiin. Perinteinen maanpuolustustyö, joka käytännössä tarkoittaa maanpuolustushengen ylläpitoa ja reserviläisten yhteenkuuluvaisuuden tunteen lujittamista, elää ja voi hyvin, mutta sitä vaivaavat toiminnalliset ongelmat. Jäsenkunnan ikärakenteen takia vanhat poistuvat viimeiseen iltahuutoon ja nuoria on vaikea saada mukaan, perälauta vuotaa. Kenttätyö ja sotilaallinen koulutus Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK:n kautta tarjoaa myös yhden konkreettisen väylän toimintaan, mutta sen toimintaa haittaa nousujohteisen koulutuksen puute ja tarvittavan kouluttajapoolin niukkuus. Myös miehistön saaminen mukaan harjoituksiin ja koulutukseen on haaste.

Puolustusvoimien todelliset tarpeet saada lisää voimavaroja koulutukseen ja reservin toimintakyvyn turvaamiseen uudessa muuttuneessa turvallisuustilanteessa tarkoittaa uusia toiveita vapaaehtoisille toimijoille. Yhtenä positiivisena aloitteena voidaan nähdä maavoimien paikallisjoukko-konsepti. Paikallisjoukot ovat 1.1.2015 osan sodan ajan joukkoja (n. 20% koko vahvuudesta) ja niitä käytetään paikallisten kohteiden turvaamiseen. Huomionarvoista on, puolustusvoimat on ilmoittanut että paikallisjoukkojen koulutuksessa hyödynnetään laajasti vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen mahdollisuuksia ja vapaaehtoisuutta. Toistaiseksi tämä juhlapuhe on unohdettu käytännön organisoitumisessa, kuten Reserviupseeriliiton puheenjohtaja Mikko Halkilahtikin totesi kirjoituksessaan 9.9.2014: ”Aluetoimistot ovat ilmeisesti jo sijoittaneet henkilöstön paikallispataljooniin, vaikka meidän reserviläisjärjestöjen tehtäväksi suunniteltiinkin tukea aluetoimistoja henkilöstön sijoittamisessa. Myös reserviläisten siviilikoulutus, työkokemus ja harrastukset sekä omaehtoisuus piti rekrytoidessa ottaa huomioon. Tietääkseni tätä ei ainakaan tässä vaiheessa huomioitu, toivotaan että asia jatkossa korjaantuu.” Mitä tuosta voi päätellä? Omilla toimillaan puolustusvoimat tekee teesistään ”reservi on voimavaramme” pelkän vitsin. Aktiiviselle, järjestäytyneelle reserviläiskunnalle, RUL:n ja RES:n jäsenille on tyhjien lupausten lisäksi tippunut vain muruja pöydältä viimeisen 15 vuoden aikana.

Uudistuva käytännön toiminta

Reserviupseeriston ja –aliupseeriston ydintehtävä 1940-luvun lopulta lähtien on ollut maanpuolustushengen säilyttäminen elävänä ja puolustuslaitoksen legitimiteetin turvaaminen. Järjestäytyneet reserviläiset ovat omalla verkostollaan pitäneet yllä puolustusvoimien arvostusta yhteiskunnassa. Lisäksi veteraaniperinteestä huolehtiminen on meille tärkeä henkisen perinnön ylläpitotehtävä, ja se on lisääntynyt huimasti kun varsinaisten veteraanijärjestöjen työ hiljalleen siirtyy muiden harteille. Aina 1990-luvulle saakka, johtuen kansainvälisistä sopimuksista ja ulkopoliittisista syistä, maanpuolustushengen ylläpito muotoutui järjestöjen painopisteeksi ja luonnollisesti toimintamuodot ja rakenteet valittiin sen mukaan. Perinteisen reserviupseerityön toimintamuodot vuosikokouksineen, esitelmineen, lippulinnoineen ja maanpuolustusjuhlineen ovat tärkeä osa maanpuolustushengen ylläpitoa. Kuitenkin reserviupseeriyhdistykset kärsivät jäsenmäärän supistumisesta, joten tekijöitä on vuosi vuodelta vähemmän ja ikääntyminen näkyy selkeästi ja konkreettisesti kerhojen hallituksissa. Ja ennen kaikkea: koulutuskentillä ja rekrytointitilaisuuksissa kohtaamani 20-25 –vuotiaat reservin vänrikit kaipaavat käytännön toimintaa, ryynäämistä ja johtamistaitojen ja sotilaallisten valmiuksien kartuttamista. Tämä yhtälö on matemaattisesti yhtä kestämätön kuin puolustusvoimien rahapula ja reservin koulutustavoitteet. Jos me itse emme reserviupseereina huolehdi reserviupseeriston tiedon ja taidon kasvattamisesta, sitä ei kukaan muukaan tee puolestamme. Samalla kun ylläpidämme tiedollisia ja taidollisia valmiuksia, toteutamme myös tehtävistämme tärkeintä. Motivoitunut ja sitoutunut reservin upseeri varmistaa, että yleinen maanpuolustustahto säilyy.

Tiedostetut tarpeet ja uusia suuntia

Yhdessä nämä kolme asiaa – uhkakuvan muutos, puolustusvoimien taloudellinen tilanne ja vapaaehtoisen kentän rakenteelliset ja toiminnalliset ongelmat – asettaakin tärkeän haasteen uudistumiselle: kykeneekö reserviupseeristo löytämään uuden fokuksen työlleen muuttuneessa toimintamaisemassa? Oma näkemykseni on selkeä. Puolustusvoimien pitää rakentaa selkeä vapaaehtoisen maanpuolustuksen toimintamalli, joka hyödyntää reserviläisten tahtoa ja taitoa. Reserviupseerit pitää sitouttaa vahvemmin koulutustehtävien toteuttamiseen kokonaismaanpuolustuksen kentällä. Reserviupseeritoiminnassa, sekä kerho-, piiri- että liittotasolla uudet painopisteet tulee luoda nuorten upseerien sitouttamisen ehdoilla. Tästä huolimatta perinteistä me pidämme kiinni. Oman organisaation huoltaminen ja järjestötyö on erittäin arvokasta ja siinä toteutuu missiomme peruspilari: maanpuolustustahdon kivijalka Suomessa ovat reserviupseerit. Mutta polku joka meillä on edessämme, vie tiiviimpään osallistumiseen sotilaallisten valmiuksien kehittämiseen. Reservin upseereina luonnollisesti me olemme puolustusvoimia varten, mutta kansalaisina meillä on oikeus edellyttää, että puolustusvoimat ovat meitä varten. Näistä näkökulmista, 25 vuoden kokemuksella reserviupseeritoiminnasta, olen pyynnöstä asettunut käytettäväksi, kun Helsingin Reserviupseeripiirille valitaan uutta puheenjohtajaa. Perustyömme toimintamallit ovat hyvällä kantilla, erityisesti ammuntasektoria on kehitetty viime aikoina vahvasti. Mielestäni se mitä tulevaisuudessa tarvitaan, on koko reserviupseeriston toiminnan tarkoituksen kirkastaminen, kokonaismaanpuolustusta paremmin palvelevien toimintamuotojen kehittäminen ja aktiivisemman yhteistyön rakentaminen eri toimijoiden kesken, joista alueellisesti tärkeimmät ovat Helsingin Seudun Reserviläispiiri ja MPK.