Baltic Sea Shooting Cup 2026 joukkuekilpailun voitto Suomeen

Huolimatta siitä, että allekirjoittanut on suorittanut SRA-kortin vuonna 2010 ja maksanut ensimmäisen IDPA-jäsenyytensä Yhdysvaltoihin vuonna 2016, on minulta mitä ilmeisimmin jäänyt pimentoon kokonainen erillinen kilpaa ampumisen maailma. Nähtävästi ympäri Eurooppaa reserviläiset, alueelliset puolustus- tai maakuntajoukot sekä muut vapaaehtois- ja ammattilaisasejoukot kilpailevat jatkuvasti pohjimmiltaan ystävällismielisissä ampumakilpailuissa, joissa mitataan osallistujien tai osallistujajoukkueiden ampumataitoja usein järjestävän maan asevoimien kalustolla. Yksi tällaisista kilpailuista on ensi vuonna 100-vuotisjuhlavuottaan viettävä Baltic Sea Shooting Cup.

Baltic Sea Shooting Cupin syntytarina ja historia, pähkinänkuoressa, on 1920-luvulla, jossa Tallinnan Suojeluskunnan sekä Helsingin Suojeluskuntapiirin välillä järjestettiin ystävällishenkisiä ampumakilpailuja puolin ja toisin. Vuodesta 1999 lähtien kilpailu on laajentunut siten, että kilpailuun on osallistunut Ruotsin, Latvian, Liettuan, Tanskan sekä Puolan ja Saksan joukkueita ja kilpailun nimeksi vakiintui näin Baltic Sea Shooting Cup.

Minä sain kuulla vuoden 2026 Puolassa järjestettävästä kilpailusta yhdistyksemme, Ammattilaisten reserviläis- ja maanpuolustusyhdistys ry:n, aktiivin, Tommin kautta. Tommi oli osallistunut kilpailuun kerran aikaisemmin, ja julisti, että hän oli saanut yhdistyksemme puheenjohtajalta pyhän tehtävän perustaa yhdistyksemme jäsenistöstä joukkueen kilpailuun. Joukkueen, joka toisi kilpailun halutun kiertopalkinnon Suomeen!

“No se on sellanen ystävällismielinen hyvän mielen ampumakilpailu”, Tommi kuvaili, kun kysyin kilpailun luonteesta. Tässä vaiheessa saatoin jo olla lupautunut lähtemään, tietämättä kilpailusta sen enempää. Kuvailuhan kuulosti hyvältä. Toinen joukkueemme jäsen, Kim, sen sijaan kertoi, että tiedossa olisi “haastava ja vaativa ammuntakilpailu, jossa mitattaisiin joukkuetaitoja, yksilötaitoja sekä kylmähermoisuutta moninaisilla ammuntarasteilla”. Kimillä oli myös jäänyt edellisestä osallistumiskerrastaan vähän hampaan koloon, joten tiesin, että hänellä oli halu voittaa. Ei siis paineita. Ensikertalaisina kilpailuun joukkueessamme osallistuisimme minä sekä Eeva.

Tiedossa olisi siis viikonloppumatka Puolaan, jossa yöpyisimme järjestävän tahon, Wojska Obrony Terytorialnej (WOT / “Alueelliset puolustusjoukot”), varuskunnassa n. tunnin ajomatkan päässä Varsovasta, Varsovan pohjoispuolella. Kilpailu ammuttaisiin järjestävän tahon aseilla, heidän järjestämillään rasteilla. Meidän piti tuoda käytännössä vain itsemme sekä muutamat kilpailun kannalta tarpeelliset varusteet. Ja tietysti M05 -paraatipuvut kilpailun virallisia seremoniamenettelyjä varten! Edustimmehan Suomea ja Suomen asevoimia! Käytännön järjestelyissä meitä avusti aina lentojen varaamisesta lähtien joukkueenjohtajan roolissa vastaavia kilpailuja ympäri Eurooppaa kiertänyt konkari, Helsingin Reserviläispiirin toiminnanjohtaja Jari Gerasimoff.

4.9.2026 koitti nopeasti ja kello aamuyöllinen kello kolmen herätys oli totuttuun tapaan hapokas. Siirtymä Helsinkiin, josta Finnairin loikalla Varsovaan, ja olimme perillä. Meitä vastassa oli 19-vuotias aluepuolustusjoukkojen tarkka-ampujaryhmän Kamil kuljettajineen. Kamil oli yhdyshenkilömme, joka koko viikonlopun ajan huolehti siitä, että meillä olisi kaikki mitä tarvitsemme ja että olisimme oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Kiitos Kamilille, emme olisi voineet toivoa parempaa maskottia joukkueellemme!

Perjantaina tutustuimme mielenkiintoiseen Warsaw uprising -museoon, jonka jälkeen siirryimme WOT:n päävaruskuntaan Zegrze:n kylään, josta tulisi viikonlopun ajaksi majapaikkamme ja tukikohtamme. Illalla kävimme Ruotsin ja Liettuan joukkueiden sekä järjestäjädelegaation edustajien kanssa syömässä paikallisessa ravintolassa, ja kilpailuasetelmasta huolimatta keskinäinen henki oli erittäin hyvä!

Lauantaina meillä alkoi perehdytys kilpailussa käytettäviin ampuma-aseisiin. Näitä olivat GROT 5.56, GROT 7.62 NATO, VIS-100 9 mm sekä SAKO M10. Pääsimme suorittamaan aseilla kylmäharjoittelua sekä ampumaan aseiden UTM/Simunition -versioilla, joilla myös yksi kilpailun rasteista ammuttaisiin.

Sunnuntaiaamuna tuhdin aamupalan jäljiltä siirryimme yksityisen puolalaisen patruunavalmistajan ampumaradalle n. 20 minuutin päähän WOT tukikohdasta. Meille ilmoitettiin rasti, josta aloittaisimme kilpailun. Kaikkiaan joukkuerasteja oli 6 kpl, jonka lisäksi kaksi jäsentä kustakin joukkueesta tulisi osallistumaan erilliseen tarkkuusammuntakilpailuun, jossa jokainen kilpailija kilpailisi henkilökohtaisesta voitosta edeten 1v1 erissä kohti finaalia. Kussakin erässä toinen kilpailija eliminoitaisiin, ja lopulta selviäisi voittaja.

Ensimmäinen rastimme oli UTM-rasti. Joukkueesta kaksi toimisi tukielementtinä ja tuhoaisi kuvatulta alueelta tarkkuuskiväärillä neljä ilmapallomaalia sekä konekiväärillä laukauksiin reagoivat maalimiehet (opfor). Tämän jälkeen savuheitteen turvin joukkueen hyökkäyselementti siirtyisi sisään rakennukseen ja ampuisi buddy teamina toimien kaikki vihamielisiksi tunnistamansa maalitaulut sekä maalimiehet. Aseistamattomia tauluja/maalimiehiä ei tullut ampua, se johtaisi rastin pisteiden hylkäämiseen. Saimme lopulta rastista 100 % osumapisteet ja aikammekin oli hyvä. Pieniä tai isompiakin viilailuja kyllä löysimme toiminnastamme. Sama teema jatkui koko kilpailun ajan: joka rastilta löysimme parantamisen varaa.

Seuraavilla rasteilla kannoimme kahvakuulia, kokosimme pistoolin rasituksen alla pyrkien sen jälkeen hengästyneinä tarkkoihin laukauksiin, juoksimme, ammuimme suojan takaa, barrikadien takaa, erilaisista ampuma-asennoista, juoksimme vähän lisää, ammuimme liikkuvan auton lavalta ja juoksimme taas vähän lisää. Joka rastin jälkeen oli tunne siitä, että varmaan joku muu oli ampunut saman rastin paremmin. Toisaalta tuli loistavia yksilösuorituksia, toisaalta tuli myös selviä epäonnistumisia. Voitto tuntui lipsuvan käsistä.

Kaikkien kisarastien sekä ruokailun jälkeen oli “sniper duelin” aika. Joukkueemme osallistujat, Tommi ja Kim, kumpikin vuorollaan haastoivat kilpakumppaninsa, mutta lopulta he molemmat kohtasivat parempansa. Voittaja löytyi lopulta Latviasta, kakkosena Puolan joukkueen erittäin varma, mutta nuori tarkka-ampuja.

Tuloksia odotellessamme kävi “lounge” -nurkkauksessa kova kuhina ja joukkueet spekuloivat keskenään tuloksista. Ruotsalaisille tärkeintä tuntui olevan se, että Tanska peitottaisiin! Niin lopulta kyllä kävikin, ja siitäkös svedut olivat innoissaan!

“Guys, the results are in”, Kamil sanoi pitkän odottelun jälkeen. Tulokset oli nidottu pienen huoltokopin seinään. Jännitys tiivistyi, kun lähestyin tulostaulua, josta onnistuin jo etäältä bongaamaan monen A4-paperin joukosta sen, jossa luki “Team competition results”, ja ensimmäisellä sijalla oli “Team Finland”. JUMALAUTA! Ja vielä huomattavalla piste-erolla toiseksi ja kolmanneksi tulleisiin Latvian ja Puolan joukkueisiin. Mikä fiilis! Alkutuuletusten jälkeen mieli vaelsi jo joukkuekilpailun taustalla pisteytettyyn yksilökilpailuun. 1. Sija, Kim, Finland, 2. sija, Tommi, Finland, 3. sija, Mikko, Finland. Siis kolmoisvoitto myös yksilökilpailussa! Älytön juttu!

Seuraava tunti vietettiin palkintoseremonioiden muodollisuuksissa. Pokaalit, mitalit, lahjakassit, ja tietysti everstit ja kenraalit kiittelivät kilpaa toisiaan, kilpailijoita ja miehiään. Heidän miehilleen kyllä kiitos kuuluukin, sillä kilpailu, rastit ja huolto pyörivät ilman ongelmia ja tunnelma oli koko viikonlopun ajan rento ja hieno, vaikka toisaalta kilpailu loi myös tervettä jännitystä! Erinomaisten BBQ -bileiden jälkeen oli aika siirtyä takaisin kasarmialueelle, jossa käynnistyi pakkaaminen seuraavan aamun aikaista lentoa varten. Tietysti keräsimme vielä usean joukkueen köörin mukaamme paikalliseen, jossa söimme, joimme ja nautimme viimeisen illan tunnelmasta kanssakilpailijoidemme kanssa! Saimmepa myös kutsun Moldovaan paikallisen terrorisminvastaisen poliisiyksikön tarkka-ammuntakilpailuun!

Kaiken kaikkiaan reissu oli erittäin onnistunut, ja tietysti matkan hyvä tunnelma ja toimivat järjestelyt tuntuvat jälkeenpäin vain paremmalta, kun kotiin tuomisina oli joukkuekulta ja yksilöpronssi.

Sanoisin, että sekä Tommi, että Kim olivat kuvailuissaan oikeassa. Kyseessä oli ehdottomasti haastava ja vaativa ystävällismielinen hyvän mielen ampumakilpailu. Takki auki lähtijä kärsii epäilemättä karvaan pettymyksen, mutta kilpailija, joka haluaa kehittyä, haastaa itsensä ja antaa itsestään joukkueelleen voi vaikka voittaa!

Kiitos Jari kaikesta matkamme eteen tekemästäsi työstä. Kiitos Tommi veljeydestäsi, kiitos Eeva hersyvästä persoonastasi ja kiitos Kim analyyttisestä otteestasi! Kyllä tällä kokoonpanolla voisi vielä toistekin lähteä mitalijahtiin!

Kiitos Puola ja kiitos Wojsk Obrony Terytorialnej.

Zawsze gotowi, zawsze blisko – Always ready, always near

Teksti: Mikko Läntinen

Tallinna – Helsinki ampumakilpailuja

Helsingin Seudun Reservinaliupseeripirin ja Viron suojeluskuntien Tallinna malevan välillä kehittyvän yhteistyön merkeissä ehdotti Tallinnan suojeluskunnan silloinen päällikkö majuri Mart Puusepp vuonna 1994 helsinkiläisille, että 1920- ja 1930-luvuilla järjestettyjen vuosittaisten ampumakilpailujen perinne elvytettäisiin. Historialliset kilpailut oli toteutettu Tallinnan suojeluskunnan ja Helsingin Suojeluskuntapiirin välillä. Uusien kilpailujen osalta Helsingin Suojeluskuntapiirin Perinnekilta on taustalla mukana välittämällä tietoa aiemmista yhteyksistä.

Ensimmäinen kilpailu 1990-luvulla järjestettiin 1995 Tallinnassa ja sen voitti Tallinnan suojeluskunta. Seuraavana vuonna kilpailu toimi Suomessa ja tälläkin kerralla kotijoukkue otti voiton.

Eräs kilpailun laajempi merkitys lienee siinä, että sen valmisteluvaiheessa tallinnalaisia perehdytettiin niin sanottuun sovellettuun reserviläisammuntaan, joka on varsin realistinen ampumaurheilumuoto. Virossa tunnettiin tuolloin lähinnä perinteisiä ampumalajeja, staattisempaa ”kympintappamista”.

Vuodesta 1999 kilpailu on laajentunut siten, että Suomen ja Viron lisäksi siihen on osallistunut joukkueita Ruotsista, Tanskasta, Liettuasta ja Latviasta. Laajennetun osallistujajoukon takia kilpailun kieleksi on sovittu englanti ja kilpailun nimeksi päätetty Baltic Sea Shooting Cup (BSSC).

Lähde: Markus Anaja, Virolainen maanpuolustuskenttä ja suomalaisten yhteydet siihen 1986–1996. Julkaisusarja 1: Tutkimuksia nro 73. Maanpuolustuskorkeakoulu, Helsinki 2026, s. 322.