Waldemar Erfurth – sotapäiväkirja 1942–1943

Pekka Visurin toimittama Saksan yhteyskenraalin Waldemar Erfurthin dramaattinen sotapäiväkirja 1942–1943

Waldemar Erfurthin sotapäiväkirja 1942–1943 on jatkoa syksyllä 2017 julkaistulle Pekka Visurin teokselle Saksan kenraali Suomen päämajassa vuonna 1941. Siihen sisältyi suomennos Kansallisarkistossa säilytettävästä Erfurthin päiväkirjasta vuodelta 1941 sekä laaja johdanto-osa, jossa selvitetään jatkosodan alkuvaiheen sotilasyhteistyötä Suomen ja Saksan välillä.

Erfurthin päiväkirjoista oli julkaistu vuoden 1944 osuus suomeksi jo 1950-luvulla, mutta arkaluonteisia tietoja vuosilta 1941–1943 sisältävien päiväkirjojen julkaisemista ei pitkään aikaan pidetty mahdollisena. Yleisesti kuitenkin toivottiin, että saataisiin julkisuuteen niiden kokonaisuus, joka kertoo saksalais-suomalaisen sotilasyhteistyön tarinan alusta loppuun. Tuo toive on vihdoin toteutunut, kun vuonna 2017 julkaistiin jatkosodan alun päiväkirja, ja nyt on suomennoksena valmistunut myös asemasodan vuodet 1942–1943 kattava aineisto.

Kokonaisuudessaan kyseessä on ainutlaatuisen tarkka ja laaja, yli 1 000 sivun dokumentti Suomen historian kriittisestä ajasta tarkasteltuna ylimmän sodanjohdon näkökulmasta ja kirjoitettuna parhaalla ammattitaidolla.

Sotapäiväkirja 1942–1943 kertoo Suomen rintamien asemasodan vuosista, mutta silloinkin tapahtui paljon kiinnostavaa. Saksan yhteyskenraalina Suomessa toiminut Erfurth tuo esille uutta tietoa muun muassa Hitlerin vierailusta marsalkka Mannerheimin luo 4.6.1942 sekä vastavierailusta Saksaan 27. kesäkuuta. Hän oli järjestämässä noita tilaisuuksia.

Päiväkirjoista käy hyvin ilmi Suomen aseman vaikeutuminen vuonna 1943, kun Saksa kärsi tappioita itärintamalla ja joutui etelässä vetäytymään kohti omia rajojaan. Suomessa oli pakko ryhtyä valmistelemaan sodasta irtautumista, mistä syystä suhteet Saksaan kiristyivät. Silti molemmille osapuolille oli yhä tärkeää yhteistyön jatkaminen, ja kenraali Erfurthilla oli keskeinen asema sen järjestelyissä.

Valtiotieteen tohtori, eversti Pekka Visurin toimittamat Erfurthin sotapäiväkirjat vuosilta 1942–1943 ovat suoranaista jatkoa kirjalle Saksan kenraali Suomen päämajassa vuonna 1941 (Docendo 2017) sekä liittyvät aihepiiriltään hänen jatkosodan tapahtumia käsitteleviin aikaisempiin kirjoihinsa Mannerheimin ja Rytin vaikeat valinnat (Docendo 2013) ja Paasikiven Suomi suurvaltojen puristuksessa 1944-1947 (Docendo 2015).

Waldemar Erfurth – sotapäiväkirja 1942–1943, toimittanut ja suomentanut Pekka Visuri (Docendo 2018), sidottu, 528 sivua.

Poimintoja Erfurthin sotapäiväkirjan 1942-1943 sisällöstä:

Epävarmuutta talvella 1942

3.1. Saksan sodanjohdossa (OKW:ssa) valmistellaan esittelyä Hitlerille. ”Mannerheimin ja minun pitäisi ensin arvioida Suomen rintamien tilannetta suuresti muuttuneen kokonaistilanteen pohjalta… Täytyy tunnustaa, että sodan kulku itärintamalla suomalaisten oikealla ja vasemmalla sivustalla viimeisen puolen vuoden kuluessa on mennyt aivan eri lailla, kuin oli suunniteltu. Missään ei ole saavutettu tavoitteita. Aloite on siirtynyt venäläisille. Me emme ole nyt voitossa kiinni vaan keskellä tilannekehitystä, jonka tulevaisuudesta emme voi sanoa mitään varmaa.”

9.1. ”Iltapäivällä Heinrichs oli luonani teellä… Heinrichs kertoi, kuinka hänet oli Keitelin kanssa käydyn neuvottelun jälkeen kutsuttu Hitlerin luo. Hitler oli puhunut hänen kanssaan kokonaisen tunnin ja kerrannut Keitelin ilmoittamia asioita painokkaasti. Hitler sanoi, että hyvin pian tilanne Leningradin alueella on kääntymässä meille merkittävästi suotuisammaksi.

Minulle jäi vaikutelma, että neuvotteluissa ei vielä päätetty, toteutetaanko hyökkäys Sorokkaan ja milloin se voisi alkaa. Koska Mannerheim oli itse ehdottanut tuota hyökkäyssuunnitelmaa, on hänellä nyt selvästi vaikeuksia keksiä sopivaa syytä hankkeesta luopumiselle. Minusta tuntuu joka tapauksessa ilmeiseltä, että hän ei halua aloittaa hyökkäystä.”

18.1. ”Iltapäivällä olin Hanellin luona.  Tilanne ei ole paljon parantunut.  Mannerheim ei toistaiseksi tee mitään uusia päätöksiä vaan haluaa ensin katsoa, kuinka Saksan itärintaman asiat kehittyvät. Suomen päämaja on hyväksynyt Lapin armeijan esityksen suomalaisten ja saksalaisten joukkojen vaihdosta Kiestingin ja Uhtuan suunnilla.”

17.2. ”Heinrichs myönsi, että hänen johdollaan aikanaan toteutettu 16 divisioonan organisaatio ei ole enää ylläpidettävissä. Keväällä 1940, kun tuo sodanajan vahvuus päätettiin, oli arviona, että Venäjä saattaa milloin tahansa hyökätä Suomeen ja olisi jälleen edessä taistelu olemassaolosta. Siksi tehtiin armeija niin vahvaksi kuin mahdollista. Kun sitten keväällä 1941 saatiin Saksasta ensimmäiset vihjeet mahdollisesta yhteisestä sodasta Venäjää vastaan, vaihtui suomalaisten pessimismi liialliseen optimismiin. Nyt toivottiin oikealla salamasodalla päästävän hyvin nopeisiin ratkaisuihin. Syksyllä 1941 tuli jo selväksi, ettei tuo laskelma pätenyt. Täytyi valmistautua pitkään sotaan, ja siihen liittyen piti lähettää vanhimpia ikäluokkia kotiin.”

25.2. ”Heinrichs kertoi, että Suomeen Saksasta tulossa olleet viljalaivat olivat juuttuneet jäihin… Hän ilmaisi huolen, että maaliskuussa Helsingin asukkaille riittäisi leipäviljaa vain 5–6 päiväksi.”

Hitler Mannerheimin 75-vuotispäiville

27.4. ”Heinrichs ilmoitti luottamuksellisesti hallituksen suunnittelevan kaikenlaisia kunnianosoituksia Mannerheimin syntymäpäiväksi. Tasavallan presidentin määräyksellä siirretään puolustusvoimien lippujuhlapäivä toukokuun 16. päivästä kesäkuun neljänneksi, jolloin Mannerheimin syntymäpäivä jää pysyvästi muistopäiväksi. Vanhaa lippujuhlapäivää 16.5. oli vietetty sen muistoksi, että silloin Suomen armeijan joukot tulivat pitämään vapaussodan päätösparaatia Helsinkiin ja siihen liittyi myös saksalaisten tulo Helsinkiin. Tuo sota oli kuitenkin ollut luonteeltaan kansalaissota, joten nyt oli tarkoituksenmukaista erottaa puolustusvoimat sen muistopäivän vietosta.”

27.5. ”Puolen päivän aikaan olin lounaalla tasavallan presidentin luona… Keskustelun kuluessa hän kävi läpi koko Saksan itärintaman kosketellen myös Turkkia ja Japania. Ryti vaikuttaa aluksi viileältä ja varautuneelta, siis sulkeutuneisuudessaan aidolta suomalaiselta. Lähemmän tutustumisen jälkeen hän on hyvin rakastettava. Tänään Ryti oli oikein hyvällä tuulella ja ilmaisi kunnioituksensa saksalaisia sotilaita kohtaan, koska nämä ovat aivan ylivoimaisia puna-armeijan sotilaisiin verrattuna… Kun puhe kääntyi öljykenttiin, Ryti totesi tarpeen suunnata sen vuoksi Saksan hyökkäys Kaukasiaan. Keskustelimme kaksi tuntia.”

30.5. ”Sain kirjeen Hitlerin pääadjutantilta kenraali Schmundtilta. Siinä kerrotaan Hitlerin lahjoista Mannerheimille. Minun ehdottamani taideteoksen sijaan on tulossa Hitlerin kuva omistuskirjoituksella sekä kolme Steyr-maastoautoa, jotka Kempka on jo tuonut. Mahdollisesti tulee myös viinilaatikko. Keitel tulee joka tapauksessa. Johtajanpäämajasta tulee lisäksi ehkä erityisedustaja. Schmundt on tulossa Suomeen 2. kesäkuuta kertoakseen jotain, mitä ei voi sanoa puhelimessa. Hän saapuu lentokoneella Mikkeliin.”

2.6. ”Schmundt seurueineen laskeutui Mikkelin kentälle tasan kello 19… Schmundt kertoi, että Hitler on päättänyt tulla Immolaan 4.6. onnitellakseen Mannerheimia. Hän esitti minulle kysymyksen, onko minulla tiedossani jotain sellaista, joka voisi estää vierailun. Vastasin kieltävästi. Suunnitelman mukaan tulee Johtajanpäämajasta kaksi lentokonetta Immolaan 4.6. kello 12.30. Sotamarsalkka Keitel tulee Hitlerin mukana samoin kuin tavanomainen seurue. Hitlerin tulo täytyy turvallisuussyistä pitää salassa mahdollisimman kauan. Vasta hieman ennen erikoisjunien lähtöä Helsingistä ja Mikkelistä 3.6. illalla saa tasavallan presidentille ja marsalkalle kertoa asiasta.”

4.6. ”Hitlerin ja Mannerheimin välisen lyhyen tervehdyksen jälkeen siirtyivät korkeat herrat (Hitler, Keitel, Ryti ja Mannerheim) marsalkan salonkivaunuun… Sen jälkeen tapahtui pitkään riviin junan eteen asettuneiden suomalaisten ja saksalaisten vieraiden esittely ja kättely. Rivin vasemmalla siivellä seisoivat saksalaiset kenraalit, joita Hitler tervehti lyhyesti kädestä ja ilmoitti Dietlille, että tämä on ylennetty kenraalieverstiksi. Suuresti arvostamansa Dietlin edessä Hitler säteili erityistä lämpöä. Seisoin Dietlin lähellä. Kun Hitler katsoi minuun, silmät muuttuivat samalla lasisen koviksi ja ilme kylmän välinpitämättömäksi. On selvää, että en kuulu hänen luottohenkilöihinsä…”

Mannerheimin vastavierailu Saksaan

19.6. ”Hitler on esittänyt toivomuksen, että kenraali Schmundt tulee Suomeen noutamaan Mannerheimin seuruetta. Se on huomattava kunnioituksen ele marsalkkaa kohtaan.”

27.6. ”Nautimme kenraali Schmundtin kanssa aamiaista hotellissa. Sitten ajoimme Malmin lentokentälle. Odotimme Mannerheimia Hitlerin lähettämän Condor-koneen vierellä. Marsalkka tuli upseerien seurueen kera lentokentälle hyvin väsyneen näköisenä ja tukien itseään keppiin. Puolustusministeri Walden, joka saattoi Mannerheimin koneen luo, katsoi surullisesti vanhaa ystäväänsä ajatellen niitä rasituksia, joita väistämättä oli edessä…

Tasan kello 10 lentokoneemme laskeutui Itä-Preussiin Rastenburgin kentälle, missä oli valmiina suuri sotilaallisten vastaanottoseremonioiden edellyttämä joukko… Mannerheim antoi adjutantille kävelykeppinsä ja otti käteensä marsalkansauvan. Kävelykeppiä hän ei käyttänyt enää vierailun aikana. Mannerheim asteli kunniakomppanian eteen hyväryhtisenä, eikä polvivaivasta näkynyt merkkiäkään. Tarkastus sujui arvokkaasti.

Tilanneselostuksen jälkeen Hitler tarjosi lounaan, jonne saapuivat myös suuramiraali Raeder, ministeri Lammers ja SS:n valtakunnanjohtaja Himmler. Tilaisuus eteni verraten yksikertaisesti. Hitlerillä ei ole kiinnostusta järjestää hienoja kattauksia ja muodollisia pöytäseurusteluja, eikä hän arvosta sellaisia muutenkaan. Vastakohtana Mikkelissä koetulle hovietikettiä muistuttavalle käytännölle täällä eletään todella kenttäleirissä. Puheita ei pidetty, eikä Hitler myöskään toivottanut vieraitaan tervetulleeksi maljan nostolla.

Astuimme junaan ja matkustimme sillä Goldapin asemalle, jonne saavuimme kello 18. Meitä vastassa oli valtakunnanmarsalkka Göring. Hänen yllään oli valkoinen univormu, joka korosti vartalon lihavuutta. Kun Göring oli tervehtinyt Mannerheimia varsin kovaäänisesti ja eloisasti ja seuruetta lyhyesti, astuimme odottaviin autoihin.”

28.6. ”Hitlerin käyttöön antamalla mukavalla Condor-koneella tehdyn lentomatkan jälkeen laskeuduimme kahden tunnin kuluttua Malmin kentälle. Siellä meidät vastaanotti kenraali Walden. Vasta tässä vaiheessa Mannerheim jälleen muisti polvivammansa ja otti käyttöön Grönvallin säilyttämän kepin.”

Jälkeenpäin Erfurth totesi: ”Tuohon aikaan oli Saksan arvostus suomalaisten mielissä noussut sodanaikaiseen lakipisteeseensä. Kaikkialla vallitsi iloisen optimistinen mieliala ja luja luottamus yhteiseen ’lopulliseen voittoon’. Mutta pian alkoi draamassa käänne.”

Leningradin ja Muurmannin radan kysymys

2.9. ”Heinrichs kertoi, että hänen Saksan päämajaan tekemänsä matkan jälkeiset Mannerheimin keskustelut Helsingissä olivat sujuneet hyvin. Ryti oli hyväksynyt kaikki Mannerheimin tekemät esitykset toteamalla: ’Meillä ei ole valinnanvaraa. Me olemme sitoneet kohtalomme Saksaan ja haluamme sen vuoksi suorittaa tehtävät, joita meiltä vaaditaan.’

Heinrichs ei mitenkään peitellyt sitä, että suomalaisille on poliittisista syistä äärimmäisen vaikeaa osallistua hyökkäykseen Leningradia vastaan. Aivan toisin on poliittiselta kannalta tilanne operaatio Lachsfangin suhteen. Offensiivi Sorokan suunnalla vastaa Suomen kansan kansallisia intressejä. Sen sijaan Leningradin kanssa suomalaiset eivät halua olla tekemisissä.”

16.11. ”Illalla Heinrichs lähetti yhdistelmän suomalaisten tappioista syyskuun 1942 loppuun mennessä: 32 303 kuollutta, 82 282 haavoittunutta, 3 390 kadonnutta, yhteensä 117 975. Ne ovat pienelle, 3,8 miljoonan asukkaan kansalle kauhistuttavan suuria lukuja. On ymmärrettävää, että Suomen päämaja pyrkii nyt huolehtimaan kansan elinvoiman säilymisestä.”

Suhteet Saksaan koetuksella vuonna 1943

5.2. ”OKW:n johtoesikunnan viikkokatsauksen mukaan kaikki liittolaisarmeijat ovat kadonneet eteläiseltä itärintamalta. Suomalaiset ovat siis nyt ainoat, jotka seisovat meidän rinnallamme taistelussa bolshevismia vastaan.”

4.3. ”Keskustelun kuluessa Mannerheim sanoi: ’Liittolaistenne suhteen teillä ei ole ollut paljon onnea’. Se, että italialaiset ja romanialaiset olivat epäonnistuneet, ei ihmetyttänyt häntä lainkaan. Mannerheim pohti, kuinka Saksa kykenee korvaamaan riveistä poistuneet liittolaisjoukot, ja sanoi: ’Minä en hyökkää enää, sillä olen menettänyt liikaa sotilaita’.”

19.3. ”Keskustelu kääntyi suomalaisen SS-pataljoonan asioihin. Mannerheim valitti, ettei häntä kuultu silloin, kun tehtiin päätös vapaaehtoispataljoonan kokoamisesta ja lähettämisestä Saksaan. Koko hanke oli Suomen ulkoministeriön aikaansaama ja hoitama… Hänen sanoistaan kävi kohta selvästi ilmi, ettei hän halua jatkaa suomalaisten vapaaehtoisten toimintaa Saksan rintamalla. Hän ei anna sinne enää täydennystä, joten pian koko hanke kuivuu kokoon.”

20.3. ”Kenraali Jodlilta OKW:sta tuli kuriiripostissa kirje, jossa minulta pyydettiin henkilöarviota kenraali Talvelasta. Laivasto- ja ilmavoima-asiamiehet olivat ilmoittaneet Paasosen erottamisesta ja liittäneet siihen väitteen, että Talvela oli tuhon profeetta, joka myrkytti ilmapiiriä Suomessa. Noiden sotilasasiamiesten tietojen mukaan Talvela oli syyllinen Paasosen harhaanjohtavaan esitykseen eduskunnalle. Myös Himmler oli ilmaissut paheksuntansa Talvelan toiminnasta ja mielipiteistä. Sen mukaan Talvela viljelee pessimismiä Berliinissä. Hän on pahanilman lintu! Hitler kuulemma vaatii, että Talvela pitää kutsua kotiin.

24.3. Erfurth matkusti Saksan päämajaan selvittämään yleistilannetta ja oikomaan Paasosta ja Talvelaa vastaan kohdistettuja syytteitä. ”Otettiin esille tapaus Paasonen–Talvela. Jodlin mukaan viimemainittu on suututtanut myös SS:n valtakunnanjohtaja Himmlerin. Talvela on Berliinissä ollut yhteyksissä kaikenlaisiin epäilyttäviin piireihin ja varomattomasti ilmaissut tappiomielialaa kuvastavia mielipiteitä. Hän on siis ollut kaikin tavoin varomaton eikä ole ottanut huomioon sitä, että Himmlerin organisaatio tarkkailee häntä jatkuvasti… Esitin sitten perusteellisen henkilökuvan Talvelasta ja varoitin painokkaasti, ettei hänen kimppuunsa saisi käydä.”

Marsalkka Keitel otti puheeksi vaikean tilanteen, joka syntyi itärintamalla vuodenvaihteen tienoilla, kun liittolaistemme rintamat olivat murtuneet. Suomalaisten sotilaallisesta arvosta ja Mannerheimin sotapäälliköntaidoista Keitel antoi erittäin hyvän lausunnon. Suomalaiset ovat meidän arvokkaimmat liittolaisemme, aivan ylivoimaisesti.”

Sota pitkittyy

4.8. ”Tänään on syntymäpäiväni, jo kolmas Suomessa. Kommodori Koch tuli esittelylle. Hän kertoi joitain päiviä aikaisemmin Berliinissä päättyneistä hallitusten välisistä neuvotteluista. Lähettiläs Schnurre oli neuvotteluja varten saanut Johtajanpäämajasta ohjeen: On pyrittävä käsittelemään asiat nopeasti ja ystävällisessä hengessä.  Suomalaiset haluavat koota itselleen varastoja, mutta me olemme selittäneet, että emme mielellämme hajauta varastoja.”

11.10. ”Heinrichs sanoi Mannerheimin kannalta olevan toivottavaa, että kenraali Jodl tulisi ensin Päämajaan yksin ja vasta sen jälkeen vuoristoarmeijan edustaja liittyisi mukaan… Heinrichs esitti myös toivomuksen, että Jodlin tulo pidettäisiin salassa, jotta Helsingissä ei syntyisi siitä juoruja ja arvuutteluja käynnin tarkoituksesta”.

15.10. ”Jodl oli tuonut Johtajanpäämajasta presidentti Rytille Hitlerin henkilökohtaisen kirjeen. Kirjeen sisällöstä Scherff antoi minulle seuraavia tietoja: Hitler oli itse laatinut kirjeen. Se on hyvin perusteellinen, yli 10 koneella kirjoitettua sivua. Sävy on kohtelias, mutta suomalaisten poliitikkojen synnit saksalaisesta näkökulmasta katsottuna tuodaan kyllä viiltävän terävästi esille.”