Valmius vastarintaan I osa

(Tästä päivästä D-hetkeen)

Loppukeväästä tuli ulos kirja Valmius vastarintaan I osa (Tästä päivästä D-hetkeen) tekijänä Klemens-Augustinus Kasemaa. Kolmiosaisen kirjasarjan tarkoitus on valmistaa lukijaa mahdolliseen sotilaalliseen konfliktiin antamalla käytännön ohjeita varautumiseen, toimintaan hybridisodassa ja taistelukentän olosuhteissa sekä aseelliseen ja aseettomaan vastarintaan. Kirjasarjan tavoitteena on vahvistaa yhteiskunnan pelotekykyä ja siten ehkäistä konfliktin syntymistä. Vaikka viranomaisilla on omat suunnitelmansa, kansalaisten ruohonjuuritason varautuminen ja kouluttautuminen ovat jääneet vähäisiksi. Tämä kirjasarja tarjoaa siihen käytännön ratkaisuja.

Ensimmäinen osa keskittyy konfliktia edeltävään varautumiseen: riskien arviointiin, suunnitelmien laatimiseen sekä tarvittavien tietojen, taitojen ja resurssien kartoittamiseen. Se auttaa pohtimaan esimerkiksi perheen ja lemmikkien turvallisuutta sekä hankkimaan arjessakin hyödyllisiä valmiuksia. Hyvä varautuminen auttaa myös tekemään harkitumpia päätöksiä ja voi vähentää päivittäisiä kustannuksia.

Kirja etenee aikajanana nykyhetkestä mahdollisen konfliktin alkuun. A5-kokoinen kovakantinen kirja on suunniteltu myös henkilökohtaiseksi työkaluksi: siinä on tilaa omille muistiinpanoille, suunnitelmille, listoille sekä täytettäviä taulukoita, joiden avulla lukija voi rakentaa oman varautumissuunnitelmansa. Kirjan luettuamme päätimme haastatella myös sen kirjoittajan ja tässä tulos.

Kirjasta

Mikä sai sinut kirjoittamaan tämän kirjan?

Muistan Viron historian, ja nyt näemme sen toistuvan Ukrainassa. Valitettavasti viroksi ei ollut aiheesta vastaavaa kirjallisuutta. Lähimmäksi pääsee ehkä H. von Dachin Total Resistance, jonka ulkovirolaiset käänsivät Viron itsenäisyyden palauttamisen jälkeen, mutta se on pienen kohderyhmän erikoisopas. Tarvitsemme tämänkaltaista valistavaa kirjallisuutta. Valtion toimet ovat mielestäni edenneet liian hitaasti.

Mistä kirjan nimi?

Koska meillä on vielä aikaa. Aikaa valmistautua. Ne, jotka eivät tee vastarintaa, eivät todennäköisesti kohtaa parempaa kohtaloa. Siksi on parempi toimia kunnialla kuin ilman sitä. Seuraava osa keskittyy käytännön vastarintaan ja siihen, miten sitä toteutetaan todellisissa tilanteissa.

Oliko jokin tietty tapahtuma tai kehitys kirjan lähtökohtana?

Ei varsinaisesti. Ajatus oli kypsynyt pitkään, ja olin jo aiemmin laatinut itselleni koulutusmateriaalia, jota käytin Viron suojeluskunnan jäsenenä. Kirjan kirjoittaminen oli luonteva jatko tälle työlle.

Kenelle kirja on ensisijaisesti tarkoitettu?

Toivon, että siitä on hyötyä kaikille. Tavallinen lukija löytää siitä varmasti paljon hyödyllistä tietoa, mutta uskon sen tarjoavan myös kokeneille varautujille uusia näkökulmia.

Viimeksi Ukrainassa ollessani tapasin naisen, joka työskentelee nykyään lennokkikoulussa. Luin hänen muistelmiaan ja ymmärsin, että juuri tällainen kirja olisi ollut hänelle tarpeen silloin, kun hänen silloinen kotikaupunkinsa Butša joutui hyökkäyksen kohteeksi.

Sisällöstä

Mitä tarkoitat kirjassa sanalla “vastarinta”?

Yhteinen itäinen naapurimme on tuhonnut kokonaisia kansakuntia, ja tämän historian valossa vastarinnalla on pienelle kansalle, kuten Virolle, erityisen syvä merkitys.

Vuoden 1939 Viron ja Neuvostoliiton välinen avunantosopimus, joka mahdollisti neuvostotukikohtien perustamisen Viron alueelle, on yhä tahra historiassamme. Itsenäisyyden palauttamisen jälkeen Viron puolustusvoimien ensimmäinen komentaja kenraali Aleksander Einseln antoi käskyn numero 1. Sen mukaan vihollisen astuttua Viron alueelle on ryhdyttävä aktiiviseen vastarintaan. Käsky on poikkeuksellisen yksinkertainen, ja se on voimassa edelleen. Se löytyy myös Wikipediasta.

Millaisiin uhkiin tai kehityskulkuihin kansalaisten pitäisi mielestäsi varautua?

Maaseudulla asuvana näen, että kaupungeissa kasvaa sukupolvi, jossa moni nuori ei enää osaa edes sytyttää saunan kiuasta.

Suomi on suurempi ja monella tavalla paremmin varautunut, mutta Viro on edelleen hyvin haavoittuvainen yhteiskunta. Ei vaadittaisi paljoakaan, jotta syntyisi pitkä sähkökatko, ja jos sellainen tapahtuisi keskellä talvea, seuraukset voisivat olla kohtalokkaat. Siihen ei tarvittaisi edes sotaa.

Kirjan tarkoituksena on myös toimia ennaltaehkäisevästi ja auttaa yhteiskuntaa varautumaan monenlaisiin kriiseihin. Jos pahin tapahtuisi ja Venäjä hyökkäisi, uskon, että kirjassa kuvattuihin valmisteluihin ryhtynyt lukija selviytyisi huomattavasti paremmilla mahdollisuuksilla.

Mitkä ovat kirjan tärkeimmät viestit?

Tärkeintä on ajatella ja suunnitella. Mitä paremmin olet valmistautunut, sitä helpompi kriisistä on selviytyä. Mutta jo hyvä suunnitelma on paljon parempi kuin se, ettei suunnitelmaa ole lainkaan.

Jotkut ovat sanoneet, että kirjaa on raskas lukea ja että sen lukeminen vaatii ponnistelua. Se on osittain tarkoituksellista. Yksi kirjan tavoitteista on viedä lukija pois omalta mukavuusalueeltaan.

Kriisi tai sota ei koskaan ole miellyttävä, mutta huolellisella ajattelulla ja suunnittelulla siitä voidaan tehdä hallittavampi.

Mitkä ovat yleisimmät väärinkäsitykset aiheesta?

Hyvä vertaus on vakuutus: ihmiset uskovat helposti, että ikävät asiat tapahtuvat aina jollekin muulle.

Ajattelen, että halvin henkivakuutus on parinsadan euron ensiapulaukku, jota kannan metsästäjänä aina mukanani.

Sodan kauhut eivät tapahdu vain kaukaisissa viidakoissa, vaan niitä tapahtuu aivan kansallisen rajamme tuntumassa.

Kriisissä ei voi luottaa siihen, että ulkopuolinen apu ehtii paikalle. Se voi tulla – tai olla tulematta. Jos joudut vaikeuksiin, hallituksen tai muiden syyttely ei auta, vaikka siihen olisi perusteita. Sinä olet joka tapauksessa se, joka kärsii seuraukset.

Siksi jokaisen on varauduttava ottamaan vastuu omasta selviytymisestään. Yhteiskunnan näkökulmasta

Onko suomalainen yhteiskunta mielestäsi riittävän kriisinkestävä?

Toivon todella niin.

Olette epäilemättä paremmassa asemassa kuin useimmat virolaiset. Kukaan ei voi koskaan olla täysin valmistautunut, eikä mikään suunnitelma ole täydellinen. Mutta jos pystyy ajattelemaan nopeasti ja mukautumaan muuttuvaan tilanteeseen, mahdollisuudet selviytyä ovat paljon paremmat.

Juuri nyt jokaisen kannattaa katsoa peiliin ja kysyä itseltään: kuinka hyvin olen valmistautunut?

Mitä suomalaiset voisivat oppia muiden maiden kokemuksista?

On mielenkiintoista seurata teknologian kehitystä. Vastoin monia alkuperäisiä oletuksia matkapuhelimet, internet ja muu digitaalinen teknologia ovat edelleen arkipäivää myös sodassa. Silti ei pidä olettaa, että näin olisi aina seuraavassa kriisissä.

Luonnonkatastrofit ovat helpompia hahmottaa. Kynttilät, polttopuut ja ruokavarasto riittävät usein pitkälle.

Ihmisten aiheuttamat kriisit ovat erilaisia. Vaikka pitäisimme itseämme kuinka sivistyneinä tahansa, löytyy aina joku, jota ohjaavat kivikautiset vaistot ja joka on valmis ryöstämään, raiskaamaan tai tappamaan.

Ehkä meidän ei niinkään tarvitse oppia uutta kuin muistaa vanhaa. Ihmisluonto ei ole muuttunut niin paljon kuin joskus kuvittelemme.

Käsitelläänkö kirjassa sosiaalista mediaa ja informaatiovaikuttamista?

Kyllä.

Meillä on huomattava määrä ihmisiä, jotka elävät venäläisen median vaikutuspiirissä tai uskovat erilaisiin salaliittoteorioihin ja levittävät niitä aktiivisesti. Venäjä osaa käyttää tällaisia ihmisiä hyväkseen.

Valitettavasti heidän määränsä näyttää kasvavan. Yhä useammin huomaa myös, että monilta puuttuu kyky ymmärtää lukemansa sisältöä.

En tiedä, miten tämä ongelma ratkaistaan, mutta lukijalle minulla on yksi viesti: kaiken perusta on kriittinen ajattelu.

Näetkö nykykehityksessä enemmän syitä optimismiin vai huoleen?

Valitettavasti enemmän huoleen.

Ongelma ei ole vain Putin. Venäläisen yhteiskunnan laaja indoktrinaatio on niin syvää, että uskon sen palautumisen aidosti sivistyneeksi yhteiskunnaksi vievän ainakin yhden tai kaksi sukupolvea.

Pienet maat ovat historian aikana usein olleet suurvaltojen armoilla. Valitettavasti kaikkien liittolaistemme sanat ja teot eivät aina herätä sellaista luottamusta kuin toivoisimme.

Yksin oleminen on aina vaikeinta. Siksi nyt on oikea hetki vahvistaa yhteistyötä sekä paikallisyhteisöissä että Viron ja Suomen välillä.

Muuttuiko oma ajattelusi kirjaa kirjoittaessa?

Uskon, että ajatteluni muuttui jo vuoden 2007 Pronssiyön tapahtumien aikana. Silloin hankin ampuma-aseen hallussapitoluvan ja liityin Viron suojeluskuntaan. Siitä alkoi pitkä sitoutumiseni varautumiseen.

Ukrainan täysimittainen sota vahvisti tätä entisestään. Nähdessäni, miten venäläiset kohtelivat kansaa, jota he itse olivat kutsuneet veljeskansaksi, ymmärsin yhden asian täysin varmasti:

Meidän on varauduttava ja tehtävä kaikki mahdollinen, jotta sota ei koskaan saavu maahamme. Ja jos se kuitenkin tulee, meidän on oltava siihen mahdollisimman hyvin valmistautuneita.

Mikä oli kirjan kirjoittamisessa vaikeinta?

Kirjoittaminen sujui odotettua nopeammin. Paljon vaikeampaa oli lukea käsikirjoitus uudelleen. Kului pari kuukautta ennen kuin pystyin tarttumaan siihen uudestaan. On olemassa paljon helpompia kirjoja luettavaksi.

Minulla ei myöskään ollut kustantajaa. Hoidin koko prosessin itse alusta loppuun ja julkaisin kirjan omalla kustannuksellani. Suurimmat haasteet liittyivät juuri siihen, sillä minulla ei ollut aiempaa kokemusta kustannusalasta.

Sanotaan, että miehen pitäisi istuttaa puu, saada lapsi ja kirjoittaa kirja – nyt olen tehnyt ne kaikki.

Mikä on tärkein asia, jonka toivot lukijoiden muistavan?

Jokaisella pitäisi olla oma suunnitelma.

Suunnitelma koulutuksesta, urasta, perheen rakentamisesta ja ylläpitämisestä – sekä tietenkin siitä, miten selviytyä kriisissä.

Koskaan ei ole liian myöhäistä pysähtyä hetkeksi, miettiä asioita ja tehdä suunnitelma. Kirjassa on tilaa omille muistiinpanoille. Käytä sitä. Palaa myöhemmin muistiinpanoihisi, lue ne uudelleen ja päivitä suunnitelmaasi elämäntilanteesi ja ajattelusi muuttuessa.

Millaista palautetta olet saanut lukijoilta?

Tämä on ensimmäinen kirjani, joten en tiennyt, mitä odottaa.

Internetissä löytyy aina ihmisiä, jotka haluavat arvostella kaikkea mahdollista. Yllättäen en ole törmännyt tässä tapauksessa yhteenkään sellaiseen.

Kun Viron suurimmat kirjakaupat kuulivat, että ensimmäinen painos olisi 1 000 kappaletta, ne kysyivät, olenko tullut hulluksi. Tällaiset painosmäärät ovat Virossa poikkeuksellisia. Ensimmäinen painos kuitenkin myytiin loppuun muutamassa kuukaudessa, ja toinenkin tuhannen kappaleen painos on jo lähes loppuunmyyty. Erityisen mukavaa on, kun täysin tuntemattomat ihmiset tulevat kertomaan lukeneensa kirjan.

Suomennoksen julkaisun jälkeen Varustelekassa Helsingissä sain viestin suomalaiselta herrasmieheltä. Keskustelimme pitkään ja erittäin asiantuntevasti. Se vahvisti käsitystäni siitä, että suomalaisilla on tästä aiheesta paljon annettavaa.

Onko vastarinta tietyissä tilanteissa kansalaisvelvollisuus?

Venäjän kohdalla se on pikemminkin ainoa tapa selviytyä.

Missä kulkee laillisen kansalaistoiminnan ja kansalaistottelemattomuuden raja?

Onneksi Virossa meillä on kenraali Einselnin tunnettu käsky numero 1 sekä perustuslakimme.

Demokraattisessa yhteiskunnassa hallitukseen tyytymättömillä on laillisia keinoja ilmaista mielipiteensä. Ei ole mitään syytä rakentaa salakätköjä tai valmistautua maanalaiseen toimintaan vain siksi, että on eri mieltä hallituksen kanssa.

Ovatko suomalaiset mielestäsi liian kuuliaisia?

Pidän suomalaisia käytännöllisinä ja järkevinä ihmisinä. Yksi parhaista esimerkeistä tästä on se, että Suomi on rakentanut yhden Euroopan suorituskykyisimmistä puolustusvoimista.

Huolemme on usein ollut se, että meidät “tapetaan” säädöksillä, direktiiveillä ja lainsäädännöllä eikä luodeilla. Nämä ovat kuitenkin erilaisia kamppailuja, eikä niitä pidä sekoittaa toisiinsa.

Jos voisit muuttaa yhden asian suomalaisessa yhteiskunnassa, mikä se olisi?

Haasteemme ovat hyvin samankaltaisia. Ihmiset unohtavat nopeasti, ja hyvä elämä on mukavaa.

Synnyin neuvosto-Virossa ja muistan neuvostoajan, polttoainepulan ja pitkät jonot huoltoasemilla. Monet nuoret venäläisetkin hämmästyvät kuullessaan niistä.

Isovanhempamme kuitenkin muistavat, ja kaikki on kirjattu historiankirjoihin. Hyvinvoiva ja vapaa yhteiskunta ei säily itsestään. Meidän on oltava valmiita puolustamaan sitä, kun tilanne sitä vaatii.

Tulevaisuus

Miksi juuri nyt oli oikea aika kirjoittaa tämä kirja?

Minulla on Itä-Euroopan paras myyntimies töissäni – hänen päivätyönsä vain sattuu olemaan Venäjän presidentti. En voinut jättää käyttämättä sellaista tilaisuutta.

Vaikka kirja ja sen teemat ovat ajattomia, ihmiset tarvitsevat aina motivaatiota ryhtyä toimeen – varsinkin silloin, kun kyse on epämukavista asioista.

Voi vielä tulla päivä, jolloin tämän kirjan arvo ymmärretään täysin.

Ketä tai mitä vastaan “vastarinta” on suunnattu?

Lukija on tässä vaiheessa jo ymmärtänyt, että ensisijaisesti Venäjää vastaan. Laajemmassa merkityksessä vastarinta kohdistuu kuitenkin myös omaan mukavuudenhaluumme ja laiskuuteemme.

Haluamme elää rauhassa, vapaudessa ja hyvinvoinnissa – mutta olemmeko valmiita puolustamaan niitä?

Ehkä juuri siksi kirja tuntuu paikoin epämukavalta. Se kutsuu lukijan tarkastelemaan myös itseään kriittisesti.

Mitä kirjailija pelkää tai toivoo tulevaisuudelta?

Nuorempana elämä näytti valoisammalta ja ruoho vihreämmältä. Nyt pelkään, etteivät asiat parane lähitulevaisuudessa, vaikka nuoremmat sukupolvet näkevät maailman ehkä toisin.

Toivon vilpittömästi, että naapurissamme oleva imperiumi hajoaisi joskus luonnollisemmiksi ja helpommin hallittaviksi valtioiksi, joiden tärkein tavoite olisi kehittää omaa talouttaan, kulttuuriaan ja huolehtia omista kansalaisistaan.

Realistisesti arvioiden en kuitenkaan usko näkeväni sitä omana elinaikanani.

Mitä lukijan pitäisi tehdä kirjan luettuaan?

Pysähdy hetkeksi. Istu alas ja keskustele perheesi ja läheistesi kanssa. Tee sitten suunnitelma – sen laatiminen ei maksa mitään.

Yhteiskunta, joka on valmistautunut ja kykenee selviytymään kriiseistä, on vaikeasti horjutettava. Kuten Suomi ja Viro ovat historiansa aikana osoittaneet – ja kuten Ukraina osoittaa parhaillaan – Venäjän hyökkäystä voidaan vastustaa.

 
Teksti: Tom Lindblom

Klemens-Augustinus Kasemaa
Valmius Vastarintaan – I osa (2026)
ISBN 978-9916-4-3823-7
Kirjan vironkielinen versio ”Valmisolek Vastupanuks” on julkaistu vuonna 2025.