Suomalaiset sotilaat muukalaislegioonassa
Suomalaiset osallistuvat myös Operaatio Barkhanessa jihaditerroristien etsintään Pohjois-Afrikassa. Kun Ranskan puolustusministeri kertoi kesäkuussa, kuinka maan armeija liittolaisineen oli surmannut terroristijärjestö al-Qaidan Pohjois-Afrikan johtajan sotilasoperaatiossa, harva tiesi mukana operaatiossa olleen myös suomalaisia sotilaita.
Sahelin alueella Afrikassa on Operaatio Barkhanen johdosta koko ajan noin 5 000 Ranskan armeijan sotilasta. Vuonna 2020 operaation seitsemästä rykmentistä neljä tuli muukalaislegioonasta, jossa palvelee myös useita suomalaisia sotilaita. Viimeksi suomalaiset ovat olleet mukana raivaustöissä humanitäärisessä operaatiossa Beirutin sataman räjähdyksen johdosta.
Ensimmäinen Suomessa syntynyt legioonalainen oli tiettävästi Kuopiossa vuonna 1807 syntynyt Nils Gustaf von Schoultz, joka taisteli Algeriassa, mutta epäonnisena hirtettiin myöhemmin Kanadassa vapaustaistelijana. Yli 500 suomalaislegioonalaisen joukkoon mahtuvat historian saatossa niin Aarne ”Marokon kauhu” Juutilainen, kuin parhaillaan palvelevat nuoret suomalaismiehetkin.
– Eräs suomalainen siirtyi juuri siviiliin ja toinen lähti Ranskan Guyanaan viidakkokomennukselle. Koronaviruksen johdosta rekrytointia on rajoitettu, mutta parhaillaan noin 25 suomalaista on legioonan sotilaana, tietokirjailija Kari Kallonen laskee.
Kallonen on kirjoittanut uunituoreen teoksen ”Suomalaiset sotilaat muukalaislegioonassa”, mittava tietopaketti selvittää niin historian vaiheet, kuin muukalaislegioonan muuttumisen moderniksi Ranskan armeijan yksiköksi. Suomalaiset ovat palvelleet legioonan riveissä muun muassa YK:n rauhanturvaajina. Ajat ovat muuttuneet vuosista, jolloin rahattomat merimiehet värväytyivät hämyisten kapakkailtojen jälkeen legioonaan tai elämässään ongelmia kohdanneet miehet pakenivat menneisyyttään.
– Yksi yllättävimmistä löydöistäni oli tieto, että suomalaisia palveli Ranskan muukalaislegioonassa vielä talvisodan aikana. Kuuluisa Bir Hakeimin taistelu vuonna 1942 koitui myös erään suomalaisen kohtaloksi.
Teos perustuu vahvasti suomalaislegioonalaisten haastatteluihin ja omiin teksteihin, mutta myös ainutkertaisiin dokumentteihin. Kallonen käy läpi Indokiinan kohtalokkaan Dien Bien Phun taistelun jälkeen vankileirillä menehtyneen Kauko Väntin kirjeet kotimaahan, kuin myös tämän päivän suomalaislegioonalaisten tuntemukset. Euroopan unionin taisteluosastoja ei ole toistaiseksi käytetty yhteenkään operaatioon, ja moni käykin hankkimassa Ranskan muukalaislegioonasta turvallisuusalan työkokemuksen, jota ei voi kyseenalaistaa.
Kirjan kustantaja: Readme.fi
Tutustu kirjaan: www.readme.fi/kirja/suomalaiset-sotilaat-muukalaislegioonassa/