Silminnäkijät – taistelu Ukrainasta

silminnakijat_500px

Valtiotieteen tohtori Timo Hellenberg ja toimittaja Nina Leinonen seurasivat tilanteiden kehittymistä silminnäkijöinä Maidanilla ja Itä-Ukrainassa. Uutisissa on jäänyt paljon kertomatta. Paljon iholle tulevaa, yksityiskohtaista. Pelottavaakin. Kaikki kirjoitettu on itse nähtyä ja koettua, tapahtumia uutisten takaa.

Tuhansia kuolleita, kymmeniä tuhansia haavoittuneita, yli miljoona kodistaan paennutta, raunioituneita kaupunkeja ja kyliä. Kaikki tämä vain muutaman tunnin matkan päässä Helsingistä.

Marraskuussa 2013 Kiova alkoi kiehua. Lähentymissopimus Euroopan unionin kanssa ei edennyt kansan toivomalla tavalla. Helmikuussa 2014 tilanne kärjistyi yli sata kuolonuhria vaatineisiin mielenosoituksiin ja mellakoihin Kiovan Maidanilla. Tutkimuksia ei ehditty edes aloittaa, kun Venäjä jo valtasi Krimin niemimaan maaliskuussa.

Pian tilanne myös Itä-Ukrainassa alkoi kärjistyä. Huhtikuussa 2014 Venäjän tuella kapinaan nousseet paikalliset valtasivat hallintorakennuksia ja poliisiasemia. Toukokuun lopulla syttyi sota.

Timo Hellenberg työskenteli Kiovassa neljä vuotta. Talvella 2013-2014 Hellenberg kävi tapaamassa mielenosoittajia Maidanin teltoissa ja barrikadeilla, tarkkaili välillä tilannetta myös hallinnon barrikadien sisällä ja tapasi kaduilla länsimaisen Ukrainan puolesta taistelevia ihmisiä.

Nina Leinonen työskentelee toimittajana Iltalehdessä. Hän seurasi Itä-Ukrainan kriisin kehittymistä täysimittaiseksi sodaksi maaliskuusta 2014 kesään 2016. Leinonen on käynyt Itä-Ukrainassa toistakymmentä kertaa ja asunut Kiovassa alkuvuoden 2015.

Nina Leinonen, Timo Hellenberg: Silminnäkijät – Taistelu Ukrainasta (Docendo 2016), ISBN 978-952-291-283-1, sidottu, 350 sivua.