Mannerheim-kultin pitkä vuosisata

Sankari ja antisankari

Tuomas Tepora

Suomen Marsalkka, vapaaherra Carl Gustav Emil Mannerheim kuoli 29.1.1951. Marsalkkaa, vapaaherraa ja kenraalia oli kantamassa 8 kenraalia, jotka kantoivat hänet haudan lepoon sinkkiarkussa. Koko Helsinki oli tuolloin suruliputettuna. Hautamuistomerkin ”veisti” Wäinö Aaltonen v. 1956.

Puhuttiin jälkeen ja varmaan jo elossa ollessaan ns. henkilökultista? Sisällissota oli käynnissä myös Kenraali ja Marsalkka Mannerheimin aikaan?

Tepora sivuaa hyvin varovaisesti Mannerheimin seksuaalista suuntautuneisuutta? Asia on vaiettu salaisuus, eikä tämän kirja-arvion tekijäkään käy arvailemaan puoleen tai toiseen, suureen valtiomieheen ja ihmiseen liittyvää henkilöominaisuutta. Oli miten oli, se ei ainakaan haitannut hänen arvoaan ja kunnioitusta Valtion päämiehenä ja Suomen Armeijan ylipäällikkönä. Marski oli arvostettu niin henkilönä kuin valtion päämiehenä myös kotimaassa, kuin myöskään ulkomailla.

Marskiin kohdistui myös sotarikollisuusepäilyjä, jotka kirjailija Tepora myös käytännössä ohittaa? Marski oli muistettu johtaja, joka pelasti koko Suomen paljosta pahasta. Marskin patsashanke kylläkin kohtasi taasen paljon vastoinkäymisiä ja viivästyksiä.

Marskia seurasi ns. henkilökultti, jota voitiin käsitellä, usealta eri näkökulmalta. Asioilla on tapana mutkistua, kun ne pitkittyvät. Marskin varsinainen siunaaminen tapahtui Helsingin Suurkirkossa ja hautaanlasku Helsingin Hietaniemen hautuumaalla.

Marski tunnettiin ns. oikeistokenraalina ja valtionpäämiehenä. Silloista vasemmistoa hän osasi taitavasti käsitellä, kaiketi itselleen ja taitavasti puolelleen? Maansurua kesti pitkään ja oli niitä, jotka eivät unohtaneet Marskia koskaan, koska hän oli hyvä Maan isä ja puolustaja.

Marskin muistoksi koottiin myös kansallinen suruadressi. V. 1918 syttyi Sisällissota
joka oli Marskin Presidentti- ja Ylipäällikkökausien yksi kovimpia ja vaativampia haasteita. Kuinka yhdistää jakautunut ja toisiaan vastaan taistellut kansakunta puhaltamaan yhteen hiileen? Lähtökohta oli vaikea! Omasta mielestäni Marski onnistui vaativissa tehtävässään melko hyvin, sen vaikeusasteesta välittämättä-

Hautajaisiin oli kutsuttu kaikki 191 Mannerheim -ristin ritaria, joista mukana oli 117 ritaria paikalla. Lukumäärä osoittaa ritarien ääretöntä kunnioitusta ”pääritariaan” kohtaan. Oliko Marski myös ns. Pyhä Johtaja?

Kirjailija Emil Durkheim puhuu itsepalvonnasta ja -kunnioituksesta. Durkheim mainitsee myös ns. symbolisen aseman.

Kirjailija Tepora puhuu monessa kohtaa ns. henkilökultista ja mm. termistä Coitus, joka merkitsee mm. uskonnonharjoittamista. Tätä voisi verrata ns. Bonapartismiin. Puhutaan myös ns. karismasta ja muutosjohtajuudesta!

Marskin kohdalla luotiin käsite ”Talvisodan henki”, joka käsittääkseni tarkoittaa ns. yhteen hiileen puhaltamista ja vahvaa uskoa pienen Suomen pärjäämiseen, niin sodassa kuin rauhassa. Marski oli lähes kaikissa piireissä arvostettu johtaja ja MAAN ISÄHAHMO. Puhuttiin myös ns. ”Marski -myytistä”. Marski ajatteli aina myös lapsia. Vaikkakin hän oli ns. valkoinen kenraali, hänen välinsä’ vasemmistoon olivat kohtalaiset.

Marskin patsashanke pantiin vireille. Kuvanveistäjä Eila Hiltunen teki näyttävän reliefin ns. Hyksin puistoon. Patsas paljastettiin 4.6.1960.

Mannerheim -kultti säilyi vuosikymmeniä tahraantumattomana suomalaisten mielissä ja sydämissä. Jokainen suurmies saa niin risuja, raippoja kuin myös ”kultaisia kädenpuristuksia” ja kättenkosketuksia” ja -taputuksia.

Uskoisin, että vaikkakin Marski oli osiltaan kiistelty persoona, pääosin muisto- ja muistikuvat kallistuvat positiivisen katsantokannan puoleen.

Unto Vaskuu

Sankari ja antisankari – Mannerheim-kultin pitkä vuosisata
Teksti: Tuomas Tepora
Julkaisuvuosi: 2023
Kustantaja: Gaudeamus
Sivumäärä: 300
ISBN 978-952-34522-2-0