Suomen juutalaisten aseveljeys

Aseveljet ja vieraat: Hannu Rautkallion teos tuo esiin sodan vähemmän tunnetun ristiriidan

Hannu Rautkallion Suomen juutalaisten aseveljeys on rauhallisesti kerrottu, mutta ajatuksia herättävä teos. Se avaa näkökulman, jota harvemmin käsitellään sotamuistelmissa tai perinteisissä historiikeissa: juutalaisten suomalaissotilaiden asepalvelus jatkosodan aikana, rinnakkain natsi-Saksan joukkojen kanssa.

Aihe itsessään herättää väistämättä kysymyksiä. Miten oli mahdollista, että juutalaiset palvelivat rintamalla liittolaisina valtion kanssa, jonka ideologia perustui antisemitismiin? Rautkallio ei pyri tarjoamaan yksinkertaista vastausta. Hän nojaa vahvaan lähdeaineistoon ja antaa tilaa yksittäisten ihmisten kokemuksille ja valinnoille, sen sijaan että hakisi yksiselitteistä tulkintaa.

Kirjan keskiössä ovat juutalaissotilaiden omat kertomukset – kirjeet, päiväkirjat ja muistelmat. Niistä nousevat esiin monenlaiset tunteet: halu toimia velvollisuuden mukaisesti, lojaalisuus Suomea kohtaan, mutta myös hiljainen ristiriita siitä, mitä muualla Euroopassa samaan aikaan tapahtui. Näissä kertomuksissa näkyy yksilön tasolla se, mikä historiankirjoituksessa usein jää piiloon: valintojen monimutkaisuus ja inhimillinen epäröinti. Rautkallio kirjoittaa asiallisesti ja selkeästi, mutta henkilökohtaisuus ei jää pois. Hän osoittaa ymmärrystä tilanteen vivahteille ja onnistuu tavoittamaan aiheen herkkyyden ilman liiallista painotusta. Suomen juutalaisten aseveljeys on ennen kaikkea ihmiskeskeinen historiateos – muistutus siitä, kuinka moniääninen totuus usein on.

Suomen juutalaisten osallistuminen sotiin – vähemmistön panos yhteisessä puolustuksessa

Suomen juutalaiset, noin 2 000 hengen vähemmistö, osallistuivat aktiivisesti sekä talvi- että jatkosotaan. Heidän osallistumisensa oli monin tavoin merkityksellistä: se osoitti sitoutumista yhteiseen puolustukseen ja halua olla täysivaltaisia kansalaisia suomalaisessa yhteiskunnassa.

Talvisota: yhteinen kokemus rintamalla

Talvisodassa noin 300 juutalaista miestä palveli Suomen asevoimissa. He toimivat rintamalinjoilla, lääkinnässä ja huollossa siinä missä muutkin. Osaa heistä kaatui tai haavoittui, ja heidät haudattiin juutalaisten hautausmaille sotilaskunniain mukaisesti.

Jatkosota: lojaalisuus ristiriitaisessa tilanteessa

Jatkosodassa juutalaiset sotilaat jatkoivat palvelustaan, vaikka tilanne oli muuttunut: Suomi taisteli nyt Neuvostoliittoa vastaan aseveljenään natsi-Saksa. Tämä loi moraalisesti vaikean asetelman. Juutalaiset miehet saattoivat taistella saksalaisten joukkojen rinnalla, samalla kun tieto Saksan juutalaisvainojen laajuudesta alkoi tihkua esiin.

Tästä huolimatta palveluksesta ei kieltäydytty. Monille kyse oli ennen kaikkea Suomen puolustamisesta – ei liittoutumisesta Saksan ideologian kanssa. Myös suomalaisen yhteiskunnan suhtautuminen oli tässä ratkaisevaa: Suomessa ei ollut antisemitististä lainsäädäntöä eikä juutalaisia syrjitty, mikä erotti maan monista muista aikakauden valtioista.

Tunnustusta ja tinkimättömyyttä

Useat juutalaissotilaat saivat palveluksestaan kunniamerkkejä ja ylennyksiä. Erityisesti tunnetaan esimerkiksi Leo Skurnikin ja Salomon Klassin nimet. Skurnikille tarjottiin jopa saksalaista rautaristiä haavoittuneiden pelastamisesta – mutta hän kieltäytyi kunniasta. Tapauksen symboliikka kertoo paljon: uskollisuus omaa maata kohtaan ei tarkoittanut periaatteista luopumista.

Yhteenveto

Juutalaisten osallistuminen Suomen sotiin on tärkeä osa kansallista historiaa. Se kertoo paitsi sotilaallisesta osallistumisesta, myös identiteetistä ja valinnoista tilanteessa, jossa ristiriidat olivat väistämättömiä. Nämä tarinat avaavat näkymän siihen, miten yksilö toimii, kun suuret historialliset voimat kietoutuvat arjen ja omantunnon ympärille.

Tom Lindblom

Hannu Rautakallio
Suomen juutalaisten aseveljeys
Tammi 1989
ISBN 951-30-8995-9