Aseita on hävinnyt, mutta on myös löytynyt

Kesän 2016 aikana tapahtui Vihdissä poliisin ampumistapaus. Tutkimuksissa selvisi, että surma-ase oli Puolustusvoimille toimitettu RK-62-rynnäkkökivääri, joka oli myöhemmin varastettu Rajavartiolaitokselta. Lehtiin nousivat suuret otsikot sotaväeltä varastetuista aseista ja siitä, että varastettujen aseiden lukumäärätietoja olisi salattu ja ilmoitettu todellisuuta pienempi luku. Puolustusvoimien ja poliisin heinäkuun alussa julkistama tieto kertoo, että vuosilta 1975 – 2014 kateissa olisi 18 rynnäkkökivääriä (Turun Sanomat 7.7.2016).

Aloitin varusmiespalvelukseni lokakuussa 1963. Muistan hyvin, että alokkaille opetettin omasta aseesta – pystykorvakivääri – huolehtiminen. Aseen numero piti painaa mieleen niin, että sen muistaa unissaankin. Ryhmänjohtajat opettivat, että kivääri on alokkaan morsian ja sitä käsiteltävä vastaavalla tavalla.

En tiedä kuinka näitä aseasioita opetetaan tämän päivän varusmiehille. Sen tiedän, että kasarmioloissakin aseita säilytetään nyt aivan eri tavalla kuin vuosikmmenet sitten, jolloin aseet olivat yksikön käytävän asetelineessä lukitsemattomina.

Toinen oman alokasajan muisto on se, että esimiesten nimet alkaen omasta ryhmänjohtajasta aina ylipäällikköön saakka piti osata. Samalla tavalla oli tämä komentoketjun tunteminen opetettu jo 1800-luvun lopulla, kun ensimmäiset suomalaiset asevelvolliset saivat omaa sotilaskoulutustaan silloisissa tarkka-ampujapataljoonissa.

Vuonna 1964 palvelin oppilaana Reserviupseerikoulussa Haminassa. Kurssimme 115 loppusota oli Tuohikotin suunnalla heinäkuussa. Harjoituksen jälkeen palattiin varuskuntaan ja otettiin ”tulokset ylös”. Osaltani se antoi tuloksen, että minun polkupyöräni oli jäänyt ”johonkin metsään”. Tupatoverini osalta oli metsään jäänyt rynnäkkökivääri. Muilla oppilailla oli vähäisempiä varustepuutteita. Pari kaveria oli oli harjoituksen aikana leikannut jonkun isännän koivusta itselleen tuohta lähettääkseen ”sotakortin” tyttöystävälleen.

RUK laski muut oppilaat lomalle, mutta minä ja kuorma-autollinen varusteiden hävittäjiä sai komennuksen lähteä etsimään tavaroitaan. Mukana olivat myös postikorttien lähettäjät. Teimme tunnollisesti etsintöjä. Kouluttajani lainaama polkupyöräni löytyi. Rynnäkkökiväärioppilas löysi aseensa taukonuotion läheltä puuta vasten jätettynä jne. Tuohipostikorttien tekijätkin sopivat rikkeensä isännän kanssa. Eli aseita ja muitakin varusteita ”häviää”, mutta myös löytyy.

Ennen varuskuntaan palaamistamme nautimme mukana olleita eväitämme ja siinä yhteydessä teimme alkusammutuksen harjoitusalueella kytemään jääneestä nuotiosta liikkeelle lähteneseen pikku paloon. Paikalle hälytettiin paikallinen VPK. Palopäällikkö otti nimeni ylös myöhempiä toimenpiteitä varten. Meitä ei silloin uskottu, että me emme olleet alueella käsitelleet tulta. Asia selvisi myöhemmin.

Palvelin Santahaminassa Uudenmaan Jääkäripataljoonan 3. Jääkärikomppanian päällikkönä 1970-luvun alussa. Eräänä kotiuttamispäivänä jäi yhdeltä kotiutettavalta puuttumaan asevarastoon luovutettava sotilaskivääri eli samanlainen pystykorvakivääri, josta kerroin edellä. Etsinnöistä huolimatta asetta ei löydetty. Kotiuttamisen osalta pataljoonan johto antoi määräyksen, että kukaan ei saa toistaiseksi poistua saarelta. Vahvennettu siltavartio tarkasti kaikki saarelta poistuvat ajoneuvot. Kivääriä ei löytynyt.

Minä ja alaiseni tarkastimme komppanian asevaraston. Sen numeroinen kivääri, joka oli ollut kotiutuvan varusmiehen kuittauksella jäi löytymättä. Aseensa hukkaajan osalta suoritettiin asiasta esitutkinta eli kuulustelu ja kun se oli tehty voitiin jatkaa saapumiserän kotiuttamista. Pystykorvakivääri puuttui edelleen.

Asioiden selvittämistä jatkettiin seuraavina päivinä. Saatiin tieto, että Helsingin poliisi oli jokin aika aikaisemmin tiedottanut heille toimitetusta kivääristä, jonka numero oli 123456810. Joku viisas totesi siinä vaiheessa, että poliisin ilmoittama numero ei ole oikea. Numerot on luettu takatähtäimen etäisyysasteikolta. Poliisi tutki uudelleen heille toimitetun aseen numeroa ja se oli sama kuin minun komppaniastani puuttuvan aseen numero. Ase oli löytynyt.

Poliisilta saimme sittemmin tiedon, että he olivat saaneet puhelinilmoituksen poliisin ovella olevasta ruskeasta pitkästä paketista, joka oli sen näköinen, että siinä saattaisi olla ase. Poliisi otti paketin ja siinä olleen aseen talteen sekä teki edellä mainitun virheellisen numerotulkinnan. Saattaa olla, että ko. poliisi ei ollut oman varusmiespalveluksensa aikana saanut hyvää opetusta huolehtia omasta aseestaan ja muistaa sen numero. Tutkimuksissa ei selvinnyt kuka oli aseen varastanut komppaniamme asetelineestä ja sittemmin toimittanut sen poliisille.

Lauri Väättänen

Kirjoittaja on yleisesikuntaupseeri, joka seuraa maanpuolustusta ja turvallisuuspolitiikkaa.