Vintergatan 2023

Parin vuoden koronatauon jälkeen Helsingin Seudun Reserviläispiiristä pääsi jälleen joukkue osallistumaan Ruotsissa pidettävään Vintergatan -ampumakilpailuun.

Vintergatan on Ruotsin Förvarsutbildarnan järjestämä vuotuinen ampumakilpailu Puolustusvoimiensa henkilökunnalle ja vapaaehtoisille. Tämän vuoden kilpailussa osallistujat ovat pääsääntöisesti Hemvärnetin (kodintuvajoukot) jäseniä, mutta myös Suomeen esitettiin virallinen kutsu lähettää mukaan ryhmä reserviläisiä.

Olin kuullut kilpailusta jo muutama vuosi takaperin ja saanut kehotuksen osallistua, mikäli vain tilaisuus joskus tarjoutuu. Kun viime syksynä kysyttiin, haluaisinko lähteä mukaan tänä vuonna, oli myönteinen vastaus varsin välitön.

Kisa oli tosiaan kokemisen arvoinen, se ei ole normaali palvelusammunta tai SRA-tyyppinen, vaan Suomesta jo vuosikausia sitten kadonnut maastoammunta. Vastaavan tyyppisenä voisi pitää vaikka riistapolkuammuntoja täällä Suomessa, mutta tällä kertaa ammutaan kivääreillä ja n.12-ampujan ryhmällä yhtä-aikaisesti. Lisämausteen hommaan tekee vielä se, että kilpailu ammutaan yöllä ja taulut valaistaan vain himmeillä valotikuilla, tuikuilla tai vastaavilla tavoilla, eikä suoritusta helpota myöskään järjestävän tahon tarjoama lainakalusto, joka hieman poikkeaa omasta arsenaalista. Näin SRA-ampujan taustalla tuntui hieman oudolta, kun rastin ampumapaikka oli kasuaalisti pellon reunalla ja ammuttiin pellolla seisoviin maalitauluihin 50-150m etäisyyksille samalla, kun sivusilmällä näkee julkisella tiellä kulkevat siviilit, pellon toisella reunustalla. Homma kuitenkin sujui täysin ongelmitta ja turvallisesti. Ruotsissa selkeästi luotetaan ihmisten omaan osaamiseen ja vastuunkantoon turvallisuuden osalta.

Kilpailun alku palautti kirkkaasti mieleen oman varusmiespalveluksen ensimmäiset viikot. Alkupuhuttelussa ja asetarkastusten yhteydessä, muodossa seistessä oli hetkiä, jolloin ei ollut pienintäkään aavistusta mitä nyt oikein tapahtuu ja mitä pitäisi tehdä. Vieraassa maassa, vieraan kaluston kanssa ja vielä vieraalla kielellä ohjeistettuna ei aina ollut aivan elementissään, kun tuo virkamiesruotsi ei kouluaikanakaan ollut se vahvin. Koko kilpailu vedetään siis ruotsiksi (yllätys, yllätys). Suomen joukkueen tyhjät katseet saivat onneksi joukkuetoverit ystävällisesti kääntämään ohjeistusta meille englanniksi ja rastihenkilöstökin osasi hyvin englantia, joten homma pyöri osaltamme alkukankeuden jälkeen ihan hyvin ja saatettiin siinä vahingossa itsekin jo alkaa hieman sujuvammin puhumaan ruotsia.

Ennen varsinaisten rastien alkua ehdimme pari tuntia juttelemaan paikallisten kisaajien kanssa ja tutustumaan heihin. Meidät otettiin joka puolella vastaan iloisin tervehdyksin ja kaikki olivat selvästi mielissään, että Suomalaisia saatiin mukaan. Ilmeisesti oman ryhmän suoriutumisen vertaaminen meihin oli useammallakin mielessä ja Suomalaisten ampujien taso kiinnosti, vaikkei sitä suoraan sanottukaan. Kaiken kaikkiaan kanssakilpailijat ja järjestäjät olivat vilpittömän hyvää ja mukavaa sakkia, joiden kanssa vietti mielellään illan maaseudun yössä.

Kisassa ammuttiin 7 rastia, joissa kussakin vain 6 laukausta, 20 sekunnin aikarajan puitteissa. Pistelasku oli puolestaan yksinkertainen, joko osuit tai et, vain osumat laskettiin. Taulujen ollessa vaikeasti nähtävissä ja osalla rasteista myös varsin pieniä, varmat osumat olivat siis kultaakin kalliimpia. Rastit vaikuttivat ensin ”paperilla” naurettavan helpoilta, mutta todellisuudessa harva sai yhdeltäkään rastilta maksimipisteitä.

Omalta osaltani aloitin kilpailun vahvasti jo ensimmäisellä rastilla: ”Färdiga, Eld!”-komennolla vaihdin ala-asentoon ja puristava laukaus kohti 60 m päässä olevaa, puolikasta maalia kohti. RA-TA-TA…! Hups, vaihtimen alimmainen onkin tässä aseessa ”A”! Näin olinkin saanut 6 patruunasta ammuttua 5 yhdellä puristuksella. Noh, aikaa oli nyt yllin kyllin ampua se viimeinen laukaus hyvällä tähtäyksellä. Tauluilla, vastoin odotuksiani, löytyi kuitenkin 3 osumaa, joten ei se nyt ihan vihkoon mennyt. Samalla sain ruksittua To do -listaltani 7.62 Nato:lla sarjatulen ampumisen seisten.

Loput rastit sujuivatkin jo paremmin ja parhaakseni jääden rasti nro.3, jossa sain kaikki 6 osumaa, vaikka taulua valaissut tuikkukin ammuttiin säpäleiksi toisen laukauksen paikkeilla ja loput 4 ammuin ”sokkona” arvioiden taulun paikan verraten viereisten taulujen tuikkuihin. Se miten kaikki tämä onnistui vain kuudella patruunalla voisi vaikuttaa vähintään Jeesuksen uuteen tulemiseen vertautuvalta ihmeeltä, mutta epäilen vierustoverini taulusta puolestaan puuttuvien osumien liittyvän tapaukseen.

Rastilta toiselle siirtyminen hoidettiin rehellisesti jalkaisin. Kun taulut oli tulkattu ja paikattu, ryhmä sukelsi jälleen pimeyteen ja suunnisti kohti seuraavaa rastien valotikuilla merkittyä reittiä peltojen ja metsiköiden läpi. Kaiken kaikkiaan siirtymää tuli talsittua 12. 3 km yön aikana taukojen koostuessa ampumasuorituksista ja yhdestä “pissa-paus” marssin lomassa. Viimeisen rastin jälkeen aseiden puhdistukseen ja palautukseen, jonka jälkeen kilpailukeskuksesta herkullinen (IKEA-mallinen) hot dog. Hodarin hukkaamisessa ei kauaa nokka tuhissut ja siinä samalla hoksasi, että tässä kohtaa jo 20 h mittaiseksi venyneessä päivässäsi, olit viimeksi syönyt n. 11 h sitten.

Majoitukseen paluu hoitui ystävällisesti järjestäjien kyydillä. Kello oli jo reilusti yli puolen yön, joten kaikki pikaruokapaikat matkan varrelta olivat jo sulkeneet ovensa yön osalta, mutta hotellin respa onneksi suostui vielä järjestämään meille pientä purtavaa. Pienen pohdinnan jälkeen päädyimme jäämään odottelemaan aamupala tarjoilun alkamista hotellin aulassa. Muutaman tunnin aikana ehdimmekin käymään läpi rastit porukalla, sekä jo alustavasti suunnitella seuraavan vuoden kilpailua varten juonikuvioita. Ensi vuonna sitten näytetään, mihin Suomalaiset reserviläiset pystyvät!

Aamupalan jälkeen, suihkun kautta nukkumaan ja parin tunnin nokosten jälkeen kohti lentokenttää ja kotimatkaa. Kaiken kaikkiaan porukkamme oli yhtä mieltä siitä, että reissu oli onnistunut ja ehdottomasti käymisen arvoinen.

Katso video: https://www.youtube.com/watch?v=bGf_c-5dkF0

Teksti: Antti-Jussi Kaskinen
Video: Adam Jacobsson