04/2017 uutiset

Tykistökoulun ja Kenttätykistökerhon Hedberg-kilpailu 50 vuotta

Hedberg 50 -osallistujat.
Hedberg 50 -osallistujat.

Epäsuorantulen taitoja mittaava Hedberg koulutus- ja kilpailuviikonloppu saavutti Niinisalossa 4-6.8.2017 kunnioitettavan 50 vuoden merkkipaalun. Juhlatapahtumaan saatiin mittava kansainvälinen osallistujajoukko. Kaiken kaikkiaan tapahtumaan osallistui 30 henkilöä, joista 5 tuli Virosta. Kenttätykistökerho on kutsunut virolaisia tykkimiesveljiä kilpailuun mukaan jo 15 vuoden ajan. Ensikertalaisia oli ilahduttavasti 7 henkilöä ja naisia ennätysmäärä 5 henkilöä. Kisaajien keski-ikäkin oli 30 vuoden huitteilla kattaen ikähaarukan n. 20-50 v. Tapahtuma toteutettiin MPK:n kurssina ja kouluttajina toimivat 101. kadettikurssin tykkimiehet.

Kadetit kouluttamassa.
Kadetit kouluttamassa.

Perjantai-iltana saavuimme Niinisaloon ja tutustuimme toisiimme saunan merkeissä. Lauantaiaamu aloitettiin räväkästi tykkijumpalla 122H63:n kera! Aamupäivän aikana oli myös koulutuksellista tutustumista tykistön uusimpiin maalin ja sijainnin paikannuslaitteisiin. Iltapäivä kului siten sunnuntain kilpailutehtäviä harjoitellessa. Koulutus oli tiukkaa ja tiivistä, siitä pitivät kadetit huolen.

KT-kerhon pj Aki Mäkirinta ja voittaja Riina Markkula.
KT-kerhon pj Aki Mäkirinta ja voittaja Riina Markkula.

Illan saavuttua siirryimme Kankaanpäähän juhlimaan kilpailun 50-vuotista taivalta. Päivän harjoittelua olivat seuranneet myös ensimmäisen, vuonna 1967 käydyn, Hedbergin voittanut Raimo Kinnaslampi (maj res) ja alkuperäisen, ruotsalaisen sotahistorioitsija, evl Jonas Hedbergin lahjoittaman kiertopalkinnon itselleen voittanut Kari Vilamo (maj res). Palkinnon voitti aikoinaan itselleen omaksi se, joka voitti kilpailun ensimmäisenä kolme kertaa. Vuodesta 1973 alkaen on sitten kiertänyt nykyinen tykki, jota ei voi voittaa omaksi.

Oppiminen voi olla hauskaa
Oppiminen voi olla hauskaa

Juhlaillan aikana molemmat herrat kertoivat tapahtuman alkuajoista ja synnystä. Elettiin maailmanaikaa, jolloin reserviläisten vapaaehtoinen kouluttautuminen ei ollut virallisesti sallittua. Siitä huolimatta silloinen Tykistökoulun johtaja, Eversti Martti ”Morri” Rintanen piti isänmaan asiaa tärkeämpänä. Hän omalla henkilökohtaisella panoksellaan ylläpiti ja seurasi tapahtumaa aina kuolemaansa, vuoteen 2000 saakka.

Raimo Kinnaslampi ja nuorempi polvi.
Raimo Kinnaslampi ja nuorempi polvi.

Juhlassa kerrottiin myös kuinka virolaisten tykkimiesten ja Kenttätykistökerhon yhteistyö sai alkunsa vuosituhannen vaihteessa. Myös tässä oli mukana Raino Kinnaslampi, joka oli silloin kerhon pj. Virolaisen näkökulman toi evl Arbo Probal, joka oli mukana jo tuolloin. Hedberg-tapahtuman innoittamana on Virossa kisattu yhdessä suomalaisten kanssa vuodesta 2005 alkaen Pöhisuund (Perussuunta) nimisessä tykkimieskilpailussa. Tykkimiesten välinen yhteydenpito on siis aktiivista Suomenlahden molemmin puolin!

TJ-rasti
TJ-rasti

Sunnuntaina kilpailijat saivat eteensä seitsemän tehtävärastia, jotka mittasivat niin tulenjohdon, tuliasema- sekä viestipuolen tietoja ja taitoja. Osa kilpailijoista oli jatkanut lauantain harjoittelua Kankaanpään yöelämässä kadettien johdolla. Sopivan suoritusherkkyyden löytäminen on kuitenkin hienovaraista puuhaa ja ylikunnon vaara on ilmeinen. Useasti voiton avaimet ovat sieltä kuitenkin löytyneet ja niin tänäkin vuonna! Kilpailun voittajaksi saatiin ensimmäistä kertaa nainen, joka hienolla tavalla juhlisti tapahtuman merkkipaalua. Osaavin kilpailija oli Riina Markkula (kapt res), jota seurasivat hopealle Tapani Larikka (ylil res) ja pronssille Jyri Vilamo (maj res). Ensikertalaisista taitavin oli Pekka Sillanpää (ylil res), joka sai haltuunsa kiertopalkintona olevan pistimen.

Tykistökoulu.
Tykistökoulu.

Onnistunut tapahtuma vaatii osaavat tekijät. Kiitokset mukavasta ja mielenkiintoisesta viikonlopusta kuuluvat Tykistökoulun, SATTR:n ja MPK:n henkilökunnalle, sekä tietysti tykistökadeteille!

Teksti ja kuvat

Jyri Vilamo

Jaa uutinen: