Tuntemattomat – Suomen suosituimman tarinan monet maailmat
”Raamatun olisi saanut kuvata, mutta Tuntematonta ei.” – Rauni Molberg
Yksi kirja monta tulkintaa. Kun Väinö Linnan Tuntemattomasta sotilaasta puhutaan, on kohu aina varma. Smedsin versiossa ammuttiin ministereitä ja Tampereella näyttämön yli lennettiin lentokoneella. Näyttelijöitä ei ole päästetty helpolla. Edvin Laineen juoksuhaudoissa katkesi hampaita ja luita, Rauni Mollbergin kuvauksissa ei saanut olla hauskaa ja Aku Louhimiehen joukkueissa eräolosuhteet otettiin tosissaan.
Kyseessä on tietopaketti sekä romaanin jo lukeneille ja elokuvat nähneille, että tarinaan ensi kertaa tutustuville. Velikullat eivät jätä ketään kylmäksi.
Suomen tunnetuimman konekiväärikomppanian miehet lähtivät liikkeelle 1940luvulla maasta, joka erosi nykySuomesta monin tavoin. Lehto oli kasvanut sisällissodan jälkeen kulkukoirana Tampereella, Koskela oli punavangin poika Hämeestä ja Rokka ja Suentassu olivat tilansa menettäneitä evakoita Kannakselta.
Lähtökohtien lisäksi myös miesten arkielämä oli toisenlaista. Pannussa porisi korvike ja suupielessä savusi kessu. Nykylukijalle ei ole välttämättä selvää, miksi Rokka veisti lampunjalkoja, kuka oli ”von Tööpel”, missä kalorit oli laskettu ja miten konjakkia leikataan.
Oman kertomuksensa lisäksi Väinö Linnan romaani synnytti uusia tarinoita jo ennen julkaisuaan. Teoksen nimi keksittiin vasta viime hetkillä, ja kansikuva vaihdettiin piirtäjän tietämättä. Suomen luetuin kirja sai osakseen maan kuuluisimman kirjaarvostelun, ja jatkosota vaihtui kirjasotaan. Ei suomalainen sotajermu kansainvälisiin raameihinkaan helpolla istunut. Miten kävi kirjan nimen Saksassa, entä mitä tapahtui lotta Kotilaiselle Ruotsissa?
Satu Jaatinen on turkulainen tietokirjailija, joka julkaisi syksyllä uuden Tuntemattoman ohjaajan Aku Louhimiehen elämäkerran.
Satu Jaatinen: Tuntemattomat – Suomen suosituimman tarinan monet maailmat (Docendo 2018), sidottu, 220 sivua.