05/2016 uutiset

Tikkurilan vierailu Lohjan Meriturvaan

Tikkurilan Reserviupseerikerho tutustui Meriturvan pelastautumiskoulutusyksikön toimintaan Lohjalla 14.10.2016. Paikalle saapuneet saivat aimo annoksen tietoa meripelastuksesta ja sen haastavuudesta, lähes todellisuutta muistuttavassa huippumodernissa ympäristössä. Tilaisuus oli kaikin puolin onnistunut ja vierailun isäntä, paitsi tehtävässään innostunut myös harvinaisen osaava.

wp_20161014_002

Meriturvan Lohjan Meripelastuskoulutusyksiköllä on pohjoismaisen mittapuun mukaan Euroopan mittavin ja ajantasaisin meripelastukseen liittyvä tekniikka ja tilat, koulutuksen ja harjoittelun toteuttamiseksi lähes todellisuutta vastaavissa olosuhteissa. Lohjan yksikön puolesta meitä opasti ja ohjasi isännän roolissa Michael Blomqvist, jolla on yli 40 vuoden kokemus meripelastusalasta. Michael kertoi toimivansa nyt yksikön kalustopäällikön virassa ja vastaavansa noin 3 miljoonan euron kalustosta. Hänen asiantuntevalla opastuksellaan saimme lähes kolmen tunnin ajan nähdä ja kokea kuinka haastavaa ja vaikeata meripelastus ja siihen liittyvä koulutus todellisuudessa on.

Saimme myös nauttia isännän matkan varrella koetuista kertomuksista ja tarinoista. Saimme lisäksi selvityksen meripelastusalasta ja meripelastustoiminnan synnystä ja toiminnasta Suomessa viimeisten 20 vuoden ajalta. Michael kertoi ja esitteli meille koulutusaltaan ja sen monipuolisia toimintamahdollisuuksia. Koulutushalli on kansainvälisestikin ainutlaatuinen pelastautumisharjoitteluun suunniteltu kokonaisuus. Varustelutaso on monipuolisuudessaan huipputasoa. Yksi hallin sivu on rakennettu laivan kyljeksi ja se on varustettu autenttisilla pelastautumisvälineillä. Koulutusaltaan varustus on monipuolista ja nykyaikaista. Harjoituksia tehdään muunneltavissa sääoloissa, aidontuntuisissa olosuhteissa. Altaassa voi napin painalluksesta piestä tuuli, velloa metrinen maininki, sataa ja olla pimeää.

Laitteita on kehitetty- ja/ tai hankittu tiettyä tarkoitusta varten. Michael Blomqvist kertoi olevansa toisen polven meripelastaja jatkaen siten meripelastustyön ja taitojen kehittämistä, isänsä viitoittamalla tiellä. Saimme kierroksellamme nauttia Blomqvistin ammattitaidosta, hänen kertoessa kokemuksistaan ja kommelluksistaan joita hänelle ja muille on sattunut erilaisissa pelastus- ja koulutustilaisuuksissa.

Allasrakennus on mitoiltaan niin suuri, että harjoituksissa tulee helposti toden tuntu. Suuri koko on mahdollistanut uusimpien pelastuslaitteiden hankkimisen sekä varustamokohtaisen laitekoulutuksen ja evakuointijärjestelmien asentamisen.

Hallissa myös helikopterisimulaattoreita

Lohjan yksikkö voi ylpeillä myös ainutlaatuisilla pelastushelikopterisimulaattoreilla. Hallin katossa kulkevalla vinssaushelikopterin avulla voidaan harjoitella ihmisten pelastamista vedestä, pelastuslautoilta ja laivan kannelta. Pelastautumiskoulutusyksikkö tarjoaa ainoana Suomessa myös mahdollisuuden opetella pelastautumista veden alle joutuneesta, pakkolaskun tehneestä helikopterista (HUET = Helicopter Under Water Escape Training). Kylmävesialtaassa on kuusiasteisessa vedessä mahdollisuus opetella suojautumista hypotermiaa eli alilämpöisyyttä vastaan.

  1. Blomqvist kertoi Meriturvan olevan valtion oppilaitos, jonka toiminnan päämäärä on parantaa merenkulkijoiden ja muiden vesillä liikkujien turvallisuutta. Meriturva toimii Opetushallituksen ohjauksessa. Meriturvan palokoulutusyksikkö sijaitsee Upinniemessä ja pelastautumiskoulutus-yksikkö sijaitsee Lohjalla. Meriturvan tavoitteena on tuottaa turvallinen ja mahdollisimman todentuntuinen oppimisympäristö siten, että opiskelijat kohtaavat samoja haasteita kuin aidossakin ympäristössä. Koulutuksessa on käytössä kattava valikoima autenttista sammutus-, pelastautumis-ja evakuointikalustoa.

Meriturvan asiakaskuntaan kuuluvat ammattimerenkulkijoiden lisäksi myös kaikki merelliset viranomaiset sekä Ilmailualan henkilökuntaa. Myös veneilijöille ja laivamatkustajille järjestetään omia turvallisuuskursseja. Peruslähtökohtana on kouluttaa ammattimerenkulkijoita kansainvälisen merenkulkujärjestö IMO:n STCW-standardin (Standards for Training, Certification and Watch-keeping) vaatimusten mukaisesti.

wp_20161014_003

Turvallisuuskoulutusta ilma-aluksesta pelastautumiseen eli HUET (Helicopter Underwater Escape Training) koulutusta tarjoaa Meriturva ainoana toimijana Suomessa. EU:n rajaturvallisuusvirasto Frontexin kanssa tapahtuvan yhteistyön kautta koulutus tavoittaa kaikkien EU:n jäsenmaiden viranomaiset.

Meriturva on sertifioinut toimintansa ISO 9001:2008 laadunhallintajärjestelmän vaatimusten mukaiseksi (Bureau Veritas Certification). Näin takaavat toiminnan kehittämisen ja jatkuvan parantamisen. Meriturva on Suomen kansallisena edustajana IASST (International Association for Safety and Survival Training) -järjestössä, joka maailmanlaajuisesti kehittää toimialan osaamista.

Meriturva perustettiin maaliskuussa 1997 annetulla asetuksella Opetushallituksen alaisuuteen. Tällöin liitettiin yhteen Helsingin merenkulkuoppilaitoksen yhteydessä aiemmin toimineet palo-koulutusyksikkö (perustettu 1976) ja laivasimulaattoriyksikkö (perustettu 1984) sekä uutena tuolloin perustettu pelastautumiskoulutusyksikkö, joka valmistui Lohjalle vuonna 2002.

Nykyisin toiminta perustuu vuoden 1998 opetusta koskeviin lakeihin ja asetuksiin, opetus- ja kulttuuriministeriön antamaan koulutustehtävään sekä Meriturvan johtosääntöön. Laivasimulaattori-yksikkö toimintoineen siirtyi Yrkeshögsskolan Novian (Aboa Mare) organisaatioon vuoden 2010 alusta lukien. Tällä toimenpiteellä purettiin merenkulkukoulutuksen päällekkäisyyksiä, ja Meriturva keskittyy nyt ydinosaamiseensa, turvallisuuskoulutukseen.

 

Meriturvan tehtävä ja tavoite

Meriturvan tehtävänä ja tavoitteena on parantaa merenkulkijoiden ja muiden vesillä liikkujien turvallisuutta koulutuksen avulla. Meriturvalla on kaksi korkeatasoista yksikköä, palokoulutusyksikkö Kirkkonummen Upinniemessä ja pelastautumis-koulutusyksikkö Lohjalla. Asiakaskuntaan kuuluvat ammattimerenkulkijoiden lisäksi kaikki merelliset viranomaiset sekä ilmailualan henkilökuntaa. Myös veneilijöille ja laivamatkustajille järjestetään omia turvallisuuskursseja. Koulutuskielenä ovat suomi, ruotsi ja englanti.

Suuronnettomuuteen aluevesillämme on aina olemassa isompi tai pienempi riski, liikenteen kasvaessa. Merionnettomuuksissa pelastuu yleensä vain pieni osa onnettomuudessa mukana olleista (alle 30 %). Estonian onnettomuudessa pelastui vain 12 % matkustajista. Kalusto ja kaluston kunto sekä osaajien ammattitaito saattaa olla ratkaisevassa asemassa pelastettaessa veden varaan joutuneita. Veden varaan joutuneella on ehdottomasti hyötyä meripelastustaidoista, samalla tavalla kuin uintitaidosta. Henkilökohtaiset meripelastustaidot saattavat auttaa selviytymään. Nykyinen meripelastusvälineistö/ kalusto on kehittynyt, mutta edellyttää veden varaan joutuneelta paitsi hyvää kuntoa, myös voimia ”hilata” itsensä pelastusvälineelle, lautalle tai pelastajien ulottuviin. Auttaa jos oikeanlaista kalustoa ja asiansa osaavia ammattitaitoisia auttajia on paikalla. Avutta riski menehtyä on lähes varmaa.

Jokainen merenkulusta ja laivaliikenteestä kiinnostunut voi seurata laivaliikennettä oheisesta linkistä: http://www.marinetraffic.com/fi/

Teksti: Per-Olof Åstedt

Jaa uutinen: