Tie rauhaan 1944; “mahdollisuuksien ikkuna”

Kun eräiltä tahoilta on esitetty epäilyjä, että kesän 1944 suurtaistelujen uhrit olisivat olleet turhia, asia on syytä tutkia tarkkaan. Oliko ehkä niin, että rauha olisi kannattanut tehdä jo maalis-huhtikuussa 1944 ehdoilla, jotka eivät suuresti muuttuneet kesän aikana? Onko kesän 1944 torjuntavoittomme pelkkä myytti, lohdullinen selitys raskaille tappiollemme ja masentaville rauhan ehdoille? Näitä kannattaa pohtia!

Katsellaanpa tilanteen kehitystä maalis-huhtikuusta 1944 elokuun alkuun 1944 “mahdollisuuksien ikkunan ruutujen” kautta. Ikkunan kaikki ruudut olivat “kiinni” keväällä mutta kaikki avautuivat elokuun alkuun mennessä, ja tie rauhaankin avautui.

Tilanne keväällä 1944

Suomen näkökulmasta sodan tilannekuva oli sellainen, että rauhantunnusteluissa esitetty vaatimus Moskovan rauhan rajoista rauhanneuvottelujen lähtökohtana oli täysin mahdoton, niin sotilaallisesti, kansan mielipiteen valossa kuin poliittisten päättäjienkin mielestä. Jatkosodan alun hyökkäysvaiheen raskaat tappiot voitiin vielä selittää sotilaallisella menestyksellä. Omaa sotilaallista tilannettamme pidettiin vakaana. Joukkomme olivat kaukana vanhoilta rajoilta. Nämä “kolmen kannaksen puolustusasemat” oli saavutettu raskain uhrauksin. Vetäytyminen Moskovan rauhan rajoille taistelutta olisi merkinnyt näiden uhrien mitätöimistä.

Oman kansan “yleinen mielipide” ei olisi ymmärtänyt kevättalvella 1944 tarjotun rauhan ehtoja alkuunkaan. Talvisodan rauhan ehdot olivat olleet käsittämättömän ankarat Neuvostoliiton laittoman hyökkäyksen ja uhreja vaatineen ja alkuun hyvin menestyneenkin puolustustaistelumme jälkeen. Niitä rauhan ehtoja ei pidetty mitenkään hyväksyttävinä eikä lopullisina. Talvisodan jälkeinen välirauha ja Neuvostoliiton jatkuvat painostustoimet kertoivat, ettei vihollisemmekaan pitänyt rauhaa lopullisena. Jatkosota olikin ollut vain talvisodan onnistunut “korjausliike”. Luovutetut alueet vallattiin kaikkialla takaisin, ja uusille puolustettavissa oleville rajoille jatkettiin hyökkäystä. Asetetut tavoitteet saavutettiin, mutta hinta oli kallis. Hyökkäysvaiheen 1941 kaatuneita oli

Päämajassa ja poliittisessa johdossa ymmärrettiin kyllä, että Saksa oli häviämässä sodan. Suursota oli kuitenkin kaukana ja Suomi päättäjien mielestä periferiassa. Suurhyökkäystä rintamiamme kohtaan ei pidetty todennäköisenä. Tyypillisenä inhimillisenä käyttäytymisenä tässäkin oletettiin vihollisen toimivan tavalla, joka sopisi meidän ajattelumalliimme. Toisin kuitenkin kävi, mutta sitä ei vielä keväällä 1944 ymmärretty.

Valitettavasti tilannetta ei osattu tarkastella Neuvostoliiton näkökulmasta. Heidän luoteisen rintamansa eli Suomen suunnalta kohdistui edelleen sivustauhka Leningradin saarron murtamisen jälkeen Baltiaan kohdistuvan hyökkäyksen jatkuessa. Neuvostoliitto näki pitkään saksalaiset uhkana tällä meidänkin suunnallamme Karjalan kannaksella, vaikka kaikki saksalaiset joukot olivatkin kiinni rintamassa kaukana pohjoisessa Oulujoki -linjan pohjoispuolella. Neuvostoliiton näkökulmasta sota sen luoteisrintamalla edistyi hyvin. Tammikuussa 1944 puna-armeija oli murtanut Leningradin saarron lopullisesti. Saksalaiset oli heitetty kauaksi länteen Narva-jokilinjalle, minne rintama oli jähmettynyt. Teheranin konferenssissa marras-joulukuussa 1943 oli sovittu sodan jälkeisestä uudesta Euroopasta. Suomi säilyisi itsenäisenä kansakuntana. Kun Suomi keväällä 1944 hylkäsi tarjotut rauhan ehdot, oli aika panna sotilaat asialle. Heti huhtikuussa 1944 käynnistettiin Suomeen suunnattavan hyökkäyksen suunnittelu. Suunnitelma hyväksyttiin toukokuun 1944 alussa. Jatko onkin sitten historiaa.

2

Aseveljemme Saksa oli keväällä 1944 vielä sotilaallisesti ja poliittisesti keskeinen kumppanimme. Yli 200.000 saksalaista sotilasta vastasi puolustuksestamme Oulujoki -linjan tasalta pohjoiseen, puolesta maarintamastamme. Olimme täysin riippuvaisia Saksasta ja sen miehittämiltä alueilta saatavasta ruoka-avusta. Ja Saksasta olimme 1943 aikana saaneet erittäin merkittävää ase- ja sotamateriaaliapua. Se tuli olemaan ratkaisevan tärkeätä jatkossa. Saksa oli tehnyt selväksi suhtautumisensa yhteisestä bolsevismin rintamasta irtautujiin. Unkari ja Romania olivat siitä meilläkin tiedossa olevia todisteita. Saksan suunnitelmista Suomen irtautumisen varalta on tietoa. Vallankaappauksen jälkeisen nukkehallituksen ministerilistojakin löytyy. Suomen pyrkimykset irtautua sodasta erillisrauhalla tulivat väistämättä Saksan tietoon, ja vastatoimia tuli välittömästi. Meille elintärkeät viljatoimitukset keskeytettiin välittömästi ja sotamateriaalin toimituksiakin jäädytettiin.

Tilanne elokuun 1944 alussa

Päämajassamme illuusiot olivat menneet. Karjalan kannaksella oli kuitenkin saatu aikaan selvä torjuntavoitto heinäkuun puoleen väliin tultaessa. Vihollinen oli pysäytetty eikä sillä ollut käytettävissään olevilla voimilla enää mahdollista jatkaa hyökkäystä. Elokuussa 1944 oli selvää, että Neuvostoliiton suurhyökkäys oli torjuttu kaikilla rintamilla, ja tilanne oli vakaa. Joukkomme olivat kaikilla mittapuilla, miesmäärällä ja materiaalilla vahvemmat kuin koskaan. Sodanjohtomme suositteli poliittisille päättäjille pyrkimistä irti sodasta Saksan rinnalta.

Neuvostoliitonkin näkökulmasta tilanne oli elokuun alkuun mennessä muuttunut. Niinpä Moskovasta oli tullut käsky keskeyttää hyökkäys ja asettua Suomen rintamilla puolustukseen saavutetulle tasalle. Kaikki voimat tuli jatkossa suunnata Baltian rintamalle, jotta siellä pystyttäisiin murtamaan saksalaisten puolustus Narvajoki -linjalla. Sota ratkaistaisiin aivan muualla kuin Suomen suunnalla. Kilpajuoksu Berliiniin oli alkanut. On spekuloitu sillä, mitä Stavkan, Neuvostoliiton sodanjohdon päätöksiin vaikutti tietoisuus 1940-41 ja 1944 rakennetun Salpa -linjamme olemassaolosta. Jos hyökkäystä Suomen suuntaan olisi kesällä 1944 jatkettu, Salpa -linjamme murtaminen olisi vaatinut paljon voimaa. Ehkä Salpa -linja tuli siten toimineeksi viimeisenä puolustuslinjanamme tavalla pelkällä olemassaolollaan.

Saksan suunnalta ei elokuussa 1944 enää ollut vakavia vastatoimia odotettavissa, jos Suomi irtautuisi sodasta. Saksalaisilla oli kyllä suunnitelmia sen varalle, että Suomi lipeää yhteisestä rintamasta. Operaatio Tanne West tarkoitti Ahvenanmaan miehitystä ja yritystä siten turvata huoltokuljetukset Itämerellä, ennen muuta ruotsalaisen malmin saannin jatkuvuus. Operaatio Tanne Ost oli suunnitelma Suursaaren valtaamiseksi, jotta siten voitaisiin estää Neuvostoliiton punalippuisen laivaston, ennen muuta sukellusveneiden pääsy Itämerelle. Tanne West peruutettiin, kun siihen varatut joukot tarvittiin Saksan maaperää puolustamaan. Tanne Ost yritettiin toteuttaa, mutta se epäonnistui surkeasti suomalaisten puolustaessa saarta tehokkaasti. Saksalaiset joukot maamme alueella olivat tietysti edelleen ongelma. Neuvostoliiton rauhanehtojen mukaan Suomen tuli poistaa saksalaiset joukot maamme alueelta tai internoida ne täysin epärealistisen aikataulun mukaan. Siihen liittyvät riskit päätettiin kuitenkin ottaa. Edessä oli vielä uusi sota, Lapin sota, koska saksalaiset eivät mitenkään ehtineet vetäytyä alueeltamme rauhan ehtojen määrittelemässä aikataulussa. Siitäkin sodasta kuitenkin selvittiin.

Kun oman kansan yleinen mielipide ei vielä maalis-huhtikuussa 1944 voinut mitenkään hyväksyä Moskovasta saatuja ennakkoehtoja rauhanneuvotteluille, ennen muuta Moskovan rauhan rajoja, kansa oli kesän 1944 kuluessa kypsynyt rauhaan kovin ehdoin. Sodan uhrit alkoivat jo koetella vakavasti kansamme voimavaroja. Poliitikkojen enemmistö uskalsi nyt päättää rauhasta kansan reaktioita pelkäämättä. Maassa alkoi kehittyä uusi poliittinen tilanne, joka onkin sitten aivan oman  kertomuksensa aihe.

3

Torjuntavoittomme kesällä 1944 ei ole myytti!

Valistunut lukija on jo varmaan itsekin edellä olevan luettuaan ja sitä pohdittuaan voinut todeta, että yksi siinä esitetyn “mahdollisuuksien ikkunan” ruuduista on keskeisessä asemassa. Sotilaallisen tilanteen vakiinnuttaminen kaikilla rintamillamme avasi mahdollisuuden rauhaan. Ilman sitä neuvottelupöytään palaaminen olisi ollut mahdotonta. Siitä saamme kiittää ennen muuta omia sotilaittamme. Ilman Saksasta kesän 1944 aikana saatuja aseita, ampumatarvikkeita ja joukkoja emme olisi yksin kyenneet torjumaan vihollista. Tämä on pakko nöyrästi myöntää!

Kun sitten tuli aika irtautua Saksan rinnalta, Ruotsin lupaus tukea elintarvikehuoltoamme, joka oli ollut pitkälti Saksan varassa, oli kullan arvoinen. Sitä ja Ruotsin monenlaista muuta apua emme saa unohtaa, vaikka joidenkin suomalaisten on edelleen vaikea ymmärtää Ruotsin “puolueettomuutta” maailmansodassa. Jokainen kansakunta kuitenkin huolehtii ennen muuta omista eduistaan ja varmistaa henkiinjäämisensä. Tyylipisteitä ei jaeta, lopputulos ratkaisee. Niin teki Suomikin, kun se Saksan pettymykseksi irtautui sodasta ja yhteisestä rintamasta. Mannerheim toteaa tämän kauniisti henkilökohtaisessa kirjeessään Hitlerille. Suomen pieni kansa olisi loppuun saakka taistellessaan tuhoutunut, mutta Saksan suuri kansa tulisi elämään, kävi miten kävi.

19.9.2019

Göran Lindgren

Lue lisää:

Rantanen, Paavo: Vaikea tie rauhaan. Suomi Saksan, Ruotsin ja Neuvostoliiton puristuksessa. Atena Kustannus Oy. Bookwell Oy. Porvoo 2010

Jakobson, Max: Torjuntavoitto avasi tien rauhaan. Helsingin Sanomat 3.9.2004